| Digitoday Mobile Uutiskirje digitoday Uutisvinkit Mediakortti Uutisotsikot omalle sivulle RSS | |||||
![]() |
31.5.2006Tekijänoikeuksia vai teknologiaa- Tommy Lindgren Tätä tekstiä ei varmaan kannattaisi edes kirjoittaa. Aion sohaista alle 3 000 merkillä musiikin tekijänoikeusdebattia, mikä on suunnilleen yhtä mielekästä kuin monivuotisen ihmissuhteen lopettaminen tekstiviestillä. Pakko silti yrittää, sillä on turhauttavaa seurata keskustelua, jossa todelliset motiivit verhotaan liian usein hyväntahtoisen jargonin taakse. Kovaäänisimmät huutelijat puolustavat porkkanat korvissa joko artistin tai kuluttajan oikeuksia, aivan kuin nämä olisivat väistämättä ristiriidassa toistensa kanssa. Itse uskon vakaasti, etteivät vastakkain ole muusikko ja fani, vaan lähinnä viihdeteollisuus ja teknologinen kehitys. Musiikin ja elokuvien kontrolloimaton leviäminen digitaalisessa muodossa on saanut viihdealan suuryhtiöt paniikkiin. Ihan syystäkin. Olisi varmasti mukavampaa tehdä bisnestä, jos pelisäännöt ja -nappulat eivät koko ajan muuttuisi. Viihdeala on ennenkin pelännyt uusia innovaatioita - oli sitten kyse c-kaseteista tai videonauhureista, joiden pelättiin tappavan levykaupat ja elokuvateatterit. Hengissä ovat vieläkin. Nyt levymyynnin laskusta hätääntyneet yhtiöt käyvät toimeentuloaan puolustavien artistien kanssa näkyvää pr-taistelua tekijänoikeuksien puolesta. Musiikin tekijöiden huolen ymmärtää: ovathan artistisopimukset lähes aina taanneet heille vain marginaalisen osuuden levyjen myyntivoitoista. Vaatii silti aika paljon hyväntahtoisuutta uskoa, että levy-yhtiöiden ensisijainen intressi olisi yhtäkkiä mahdollisimman runsas leipä artistin pöydällä. Yhden pienen viitteen levyteollisuuden epämääräisestä suhteesta tekijänoikeuksiin tarjoaa hiphop, jonka synty perustui pitkälti siihen, että artistit käyttivät luvatta toisten tekemää musiikkia uusien teosten luomiseen. Suurlevy-yhtiöt saavat kiittää sämpläämiseksi kutsuttua innovaatiota myöhemmistä miljoonatuloistaan. Legendaarisen hiphop-yhtyeen Public Enemyn keulakuva Chuck D katsoi vielä kauemmas puhuessaan taannoin maansa kongressille: “Mustan musiikin 80-vuotisen perinteen edustajana en ole koskaan luottanut omien tekijänoikeuksieni suojeluun. Mitä tulee rock-musiikkiin, bluesriffejä varastettiin Mississipin suistolta ilman minkäänlaisia korvauksia, jotta ihmiset voisivat maksaa 180 dollaria Rolling Stonesin keikkalipuista ja kuunnella heidän soittavan samat riffit yhä uudestaan.” Paikallaan junnaavaa puhetta riittää siitä, onko musiikin lataaminen ilmaiseksi internetistä tai cd-levyn kopiointi kaverilta myymälävarkautta tai jopa piraattilevyjen myyntiä vastaava rikos. Ja jos lain mukaan on, miten siitä pitäisi rangaista. Harvemmin pohditaan tekijänoikeuksien ajatusta ylipäänsä tai sitä, millaisilla keinoilla lainsäätäjät voisivat taata artisteille järkevät tekijänoikeuskorvaukset teknologista kehitystä rajoittamatta ja monikansallisten yhtiöiden etuja paapomatta. Muusikkona en itse ainakaan haluaisi tukea yksisilmäisiä pyrkimyksiä suitsia internetin käyttöä markkinavoimien ohjaukseen. Enkä liioin pelotella musiikin ystäviä ajattelemaan, että ainoa eettisesti hyväksyttävä tapa saada musiikkia kuultavaksi on lyödä rahaa tiskiin levykaupassa. Kirjoittaja on Don Johnson Big Bandin laulaja. Kirjoitus on julkaistu alun perin 31. toukokuuta Helsingin Sanomien Kulttuuri-sivuilla. Kritiikki voimistuu- Jaakko Kuivalainen YTM, FM (tuleva FT ja HM) Laura Leppämäki niputtaa yhteen väitöskirjassaan viime aikojen tekijänoikeuskeskustelua. Hän toteaa keskustelun olevan hyvin kriittistä nykyistä järjestelmää kohtaan. Keskusteluun suhtautuu taasen kriittisesti Don Johnson Big Bandin laulaja Tommy Lindgren, joka kirjoitti tekijänoikeuksista keskiviikon Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla. Ensin Leppämäki:
Leppämäen väitöskirjan “Tekijänoikeuden oikeuttaminen” tarkistustilaisuus on 3.6. klo 12 Jyväskylän yliopistolla (Seminarium s212). Ja seuraavaksi Lindgren. |
||||
digitoday.fi, Töölönlahdenkatu 2, 00089 Sanomat. Puhelin +358 9 1221, faksi +358 9 122 4179 Päätoimittaja: Juhani Pekkala, toimituspäällikkö Mari Flink Myynti: verkkomedia.myynti@sanoma.fi, +358 9 122 2863. Sähköposti: toimitus@digitoday.fi Copyright 2006 Taloussanomat Oy. Our Privacy Policy |
|
||||