Identiteetti: ulkomaalaistaustainen?

- Mika Lahdensivu

Vuodenvaihteen tienoilta jäi mieleen muuan suomalainen uutinen. Helsingin Sanomat kirjoitti ulkomaalaistaustaisista työntekijöistä (Myös tietotekniikka työllistää ulkomaalaistaustaisia) ja sai miettimään, missä määrin itse olen ulkomaalaistaustainen paikallisen väestön mielestä, kun kerran suomalaisena Ruotsissa työskentelen.

Itse asiassa kukaan ei tähän mennessä ole minua muistini mukaan kutsunut “ulkomaalaistaustaiseksi”. Sitäkin useammin olen saanut kuulla olevani ruotsalainen, svensk, koska asun ja työskentelen Ruotsissa (vaikka vain ja ainoastaan Suomen kansalaisena) ja puhun ruotsia, vaikka se ei ole äidinkieleni.

Jos nyt jotenkin halutaan “ruotsalaisten” joukosta erottaa, saan useimmiten kuulla olevani ihan vain suomalainen - toisin kuin “oikeat” maahanmuuttajat, invandrare, joista tosin jotkut mieluusti käyttävät myös ilmausta “uudet ruotsalaiset”, nysvenskar. Sanaa ruotsinsuomalainen, sverigefinländare, läheskään kaikki eivät edes tunnista vaan vääntävät ajatuksissaan “ruosusta” suomenruotsalaisen, finlandssvensk…

Se, että tulen Suomesta, ei käytännössä taida olla keskivertoruotsalaiselle Tukholmassa sen kummempi juttu kuin että olisin kotoisin vaikkapa Skånesta, josta tulijat tunnistaa omaperäisestä ääntämyksestä vähintään yhtä hyvin kuin ruotsia puhuvat suomalaiset. Täällä suurkaupunkiseudullahan suuri osa asukkaista on jostain muualta tulleita, ja suomalaisiakin on täällä työskennellyt, oleskellut ja asunut “aina”!

Itse en toisaalta ole ajatellut muuttaneeni niinkään Ruotsiin kuin Tukholman seudulle, vaikka se naapurimaan puolella sijaitseekin. Ajattelisikohan Helsinkiin muuttava ruotsalainen maantieteellisestä rajasta samaan tapaan? Saattaisin ainakin kuvitella, että Suomessa ulkomaalaistaustainen tuntisi itsensä yhä “ulkomaalaisemmaksi” kuin Ruotsissa. Mutta onko kumpikaan maista aidosti monikulttuurinen, kuten muuan muodikas ilmaus kuuluu? Sellaisessa yhteiskunnassahan “muualta tulleet” ymmärretään esimerkiksi työmarkkinoilla ensisijaisesti yksilöiksi erilaisine taitoineen ja vahvuuksineen - aivan kuten kotimaassaan koko elämänsä eläneetkin.

“Sinä et taida ollakaan ihan tyypillinen suomalainen, kun…”, ovat jokuset keskustelukumppanit Ruotsissa joskus todenneet. Toteamusta on ollut vaikea sivuuttaa ilman tarkentavaa kysymystä “tyypillisen” lähemmästä määritelmästä. Itse taidan tuntea aivan turhan monenlaisia suomalaisia (ja ruotsalaisia!) kyetäkseni itse sanomaan, kuka on se tyypillisin! Edes se, että puhun ruotsalaisen kanssa ruotsia, ei mielestäni tee minua “epätavalliseksi” suomalaiseksi, koska varsin monelle suomalaiselle ruotsi on jopa äidinkieli!

Julkaistu 08:25  /  Kommentoi