| Digitoday Mobile Uutiskirje digitoday Uutisvinkit Mediakortti Uutisotsikot omalle sivulle RSS | |||||||
![]() |
26.6.2008Eduskuntakiusaamista- Mika Lahdensivu Sattuu sitä paremmissakin piireissä! Niinhän se sanonta kuuluu ja näyttää pitävänsä paikkansakin - ainakin Ruotsin eduskunnassa. Torstaina viestimet kiirehtivät kilvan kertomaan, millaiseksi liberaalia kansanpuoluetta (Folkpartiet) edustavan Camilla Lindbergin arki kävi, kun hän puolueensa tahtoa uhmaten äänesti kohuttua salakuuntelulakia vastaan. Tapahtunutta kutsutaan mediassa suorasanaisesti muun muassa kiusaamiseksi (Expressen 26.6.) ja uhkailuksi (SVT Rapport 26.6.). Lindberg itse toteaa, että tapahtuneessa on paljon lapsellista, “sellaista mitä (puolueen puheenjohtaja ja kouluministeri) Jan Björklund ei sallisi Ruotsin kouluissa, joissa sanotaan, että kiusaaminen ei ole okei”. Lindberg sanookin nyt olevansa uutena kansanedustajana “melko järkyttynyt” kuulemastaan - hänelle kun on tehty selväksi esimerkiksi se, että hän voi päätyä “jäähylle loppuelämäkseen” ja että kun hän palaa eduskuntaan (joka nyt on kesälomalla), ei hänellä ole siellä yhtään ystävää. Tuo kuulosti siinä määrin hurjalta, että piti ihan pistäytyä puolueen verkkosivuilla ja katsoa, mitä siellä sanotaan kiusaamisesta koulumaailmassa. (Laitos kuin laitos, vai mitä?) Onpa jännä nähdä, pätevätkö eduskuntakiusaamiseen koulukiusaamista koskevat lausumat, joiden mukaan puolue esimerkiksi “haluaa hajottaa kiusaavat ryhmät eri luokille tai mieluiten eri kouluihin” ja toteaa toimineensa niin, että “kiusaajat voidaan sulkea kouluyhteisöstä niin, että kiusattu voi jatkaa koulunkäyntiään”! Kirjoita vastaus |
|
|||||
digitoday.fi, Töölönlahdenkatu 2, 00089 Sanomat. Puhelin +358 9 1221, faksi +358 9 122 4179 Päätoimittaja: Juhani Pekkala, toimituspäällikkö Mari Flink Myynti: verkkomedia.myynti@sanoma.fi, +358 9 122 2863. Sähköposti: toimitus@digitoday.fi Copyright 2006 Taloussanomat Oy. Our Privacy Policy |
|
||||||