| Digitoday Mobile Uutiskirje digitoday Uutisvinkit Mediakortti Uutisotsikot omalle sivulle RSS | |||||||
![]() |
20.12.2007Digikuvaus kaunistaa- Mika Lahdensivu Kukapa ei haluaisi esiintyä edukseen? Lähes joka kolmas ruotsalainen tunnustaakin tuoreessa kyselytutkimuksessa editoineensa itsestään otettua digikuvaa näyttääkseen siinä paremmalta. Alle 24-vuotiaista näin on tehnyt useampi kuin kaksi viidestä. 85 prosenttia vastaajista sanoo, että he ainakin tahtovat kuvaajan ottavan heistä yhä uusia kuvia, kunnes lopputulos miellyttää. Melkein joka toinen tästä joukosta myöntää, että näin käy vieläpä aika usein. Kun tuota MSN/Windows Liven teettämää tutkimustulosta silmäilee, mietityttää, miten koville monen itsetunto onkaan joutunut ennen tätä “kaiken” mahdollistavaa digitaalisen kuvaamisen ja kuvankäsittelyn aikaa! Satunnaista lukijaa saattaa mietityttää myös, tarjoaako eilen julkaistu lehdistötiedote oikeasti jonkin uutisen todetessaan, että tekninen kehitys on kasvattanut turhamaisuuttamme ja tehnyt kamerakännyköiden merkeissä yhä useammasta potentiaalisen paparazzin (tutkimukseen osallistujista noin joka neljäs ja nuorista jopa kaksi viidesosaa sanoo ainakin joskus näpänneensä kamerakännykällä kuvan jostain julkkiksesta). Ei, tuossa ei tosiaan ole mitään uutista! Itse asiassa tiedotteen lähettäjä haluaa kertoa jotain uudesta kuvankäsittelytyökalustaan, mutta osaa näppärästi käyttää hyväkseen uteliaisuuttamme ja tyydyttää sitä kyselytutkimuksellaan. Tieto ei ole tieteellistä, eikä sillä taida olla arkemme kannalta kummoistakaan merkitystä, mutta vastaavalla tavalla tuotettua tiedotemateriaalia on Ruotsissa tarjolla yhtenään - ja ainakin näppituntumalla enemmän kuin Suomessa. Olisikohan tässäkin tutkimuksen aihetta? Jonkinlaisen markkinatutkimuksen siis. Yksi vastausKirjoita vastaus |
|
|||||
digitoday.fi, Töölönlahdenkatu 2, 00089 Sanomat. Puhelin +358 9 1221, faksi +358 9 122 4179 Päätoimittaja: Juhani Pekkala, toimituspäällikkö Mari Flink Myynti: verkkomedia.myynti@sanoma.fi, +358 9 122 2863. Sähköposti: toimitus@digitoday.fi Copyright 2006 Taloussanomat Oy. Our Privacy Policy |
|
||||||
Digitaalinen valokuvaus ja digitaalinen kuvanmuokkaus on vieläkin kaksi eri asiaa. Kyllä 80-luvullakin ensimmäiseen väliaikaiseen ajokorttiin menevää kuvaa käytiin ottamassa kymmeniä kertoja.