| Digitoday Mobile Uutiskirje digitoday Uutisvinkit Mediakortti Uutisotsikot omalle sivulle RSS | |||||||
![]() |
12.2.2007Kylmää elämää Etelä-Kiinassa- Timo Poropudas
Kaikki muutkin istuivat talvitakki päällä ravintoloissa, joissa henkilökunta kokoontui lämmittelemään hiilipannun ääreen. Suomalaisittain ongelma ei ole ulkolämpötilassa. Tammi-helmikuun vaihteessa oli varsin siedettävä muutaman asteen nollan yläpuolella. Mutta sisätiloissa lämpö tuntui harvoin nousevan yli 15 asteen ja lisäksi sisällä on kosteaa, mikä pakottaa tuulettamaan jatkuvasti. Guangdongin ja Yunnanin maakunnat kuuluvat subtrooppiseen vyöhykkeeseen, palmut, bambut ja banaanipuut kasvavat alueella. Ne sijaitsevat suunnilleen samalla leveysasteella Espanjan kanssa. Reissun aikana paikalliset säätiedotukset viittaavat globaalin ilmastonmuutokseen. Muulla vallitsevasta epätavallisen lämpimästä talvesta huolimatta Etelä-Kiinan sää on ollut kylmä. Alueen taloissa ei ole minkäänlaista lämmitysjärjestelmää, ei edes normaalihintaisissa hotelleissa. Lijiangissa ajoimme korkealla muurilla ympäröidyn luksushotellin hotellin ohi. Arvelimme, että siellä varmaan huoneet ovat niin lämpimiä, ettei yöllä tarvitse turvautua sähkölakanaan. Kuskimme kertoi lähes epäuskoisella äänellä, että luksuksesta joutuu maksamaan 500 dollaria päivässä. Se on parikymmentä kertaa enemmän kuin minimikuukausipalkka Shenzhenin alueella. Lämmityksen puutteen aiheuttama sisätilojen kosteus vaatii, että vaatteita on tuuletettava jatkuvasti. Se selittää Kiinan katukuvalle leimaa antavan jatkuvan pyykkiliputuksen.
Kun taloissa ei ole minkäänlaista keskuslämmitystä, lämpö joudutaan tuottamaan suhteellisen paikallisilla lämmittimillä. Sähköllä toimivat patterit ovat varmaan ensimmäinen vaihtoehto. Joissakin julkisissa tiloissa olikin vaatekaapinkokoisia sähkölämmittimiä, vaikka ehkä havainnut Sähköasennusten taso oli kurjaa luokkaa. Kolmea erilaista pistoketta tukevat rasiat tuntuivat huteroilta ja ne salamoivat usein kun niihin liitti pistokkeen. Pahoin pelkään, että sähköjohdoista aiheutuu oikosulkuja ja tulipaloja kun niitä käytetään raskaaseen sähkölämmitykseen. Etelä-Kiinassa asuu niin paljon ihmisiä, että jos yksi prosenttia talouksista vaurastuu niin paljon, että ryhtyy käyttämään sähkölämmittimiä, energian kulutus saattaa nousta yhden Suomen verran. |
|
|||||
digitoday.fi, Töölönlahdenkatu 2, 00089 Sanomat. Puhelin +358 9 1221, faksi +358 9 122 4179 Päätoimittaja: Juhani Pekkala, toimituspäällikkö Mari Flink Myynti: verkkomedia.myynti@sanoma.fi, +358 9 122 2863. Sähköposti: toimitus@digitoday.fi Copyright 2006 Taloussanomat Oy. Our Privacy Policy |
|
||||||