Ja lukijakilpailun voittaja on…

- Jaakko Kuivalainen

Ennen lukijakilpailun voittajan julkistamista haluaa kilpailun tuomaristo (jäljempänä raati) esittää oman moraaliajatelmansa.

Raadin ryppyotsainen moraaliajatelma

Raati katsoo, että kopioinnilla on ennakoitavissa ja arvioitavissa olevia seurauksia, ja siten teon moraalisuutta voidaan tarkastella.

Raati toteaa, että absoluuttista tekijänoikeutta ei ole olemassa. Tekijänoikeus perustuu yhteisön sopimukseen, jonka ilmentymä on tekijänoikeuslaki. Laki sisältää selkeiden normien lisäksi lukuisia järjestelyjä, jotka luonteeltaan eivät ole normeja ja joita ilman kopioinnin etiikkaa ei voida arvioida. Varsinaiset normit raati sivuuttaa Humen giljotiiniin vedoten; siitä miten asiat ovat, ei voida päätellä, miten niiden kuuluisi olla.

Raati ottaa kopioinnin moraalisen tarkastelun lähtökohdaksi ja yleisesti myös tekijänoikeuden lähtökohdaksi tunnetun väittämän, jonka mukaan luovalla työllä pitää voida elää. Kopiointia on siten syytä arvioida ensisijaisesti tekona, jolla on vaikutuksia luovantyön tekijän elantoon. Edelleen tärkeimpinä vaikutuksina voidaan pitää teoskappaleiden myynnin mahdollista vähenemistä sekä erinäisten hyvitysjärjestelmien tarjoaman kompensaation toimivuutta yksittäisen luovan työntekijän kannalta.

Raati katsoo, että taustastaan erotettuna kilpailukysymyksen mukainen kymmenen äänitteen kopiointi kirjaston materiaalista ja saman aineiston kopiointi tietoverkosta eivät seuraamuseettisesti eroa toisistaan, ellei aineistoa levitä eteenpäin. Ainoa erottava tekijä on niiden nykyinen juridinen asema, joka irrottaa suojatun materiaalin kopioinnin verkosta hyvitysjärjestelmän piiristä.

Raati toteaa, että äänitekaupan siirtyessä hyvä enemmän ja enemmän verkkoon myös digitaalisen kopioinnin seuraukset näkyvät selvemmin luovantyön tekijän elannossa, koska itse myytävä tuote ei enää erotu kopiosta - ainakaan positiivisesti. Kopioidun tiedoston formaatti on vapaasti kopioijan valittavissa eikä kopioiduissa tiedostoissa myöskään ole käyttörajoitteita. Fyysisestä teoskappaleesta tehty kopio on useissa tapauksissa jopa äänenlaadultaan parempi kuin verkkokaupasta ostettu teoskappale.

Kopiointi muodostaa siis todellisen uhkan verkkokaupan myynnille ja siten myös luovantyön tekijän elannolle. Vaikka jokainen kopioitu äänite ei olisikaan suoraan pois teoskappaleiden myynnistä, on myös kiistatta selvää, että joissain tapauksissa teoskappaleita saattaa jäädä myymättä kopioinnin vuoksi. Koska yksittäisen luovantyön tekijän elanto voi olla juuri siitä yhdestä myymättä jääneestä teoskappaleesta kiinni, raati toteaa, että yksikin kopio on liikaa.

Toinen seuraamuseettisen tarkastelun näkökulma on hyvitysmaksujärjestelmän toimivuus. Hyvitysmaksujärjestelmän tarkoitus on kompensoida kopioinnin aiheuttamia tulonmenetyksiä. Raadin selvityksen mukaan hyvitysmaksujärjestelmän kyky kompensoida on kuitenkin erittäin rajallinen. Esimerkiksi ulkomaalaiselta luovantyön tekijältä kyseinen korvaus jää kokonaan saamatta. Kotimaisenkin luovantyön tekijän saama kompensaatio riippuu muun muassa radiosoitosta sekä kyvystä täyttää uskottavasti apuraha- ja kulttuuritukihakemuksia. Luovantyön tekijöiden “yhteisön” saamat korvaukset eivät raadin mielestä ole riittävä peruste oikeuttaa kopiointia missään sellaisessa tilanteessa, jossa lopputuloksena on uuden teoksen päätyminen kopioijan käyttöön.

Kopioinnin yhteydessä on syytä tarkastella myös kopioinnin kulloinkin mahdollistavaa toimintaa. Kysymyksen mukaisessa tapauksessa tarkastelussa ovat siis ilman tekijän lupaa tapahtuva yleisön saataville saattaminen verkossa sekä kirjastotoiminta. Raati huomauttaa, ettei yksittäisellä luovantyön tekijällä ole kuitenkaan mahdollisuutta kieltää julkaistun teoksensa päätymistä kirjastoon kopioitavaksi, joten kummassakin tapauksessa aineisto on saatavilla ilman luovantyön tekijän nimenomaista lupaa.

Luovantyön tekijä saa korvauksen kirjaston hankkiessa aineiston. Korvausta ei ole millään tavalla mitoitettu suhteessa aineiston kopiointiin kirjastosta. Kirjasto maksaa myös vuosittain erikseen anottavia kirjastokorvauksia, jotka eivät perustu aineiston lainausmääriin. Raadin mielestä on perusteetonta väittää, että nimen omaan kirjastoaineiston kopiointia kompensoitaisiin yksityisen kopioinnin hyvitysmaksujärjestelmää enempää yksittäisille luovantyön tekijöille. Hyvitysmaksujärjestelmän toimimattomuus osoittettiin jo aiemmin.

Raati pitää edellä esitettyjen perusteiden valossa todistettuna, että sekä kirjastoissa että tietoverkoissa olevan aineiston kopiointi on väärin. Raati pitää positiivisena, että nykyinen tekijänoikeuslaki poistaa sähköisesti ostetun aineiston osalta kirjastoille annetut erivapaudet ja palauttaa kontrollin teoksien käytöstä luovantyön tekijöille ja oikeudenhaltijoille. Edelleen raati pitää oikeana nykyistä käytäntöä, jonka mukaan kopiointioikeus ei koske teoksia, jotka on suojattu kopiointia estävällä tehokkaalla teknisellä toimenpiteellä.

Ja lukijakilpailun voittaja on…

Raati esittää ensin perustelunsa. Lukijakilpailun voittajan vastauksesta käy ilmi syy nykyiseen asiantilaan, jossa kahdesta moraalittomasta teosta toinen on laillinen ja toinen laiton. Voittaja poimi oivan esimerkin kopioinnin historiasta ja päätti vastauksensa hienoon kielikuvaan. Voitto irtosi seitsemällä pisteellä - puolen pisten erolla toiseksi tulleeseen osallistujaan.

Raati selittää hieman:
Kirjasto on luonteeltaan sosialistinen laitos, jota ylläpidetään verorahoilla ja joka kohtelee kansalaisia äärimmäisen tasa-arvoisesti. Internet on taas lähtökohdiltaan vapaaseen tiedon jakamiseen perustuva kommunistinen järjestelmä, josta valtio ja byrokraattisuus ovat poissa. Byrokraattisuuden poistumisen myötä internetistä on tullut myös sosialistista kirjastoa tehokkaampi aineiston välittäjä. Siinä missä kapitalismi pystyy töin ja vaivoin sietämään sosialismia, on sen ja kommunismin yhteiselo mahdotonta. Kirjasto on kapitalismin kannalta riittävän tehoton ja hampaaton laitos, jonka voi jättää omaan arvoonsa. Kommunistinen ja tehokas internet oli sen sijaan saatava markkinoiden piiriin sääntelyllä.

Ja lukijakilpailun voittaja on…

Olli.

Äänilevyteollisuus kuvaa DRM-järjestelmiä hidasteiksi, joilla jarrutetaan kopiointia kaveripiirissä. Kirjastolaitoksen toiminta on rajoitettu fyysisten kappaleiden lainaamiseen, mikä automaattisesti rajoittaa kopioiden liian nopeaa leviämistä. Kirjaston kappaleesta voi tietenkin ottaa useampia kopioita kuin DRM-levystä, mutta siitä erosta maksetaankin kirjastokorvaus.

Voidaan siis karkeasti päätellä, että kirjasto suorittaa saman jarrutuksen kuin DRM, eli ne ovat oikeudenomistajien kannalta yhtä hyviä.

Vertaisverkosta kopioimisessa taas ei ole mitään jarruja. Mikäli uuden tekniikan käyttöönottoa ei mitenkään rajoiteta, on itsestään selvää, että musiikkiteollisuudelle käy samoin kuin elokuvateollisuudelle, jonka videonauhuri tappoi jo 80-luvulla. Vaikka teollisuuden edustaja silloin nimenomaan varoitti, että videonauhuri on studioille sama kuin Bostonin kuristaja kotona yksin olevalle naiselle, häntä ei uskottu, ja sen seurauksena elokuvat ovat poistuneet taidemuotona historian hämärään.

Nyt kun sama uhka leijuu musiikkiteollisuuden yllä, on moraalinen velvollisuutemme painaa jarrua - ja lujaa!

Raati kiittää kaikkia osallistujia ja onnittelee voittajaa hienosta suorituksesta.

Raadin perusteluja ja päätöstä saa luonnollisesti kritisoida.

Julkaistu 15:37  /  29 vastausta