Absolut kiittää yhteisestä ajasta!

- Mika Lahdensivu

Kaikella on aikansa. Ja tänään, kun on kulunut lähes kaksi vuotta Absolutin ensimmäisistä riveistä, on aika katkaista tämän blogin tekstivirta ja kiittää lämpimästi kaikkia lukijoita sekä kommenttien kirjoittajia!

Se, että pisteen paikka on tässä ja nyt, johtuu ihan vain ajan rajallisuudesta. Allekirjoittaneen ajasta suuri osa kuluu tänä vuonna projektinjohtajana ruotsalaisen työnantajan palveluksessa, ja päivittäistä bloggaamista on  jossain määrin vaikea sovittaa arjen juoksuun. Freelance-kirjoittamista en toki aio jättää, eivätkä jutunaiheet Ruotsista aivan äkkiä lopu, joten tapaamme varmaan jatkossakin toisenlaisten tekstien merkeissä!

Ja sitähän ei tiedä, vaikka tuonnempana tekisi taas mieli blogatakin - blogilla kun on ruotsalaisessa viestintäkulttuurissa vieläkin vähän erilainen asema kuin Suomessa. Blogitarjonta on verraten moni-ilmeistä, vaikka toisaalta median otsikoissa on jo hyvän aikaa nähty sellaisiakin julkisuuden henkilöitä, jotka syystä tai toisesta jättävät bloggaamisen. Jokuset ovat julkisesti harmistuneet blogimaailman kovasanaisesta kielenkäytöstä, jotkut saaneet muuten vain tarpeekseen. Yleisössäkin yhä useampi taitaa toisaalta kysellä, eikö blogeja jo ajat sitten ole ollut enemmän kuin tarpeeksi. Johan tähän blogien tekstivirtaan on vaarassa upota aktiivisinkin verkkoviestinnän harrastaja!

Jotain kiehtovaa blogi-ilmiössä joka tapauksessa on, olipa sitten asian satunnainen tai säännöllinen harrastaja. On ilahduttavaa, että bloggaaminen voi yhtä aikaa olla varsinkin teinityttöjen kansanhuvi (vaikka maan luetuimpien blogien anti ei juuri “kansanomaisesta” arjesta taida noustakaan), yhteiskunnan avainhenkilöiden harrastama viestinnän muoto (siitä huolimatta, että esimerkiksi ulkoministeri Carl Bildtiä on aktiivisesta verkkokirjoittelusta joskus arvosteltukin) ja arkinen apuväline vaikkapa lähipoliisien työssä! Edes se, että blogit joiltain osin on valjastettu markkinointiviestinnän välineiksi ja välikäsiksi, ei näytä himmentäneen blogien hohtoa.

Mutta nyt - niin kiehtova kuin blogien maailma onkin - on joka tapauksessa Absolutin aika vetäytyä levolle. Kiitokset mielenkiinnosta! Jälleennäkemisiin muissa yhteyksissä!

Julkaistu 09:01  /  1 vastaus

Eron juhlavuosi

- Mika Lahdensivu

Mikä ettei eroa voisi juhlia siinä kuin yhteen liittymistäkin! Totta kai voi, toteavat Suomi ja Ruotsi käydessään juhlavuoden 2009 viettoon - paitsi että enin osa ruotsalaista tuskin muistaa, mitä vuonna 1809 tapahtui, arvelee Dagens Nyheter jutussaan.

Torstaina kirjoitti samaisessa lehdessä suomalaisten ja ruotsalaisten suhteista myös Ympäristöpuolueen (Miljöpartiet) puhetorvi Maria Wetterstrand. Sivun kokoinen Debatt-artikkeli olikin melkoisen reipasta tekstiä: Ruotsin pitäisi Wetterstrandin mukaan pyytää julkisesti suomalaisilta ja Suomelta suorastaan anteeksi tiettyjä asioita!

Kovin vähän ruotsalaiset tuntuvat Suomesta ja suomalaisuudesta edes tietävän, suomalaisen poliitikon vaimonakin tunnettu Wetterstrand harmittelee, eikä aivan suotta. Huomattu on, että Suomesta esimerkiksi puhutaan Ruotsin uutisissa verraten harvoin, suomalaisten nimien ääntäminen tuntuu monille ruotsalaisille ylivoimaisen vaikealta ja niin edelleen. Mutta johtuuko ruotsalaisten tietämättömyys yksin ruotsalaisista? Ja missä määrin se on kiinnostuksen puutetta? Useamman kerran olen ainakin itse ruotsalaisseurassa joutunut jotenkin “haastatelluksi” - keskustelukumppanien mukaan ihan vain siksi, että Suomesta kuulee niin harvoin mitään, ja “jos suomalaisia tapaakin, niin eivät ole aina kovin puheliaita”…

Ja tottahan tuo on, että ruotsalaiseen puheviestintään tottuneesta suomalainen voi joskus vaikuttaa jurolta. Siedämme hiljaisuutta havinaisen hyvin - myös sosiaalisissa tilanteissa. Ehkäpä suomalainen ei myöskään osaa nostaa esiin vahvuuksiaan, joita ruotsalainenkin oitis arvostaisi tai “mielipidevaikuttaa” tavalla, joka vetoaisi ruotsalaisiin? Ja jos niin on, ehkä se johtuu yksinkertaisesti siitä, että mekin luulemme naapureista enemmän kuin tiedämme? Ehkä sorrumme myös yleistyksiin siinä kuin ruotsalaisetkin?

Rehellisesti sanoen en kyllä kohta kolmivuotisella asumis- ja työkokemuksellakaan kykene sanomaan, millaisia kaikki ruotsalaiset ovat…:-)

Julkaistu 08:45  /  Kommentoi

Tv-maksun perijä kiittää

- Mika Lahdensivu

Taas ovat naapurimaat etäällä toisistaan, huomaan uutisia lukiessani. Suomessa 80 000 maksavaa katsojaa on hylännyt televisionsa tai ainakin lakannut maksamasta tv-maksua, kun maa siirtyi digiaikaan, kertoi uutinen Digitodayssa aivan äskettäin. YLE:n tuloissa tämä tarkoittaa uutisen mukaan 18 miljoonan euron lovea.

Ruotsissa taas iloitaan siitä, että ennätyksellisen monet maksavat tv-maksua. Vuonna 2008 maksajien määrä kasvoi poikkeuksellisen isolla kertarysäyksellä, minkä ansiosta julkisen palvelun kanavat (Sveriges Television, Sveriges Radio ja Utbildningsradion) kasvattivat tulojaan 50 miljoonalla kruunulla.

Mahdollisia selityksiä tähän “kulttuurieroon” on luonnollisesti useampia. Eräs näistä lienee se, että suuri osa kaapelitelevision katsojista (joita Ruotsissa on runsaasti) voi vielä digisiirtymän jälkeenkin katsoa peruskanavia ja ostaa kanavapaketteja (ks. Absolut 5.2.2007) hankkimatta digiboksia tai uutta televisiota. Mutta kenties myös tv-maksuja keräävän Radiotjänstin viestinnällä on myönteistä vaikutusta kansan maksuhalukkuuteen?

Radiotjänst ei ole ottanut asiakseen kovistella kansaa maksamaan. Sen sijaan Radiokören on lähetetty laulamaan kiitosta ja ylistystä yksityishenkilöille, jotka maksavat tv-maksua. Näitä “musiikkivideoita” on sitten pyöritetty televisiossakin tiheään tahtiin. Ja jotta tätäkin useammat saisivat kiitosta, ovat tv-maksun maksajat tervetulleita Radiotjänstin verkkosivuille. Siellä jossa moista julkisuutta kaipaavat voivat itse ilmoittaa halukkuudestaan ja saada siten kuvansa näkyviin. Toimisikohan tämä Suomessa?

Julkaistu 08:46  /  1 vastaus

Vapain käsin kirjoitettu vangitsee

- Mika Lahdensivu

Ruotsin Televisio, SVT, on näemmä vuoden 2009 aluksi päättänyt osoittaa, ettei tv-vastaanotin ole vain haukkumanimensä mukainen “dumburk”.

Torstaina nähdään jo kolmas jakso 4-osaisesta draamasarjasta De halvt dolda (katsottavissa SVT:n nettisivuilta), joka on “kertomus niistä, jotka saivat elää ja kertomus niistä, jotka eivät saaneet elää”. Sen on kirjoittanut supersuosittu koomikko, kirjailija, teologian kunniatohtori Jonas Gardell tyylilleen sangen uskollisena. Tarina “puoliksi piilotetuista” ei vain kosketa ohimennen vaan pysäyttää tuntemaan syvästi (jo pelkkien henkilöhahmojensa ansiosta, saattaisin sanoa).

Se, että näin käy, johtuu kuulemma siitä, että käsikirjoittaja sai SVT:n poikkeuksellisen toimeksiannon mukaisesti  tehdä työtään totaalisen “vapain käsin”. Vaikka Jonas onkin sanankäyttäjänä omaa luokkaansa, ehkä reseptiä kannattaisi kokeilla muidenkin käsikirjoittajien kanssa, jos tulos tähän tapaan vangitsee katsojan mielenkiinnon? Tylsiä “formaattimonisteita” lienee tv-yleisö jo nähnyt tarpeekseen!

Ja juu, jos joku pyytää vertailemaan suomalaista ja ruotsalaista julkkismaailmaa ja mediakulttuuria, käytän esimerkkinä mieluusti juuri Jonasta. Suomessa ei moista hahmoa ole eikä ihan äkkiä taida esiin noustakaan. Vai tuleeko mieleen ketään tuotteliasta ja luovaa keski-ikäistä perheenisää, joka yhtäältä kiertelisi naurattamassa suuria yleisöjä ympäri maan koomikkona, toisaalta kirjoittaisi useita vakavasti otettavia romaaneja ja siinä ohessa perusteellisen opuksen Vanhasta Testamentista? Jo pelkkä titteliyhdistelmä viihdetaiteilija ja teologian kunniatohtori saattaa kuulostaa suomalaisesta aika eksoottiselta!

Suomella on Gardellin elämässä kaikesta huolimatta vakaa paikkansa - kiitos pitkäaikaisen elämänkumppani Mark Levengoodin. Jännittävää onkin nähdä, tuleeko Gardellista joskus tähti vielä naapurimaassakin…

Ruotsissahan Jonas on muilta kiireiltään ehtinyt myös itse tähdeksi televisioon, ohjelmasarjaan “Stjärnorna på slottet” (jakso 10.1.). Eräät puheenaiheet saivat Jonaksen lauantaina kyynelehtimään - aivan, kuten kävi Arja Saijonmaalle samaisen ohjelmasarjan taannoisessa setissä, joskin ihan eri syystä. Arjaa harmitti, ettei häntä koskaan ollut päästetty esiintymään kesäisessä Allsång på Skansen -ohjelmassa. Ja jo seuraavana kesänä toteutui sitten sekin unelma! Mutta mitähän seuraakaan Gardellin kyynelistä?

Julkaistu 08:25  /  Kommentoi

Puhumattomuus käy kalliiksi

- Mika Lahdensivu

Ennen kuin talouskriisi iski, tekivät pankit ruotsalaissäästäjille toinen toistaan houkuttelevampia korkotarjouksia. Niistä nauttivat vieläkin ne, joilla sattui olemaan ylimääräistä rahaa sijoitettavaksi määräaikaistileille.

Korkealla olivat toki lainojenkin korot, ja niinpä ne, jotka ajat sitten sitoivat asuntolainansa kovaan korkoon, huokaavatkin nyt helpotuksesta, kun määräaika umpeutuu ja… Niin, kuinka sitten käykään?

Jos ainut pankin laina-asiakkaasta lähtevä ääni on helpotuksen huokaus, käy laina verraten kalliiksi lähivuosinakin. Pankit saattavat hyvinkin uusia lainasopimuksen sellaisenaan, jos asiakas ei toisenlaista halua ja ilmoita halustaan pankille, kertoi E24-verkkomedia äskettäin uutisessaan.

Monet asiakkaat ovat kuulemma olleet siinä määrin suivaantuneita pankkien toimintatavasta, että Konsumenternas Bank- och finansbyrå on vastaanottanut useita asiaa koskevia valituksia. Asiakkaiden mukaan pankit eivät ole edes viestineet sopimuksen uudistamisesta, vaikka  ainakin E24:n haastattelemien pankkien taholta tällaisen ilmoituksen kerrotaan lähtevän asiakkaalle pari kuukautta ennen kuin asia tulee ajankohtaiseksi.

Sidotaanpa asiakkaat kovaan korkoon sitten siksi, etteivät he ole pankin viestiä saaneet, lukeneet tai ymmärtäneet, ihan reilulta peli ei kuulosta. Reiluahan se olisi vasta, jos joskus avattujen korkeakorkoisten säästötilien kanssa meneteltäisiin samoin! Vaan ihan niin ei tunnu olevan asiain laita: ainakin oma pankkini kysyy määräaikaissäästötiliä avattaessa, mille tilille rahat sitten aikanaan palautetaan korkojen kera…

Julkaistu 08:41  /  Kommentoi

Sairaalavirus tietokoneissa

- Mika Lahdensivu

Kuinka käy potilaiden, jos sairaalassa leviää pikavauhtia virus - eikä siis mikään sairaalabakteeri vaan semmoinen, joka saastuttaa suuren määrän tietokoneita?

Dagens Industrin nettiuutisessa kerrottiin moisen vitsauksen iskeneen sairaaloihin eri puolella Skoonea. Uutisen mukaan “työntekijöillä on ollut vaikeuksia suorittaa työtehtäviään tietokoneilla, ja myös potilasvalvontajärjestelmä samoin kuin röntgen- ja laboratoriovälineistö ovat kuulemma oikutelleet.

“Sairastuneita” koneita oli DI:n mukaan kaikkiaan kymmenentuhatta, joskin lauantaina viruksen kourissa oli niistä enää 1500.

Sosiaalihallitus ja Lääkevirasto ovat saaneet tapauksesta ilmoituksen, koska on olemassa riski, että tapahtunut voisi aiheuttaa potilaille vaaraa (joskaan mitään vakavampaa ei nyt sattunut), kertoo puolestaan Ruotsin Radion uutinen.

Villiltä ja vaaralliselta alkaa joka tapauksessa kuulostaa sairastuminen tässä tietoyhteiskunnassa! Vasta äskettäinhän kertoi tietotoimisto TT, miten antibiootteja sietävät “superbakteerit” tappavat Ruotsissa yhä useampia, ja viimeksi viime vuoden loppupuolella revittiin isoja otsikoita siitä, miten sairaaloiden puutteellinen siivous edesauttaa ties millaisten pöpöjen leviämistä (SVT Rapport 23.11.)… Ja nyt näyttää siltä, että tuhannet sairaaloiden tietokoneetkin voivat sairastua noin vain! Huhhuh.

Julkaistu 08:51  /  Kommentoi

Identiteetti: ulkomaalaistaustainen?

- Mika Lahdensivu

Vuodenvaihteen tienoilta jäi mieleen muuan suomalainen uutinen. Helsingin Sanomat kirjoitti ulkomaalaistaustaisista työntekijöistä (Myös tietotekniikka työllistää ulkomaalaistaustaisia) ja sai miettimään, missä määrin itse olen ulkomaalaistaustainen paikallisen väestön mielestä, kun kerran suomalaisena Ruotsissa työskentelen.

Itse asiassa kukaan ei tähän mennessä ole minua muistini mukaan kutsunut “ulkomaalaistaustaiseksi”. Sitäkin useammin olen saanut kuulla olevani ruotsalainen, svensk, koska asun ja työskentelen Ruotsissa (vaikka vain ja ainoastaan Suomen kansalaisena) ja puhun ruotsia, vaikka se ei ole äidinkieleni.

Jos nyt jotenkin halutaan “ruotsalaisten” joukosta erottaa, saan useimmiten kuulla olevani ihan vain suomalainen - toisin kuin “oikeat” maahanmuuttajat, invandrare, joista tosin jotkut mieluusti käyttävät myös ilmausta “uudet ruotsalaiset”, nysvenskar. Sanaa ruotsinsuomalainen, sverigefinländare, läheskään kaikki eivät edes tunnista vaan vääntävät ajatuksissaan “ruosusta” suomenruotsalaisen, finlandssvensk…

Se, että tulen Suomesta, ei käytännössä taida olla keskivertoruotsalaiselle Tukholmassa sen kummempi juttu kuin että olisin kotoisin vaikkapa Skånesta, josta tulijat tunnistaa omaperäisestä ääntämyksestä vähintään yhtä hyvin kuin ruotsia puhuvat suomalaiset. Täällä suurkaupunkiseudullahan suuri osa asukkaista on jostain muualta tulleita, ja suomalaisiakin on täällä työskennellyt, oleskellut ja asunut “aina”!

Itse en toisaalta ole ajatellut muuttaneeni niinkään Ruotsiin kuin Tukholman seudulle, vaikka se naapurimaan puolella sijaitseekin. Ajattelisikohan Helsinkiin muuttava ruotsalainen maantieteellisestä rajasta samaan tapaan? Saattaisin ainakin kuvitella, että Suomessa ulkomaalaistaustainen tuntisi itsensä yhä “ulkomaalaisemmaksi” kuin Ruotsissa. Mutta onko kumpikaan maista aidosti monikulttuurinen, kuten muuan muodikas ilmaus kuuluu? Sellaisessa yhteiskunnassahan “muualta tulleet” ymmärretään esimerkiksi työmarkkinoilla ensisijaisesti yksilöiksi erilaisine taitoineen ja vahvuuksineen - aivan kuten kotimaassaan koko elämänsä eläneetkin.

“Sinä et taida ollakaan ihan tyypillinen suomalainen, kun…”, ovat jokuset keskustelukumppanit Ruotsissa joskus todenneet. Toteamusta on ollut vaikea sivuuttaa ilman tarkentavaa kysymystä “tyypillisen” lähemmästä määritelmästä. Itse taidan tuntea aivan turhan monenlaisia suomalaisia (ja ruotsalaisia!) kyetäkseni itse sanomaan, kuka on se tyypillisin! Edes se, että puhun ruotsalaisen kanssa ruotsia, ei mielestäni tee minua “epätavalliseksi” suomalaiseksi, koska varsin monelle suomalaiselle ruotsi on jopa äidinkieli!

Julkaistu 08:25  /  Kommentoi

Koulupinnareille ehdotetaan etätöitä

- Mika Lahdensivu

Jos ei koulu maistu, apu voisi löytyä netistä! Näin tuumii ruotsalainen työryhmä, jonka tehtävänä on ollut miettiä, miten pinnarit saataisiin suoriutumaan perusopinnoistaan. Asiasta kertoi äskettäin mm. Ruotsin Televisio (SVT) uutisissaan.

Mallia moderaattien eli maltillisen kokoomuksen asettama työryhmä on tiettävästi hakenut niin Englannin kuin Uuden-Seelanninkin suunnalta. Ratkaisu kuulostaa silti jotenkin ruotsalaiselta: koulussa olisi vähän niin kuin “vapaaehtoinen läsnäolopakko”!

Mainittu hallituspuolue on ahkerasti puhunut niin sanotusta työlinjasta eli siitä, että mahdollisimman monet pitäisi saada työelämään ja siellä myös pitää esimerkiksi sairaus- ja työttömyyskassojen sijaan. Mutta entäpä jos jotakuta ei nyt yhtään huvita nousta töihin aamuvarhaisella ja viettää päivästä mennen tullen melkoinen tovi suurkaupungin ruuhkaisessa meno- ja paluuliikenteessä? Olisikohan hallituksella tarjota vastaavaa mahdollisuutta etätöihin - vai alkaako se peräti vaatia työnantajia tarjoamaan tällaista mahdollisuutta niille, jotka syystä tai toisesta pinnaavat töistä?

Nimimerkillä on etätöistä siinä määrin kokemusta, että rohkenen hieman epäillä ehdotetun mallin toimivuutta, jos sillä aiotaan hoitaa ensisijaisesti “kouluväsymystä”. Kenties kaikille olisi hyväksi, jos vaikka pahimmat häiriköt ja kiusaajat pidettäisiin vähän etäämmällä niistä, jotka oikeasti haluavat opiskella, mutta noinkohan vain nuo pinnarit piristyisivät ja viisastuisivat kotona netin ääressä? Lahjakkaimmille koululaisille malli ehkä sopisi, koska perinteisessä opetuksessa etenemistahti lienee heistä joskus harmillisen hidasta.

Itse olen joka tapauksessa taipuvainen uskomaan, että koulu- tai palkkatyön väsyttäessä ratkaisun avain ei ole ainoastaan siinä, tehdäänkö työtä ensisijaisesti kotona vai koulussa tai työpaikalla. Avain on ehkä ennemminkin sen ymmärtämisessä, että koululaiset ja työntekijät ovat yksilöitä, joista enin osa tekee parhaansa, kunhan vain vastuuta, velvollisuuksia ja vapauksia on tarjolla sopivassa suhteessa, omalla työllä tuntuu olevan tarkoitus ja onnistumisesta vieläpä jotenkin palkitaan.

Julkaistu 08:39  /  Kommentoi

Salakuuntelulaki vietteli politiikkaan

- Mika Lahdensivu

Ruotsin valtion halusta seurata rajansa ylittävää tieto- ja teleliikennettä on seurannut jotain hyvääkin, viestitään nyt lainsäätäjien eli poliittisten puolueiden taholta. Nuoriso näyttäisi kiinnostuneen poliittisesta toiminnasta, ja puolueiden nuorisojärjestöissäkin jäsenkehitys näyttää positiiviselta, kertoo Ruotsin Radion tuore uutinen.

Selityksenä nuorten aktivoitumiseen ei toki ole vain mainittu FRA-laki, mutta epäilemättä se on ollut mitä toimivin huomion herättäjä sen suhteen, että politiikka vaikuttaa jokaisen arkeen ja että demokratiassa jokainen voi omalla aktiivisuudellaan ja osallistumisellaan vastavuoroisesti vaikuttaa poliittisiin päätöksiin. Vielä toistaiseksihan olennaisista asioista äänestetään puoluekokouksissa, parlamenteissa ja muissa vastaavissa elimissä eikä esimerkiksi tyhjänpäiväisen (tosi)television puhelinäänestyksissä tai kovasanaisen keskustelun nettifoorumeilla…

Jokunen päivä sitten Ruotsin Radio noteerasi muuten nettiuutisissaan myös Suomessa Ruotsin suurlähetystön edustalla pidetyn FRA-mielenosoituksen. Miksiköhän se pidettiin vasta nyt, kun laki jo tuli voimaan ja siihen kovaäänisesti vaadituista korjauksistakin ehdittiin Ruotsissa jo sopia?

Julkaistu 09:04  /  1 vastaus

Alennusmyynti naapureille?

- Mika Lahdensivu

Taas on takana yksi joulu - tuo lyhyt hetki kahden kiivaan ostossesongin välillä. Ja Tukholman seudulla se oli suomalaisen mielestä erityisen lyhyt tänäkin vuonna. Pari isoa elektroniikkaketjua aloitti alennusmyynnin jo jouluaamuna, ja tapaninpäivänähän alen alkurysäys täytti jokseenkin joka “shoppauskeskuksen”.

Harvinaisen isolta ero Suomen ja Ruotsin shoppailukulttuureissa vaikutti kuitenkin nyt sunnuntaina, kun Helsingin Sanomat kirjoitti nettiuutisissaan kauppojen poikkeuksellisesta sunnuntaiaukiolosta tietyillä alueilla. “Poikkeuslupa myönnettiin venäläisten lomasesongin takia”, lehti kirjoittaa. Alennusmyynnit kuulemma myös vetivät mukavasti väkeä.

Kuinkahan paljon asiakkaissa oli turisteja ja kuinka paljon vapaapäivää viettäneitä suomalaisia? Ja miksiköhän juuri venäläisten vapaapäivät vaikuttavat siihen, koska suomalaiset(kin) pääsevät sunnuntaiostoksille? Kuulostaa jotenkin kummalliselta! Vai pitävätköhän ruotsalaisetkin kauppojaan auki jopa aivan tavallisina sunnuntaina vuoden ympäri, jotta pääsevät itärajan takaa vapaapäivää viettävät suomalaisturistit ostoksille?

No jaa, luulisinpa, että Suomen läntisessä naapurissa aukiolo on pitkälti kauppojen oma asia, eikä niinkään riippuvaista turistivirroista vaan asiakasvirroista yleensä. Ja vaikka kannatankin näkemystä, jonka mukaan elämä on enemmän kuin shoppaamista, mikä ettei kuluttaja voisi pitää “kauppavapaata” päivää muulloinkin kuin sunnuntaisin? Ainakin suomalaiskauppojen aukiolosäännöt erinäisine poikkeuksineen tuntuvat turhan monimutkaisilta - ja sikäli vanhanaikaisilta, että jo hyvän aikaahan on verkkokaupoissakin voinut asioida milloin vain!

Julkaistu 08:55  /  Kommentoi