etusivu
kaikki uutiset
data
finanssi
media
tele
työ & ura
tietoturva
it-myynti
tuotteet ja palvelut
kolumnit
pörssit
blogit
videot
fakta
shop
4.12.2006
Kaikki mukaan
- Jaakko Kuivalainen
Tuomas Venhola esitti tovi sitten nimimerkki AM:lle muutaman kysymyksen, johon taas Ahti Vänttinen vastasi. Aiheena tekijänoikeuslain kova ydin, eli kappaleen valmistaminen.
Tuomas Venholan intro:
[AM,] Et ilmeisesti ole ymmärtänyt mikä tekijänoikeuslain käsityksessä on niin vanhentunutta. Puhutaan ?teoskappaleista? ja niiden ?valmistamisesta? ja niiden maahantuomisesta.
Tuomas Venholan kysymys1:
Kuluttaja K ostaa allofmp3.comista mp3:n. Missä kappale valmistetaan, kuka sen valmistaa, kuka tuo sen maahan? Mitään fyysistä tavaraa ei siirry maahan tai maasta pois.
Ahti Vänttinen:
Siinä vaiheessa, kun tiedosto on kuluttajan koneella, on kappale valmistettu. Kuluttaja valmistaa kappaleen viimeistään omalla koneellaan kiintolevylleen. Kun allofmp3 on ainakin tuossa siirrossa ja kuluttajan koneella tapahtuvassa kappaleen valmistamisessa passiivinen, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin että kuluttaja tuo kappaleen maahan.
Tuomas Venhola:
Kuluttaja K kopioi kappaleen kiintolevyltään toiselle, saman koneen sisällä. Onko nyt valmistettu uusi kappale?
Ahti Vänttinen:
On.
Tuomas Venhola:
Kuluttaja kuuntelee kappaletta, jolloin se kopioidaan pala palalta äänikortin muistiin ennen soittoa. Onko nyt valmistettu uusi kappale?
Ahti Vänttinen:
Joku varmaan olisi sitä mieltä, että on, tai ryhtyisi pohtimaan esimerkiksi sitä, onko kulloinkin muistissa oleva pala ns. olennainen osa teosta, mutta minun mielestäni - jollei kopio jää jotenkin edelleenkäyttökelpoisessa muodossa koneelle - tuo kopiointi tai kopioituminen palvelee kuuntelua ainoastaan puskurinomaisesti, eikä sillä ole itsenäistä tekijänoikeudellista merkitystä.
Muita mielipiteitä?
59 vastausta
Kirjoita vastaus
digitoday.fi, Töölönlahdenkatu 2, 00089 Sanomat.
Puhelin +358 9 1221, faksi +358 9 122 4179
Päätoimittaja: Juhani Pekkala, toimituspäällikkö Mari Flink
Myynti: verkkomedia.myynti@sanoma.fi, +358 9 122 2863.
Sähköposti: toimitus@digitoday.fi
Copyright 2006 Taloussanomat Oy.
Our Privacy Policy
Radiokin toimii puskurinomaisesti ja siitä kerätään erikseen korvaukset???
Minusta tämä on mielenkiintoinen kanta:
Mikä on vertaisverkon ja Allofmp3:n ero tässä suhteessa? Miksei lataaja tuo maahan myös vertaisverkoista ladatessaan kappaletta, jos vertainen sijaitsee maanrajojen ulkopuolella. Jos eroa ei ole, onko warestaminen silloin sakkorangaistuksen arvoinen tekijänoikeusrikkomus, eikä vain moitittavaa. Toisaalta luvattomasti valmistetun kappaleen maahantuonnin yhteydessä laissa puhutaan nimenomaan ulkomailla valmistetun kappaleen maahantuonnista. Nythän se valmistettiin vasta kotona. Ehkä vastasin jo itselleni ainakin osittain. Ja ehkä warestaminen on maahantuontia, jota ei varsinaisesti säädellä maahantuontina.
Markus Kalske: Radiolähetyksestä peritään korvaukset, mutta siinä ei ole kyse kappaleen valmistamisesta, mistä tässä analyysissa oli pelkästään kyse.
Nyt täällä näppiksen takana aletaan putoamaan kärryiltä. Rinnastetaanko latailu tällä kertaa jo maahantuontiin, jos ladattavat paketit saapuvat ulkomailta? Ja kopionti esimerkiksi d-asemalta e-asemalle onkin uudelleen valmistusta eikä kopiointia? Ja sitten puhutaankin “vain” puskuroinnista, joka palvelee kuuntelua… sekavaksi menee, mutta menkööt.
Kopiointi = uudelleenvalmistus.
Tuotat samanlaisen kappaleen vanhan lisäksi.
En ole Torrentteja käyttänyt, mutta eikö niissäkin ole kyse samasta asiasta kuin bufferoinnissa: muilta käyttäjiltä ladataan pieniä paloja, jotka eivät itsessään ylitä teoskynnystä?
Jaakko Kuivalainen: Maahantuonti on ehkä huono termi yli päätään, kun kappale valmistetaan (oletettavasti) tässä alkuperäisesimerkissä Suomessa. Lähdin vastaamaan kirjaimellisesti joka kohtaan skenaariossa, pohtimatta loppuun asti tuota maahantuontiproblematiikkaa.
Ehkä osuvampi analyysi olisi, että alkuperäinen kappale on Allofmp3:n serverillä (olettaen, että palvelu on niin järjestetty), ja data liikkuu bittipaketteina verkon yli kuluttajan koneelle, jossa tämä valmistaa teoskappaleen. Jos maahantuonti-käsitteeseen halutaan löytää jokin suhde, niin olisikohan kyse ennemminkin siitä, että kuluttaja tuo teoskappaleen valmistamiseen tarvittavan datan (”raaka-aineen”?) maahan ja valmistaa kappaleen sitten koneessaan.
Sitä pitäisin selvänä, vaikka tuosta teknisen tapahtumaketjun kuvauksesta voi varmaan olla montaa mieltä, että “maahantuonnin” subjekti on kuluttaja, katsotaan hänet sitten datan tai teoskappaleen maahantuojaksi.
Kieltämättä tässä avautuu erilaisia mahdollisia tulkintalinjoja.
Mitä Allofmp3:n ja vertaisverkkojen rinnastukseen tulee (edelleenkin tietämättä tarkemmin, miten Allofmp3:n palvelu on teknisesti toteutettu), en näkisi tässä katsannossa muuta eroa kuin sen, että vertaisessa nuo bitit taitavat käytännössä olla levällään kenen koneella milloinkin. Silloin teoskappaleen valmistamiseen tarvittava data keräillään sieltä, mistä se milloinkin on kätevintä, mistä kai johtuu, että tavara voi tulla kotimaasta tai ulkomailta tai molemmista.
Markus Kalske:
Mikä se on se kappale? Halusin kiinnittää nimenomaan tähän kysymykseen huomiota, koska tekijänoikeuslaissa puhutaan aina kappalevalmistuksesta ikään kuin kyse olisi kukkaruukkujen tekemisestä. Tuohon kopiointiin ei liity enää välttämättä fyysistä ihmistyötä.
Tietokone on hyvä yhdessä asiassa: tiedon monistamisessa. Se ei paljon muuta tee, nytkin syötän sille tietoa, jota useampi kone matkan varrella (tämä tietokone, kytkimet, reitittimet, palvelin) monistavat ja siirtävät. “Kappale”-yksikköajattelu ei toimi digitaalisessa maailmassa koska se nojaa niin vahvasti analogisen maailman kahlittaviin esineisiin.
En allekirjoita sitä ajatusta etteikö nollista ja ykkösistä koostuvalla teoksella voisi olla tekijää, ns. “omistajaa”. Fyysisellä teoksella on siis ikään kuin kaksi omistajaa, se jolla on omistusoikeus siihen kappaleeseen ja se, jolla on oikeus siihen henkiseen mitä tämä fyysinen kappale välittää. Me olemme luopuneet fyysisistä kappaleista mutta silti puhumme niistä ikään kuin ne olisi kosketeltavissa. Vähän kuin puhuisi autosta hevosvankkureina ja yrittäisi soveltaa hevosen ruokintaohjeita moottoriin.
Tästä syystä itse vieläkin ostan musiikkini aitoina CD-levyinä, joihin minulla on omistusoikeus. Pelkästään sähkön ja magnetismin maailmassa myytäviin tuotteisiin en tunne saavani minkäännäköisiä oikeuksia vaikka niistä maksaisin. Minä kun haluan niitä kappaleita jos maksan niistä kappaleista.
Entä jos ostan sähköisen lisenssin musiikkiin, ja alunperin “kaupasta” “ostamani” kappale(kopio) (jonka olen itse valmistanut) tuhoutuu. Jos jostain hypoteettisesta lähteestä (joka voisi olla vaikka kauppa itse, koska hehän tietävät minun jo ostaneen lisenssin) saan uuden kappaleen, niin miten teoskappeleen tuottaminen tähän “uuteen kappalekopioon” suhtautuu?
Minä haluan kuluttajana “ostaa” “biisin”. Ja tässä tapauksessa vaikka teoskappale ei ole fyysinen, niin sen pitää olla minun käytössäni ja varmuuskopioitavana, tai minulle riittävän vapaasti uudelleen saatavana, sillä ei ole minulle merkitystä paitsi että jälkimmäisessä tapauksessa saattaisin maksaa hivenen jollekulle siitä “varmuuskopiopalvelusta”. (En tule suostumaan _vain_ per-kerta maksuun, tai 0.8? kertahinnoitteluun… vrt sähköiset puhelinluettelopalvelut kännyköihin!)
Nyt tuosta viimeistään mennään sekaisin siitä mikä on kukkaruukku ja mikä hevoskärry, ja mikä vain matkalippu kärryillä. Minä haluan vain valita ja saada “ostamisen” jälkeen riittävän vapaan ja laadukkaan käyttöoikeuden teoksista nauttimiseen. Se missä kukkaruukut tehdään ei minua loppukäyttäjänä loppujen lopuksi kiinnosta - Lex Karpela-aktivistina valitettavasti on kiinnostettava kun lainsäätäjiä ei kiinnostanut.
Jopa lisenssimusiikki voi kelvata minulle kunhan se on laadukasta, järkevän hintaista, ja sen käyttöoikeudet ovat minulla - myös esim MP3 kännykkääni sullottaessa, ja lisenssi säilyy aineettomana jumalan vihan iskiessä tietokoneeseeni. Varmuuskopiotkin ovat turhia koska tekijänoikeusmafian haluaa hallinnoida lisenssiäni; voisivat tehdä sen pavelun nimissä myös kuluttajan eduksi? Miksi siis puhua sähköisistä, koko ajan muuttivista kappalemääristä?
Ja ei, tuo ei saa muuttua siksi että kappalekopio muodostuu korvaan sisään mennessä, jolloin kaverini joutuisivat minun luonani maksamaan erikseen. Eli kappalekopioilla ei pitäisi olla juurikaan merkitystä, käyttöoikeudella ja sen riittävällä laajuudella pitäisi.
Yllä oleviin esimerkkeihin palatessa syntyykö niitä kappalekopioita AllOfMP3:n ja kuluttajan välillä olevissa tietoverkoissa? Kaapeleissa? Välityspalvelimissa tms? Minusta noilla ei ole merkitystä keskustelun kannalta (Lex Karpelan kannalta taitaa olla, vaikkei pitäisi).
“Nautittava kappalekopio” ilmentää itseään toistolaitteessa toistettaessa? Ja tämä toisto-oikeus on se mistä maksetaan?
Tuomas Venhola: Ei tuossa perinteisessä teoskappaleajattelussa ole digi- ja verkkomaailmassa minun nähdäkseni mitään ylipääsemätöntä ongelmaa, jos mennään asian ytimeen asti. Teoskappale voi olla muovinpalasella tai kiintolevyllä, kummatkin ovat ihan yhtä käsinkosketeltavia alustoja, kappaleita, jos tuo sana jotenkin hiertää. Jos tavara onkin kommunikaatiovaiheessa palasina, ei se tätä perinteistä ajattelua mitenkään valtavasti ongelmatisoi.
Tuohon allofmp3-tapaukseen lisäisin, että tätä “puskurinomaista” kopiointia on allofmp3:n päässä, kun he mahdollisesti transkoodaavat häviöttömästä muodosta häviölliseen kaistakustannusten säästämiseksi. Samoin tätä esiintyy asiakkaan päässä yhdessä tai useammassa vaiheessa äänentoistolaitteiden yhteensopivuudesta riippuen.
Samoin sisällön välittäminen laitteesta toiseen vaatii yllättäen aina kopiointia, koska laitteet eivät ole kvanttitietokoneita. Miten muuten to-maksut pitäisi laskea kvanttitietokoneissa?
Tuo kiintolevyltä toiselle kopiointi on myös problemaattista. Esimerkiksi samalle levylle kopiointi ei käytännössä tuota käyttäjälle mitään etua kopioimatta jättämiseen verrattuna. Sisällön määrän moninkertaistaminen onnistuu esim. symbolisilla/kovilla linkeillä ja soitto-ohjelmien tietorakenteissa paljon helpommin. Tällöinkin etu on yhtä iso kuin pistäisi perinteiseen cd-soittimeen toistotilan päälle tiettyjen raitojen kohdalle.
Myös varmuuskopioinnin kannalta ratkaisu on huono. Entä jos on käytössä raid-systeemi, esim. raid 0+1, jossa sama data kopioituu aina neljälle levylle, mutta käytettävissä oleva kapasiteetti on puolet levyjen yhteenlasketusta. Varmuuskopioita ei voi tällöin siirtää kuten irroitettavia cd/dvd-levyjä ja ne siis toimivat vain yhdessä koneessa kerrallaan.
Ainakaan minusta ei ole perusteltua periä näistä kopioinnista maksua, koska sitä nimenomaan tehdään esim. allofmp3:ssa siksi, että asiakas saisi kustannuksen säästämiseksi huonompilaatuista tuotosta. Samoin tekevät tietääkseni nykyään radiokanavat ja yllättäen samoin toimii myös dvb-h.
Ja miten pitäisi laskuttaa se, että ihmiset voivat samalla koneella kuunnella/katsella useampaa teosta samaan aikaan?
Minusta vanhan ajan käsitteiden pakkosovittaminen digiajan ilmiöihin ei vaan yksinkertaisesti ole järkevää. Esimerkiksi tämä Ahdin esittämä käsite “puskurinomainen” on hyvin epäselvä. Samoin voisi lakiin ihan hyvin määritellä digitaalisen kopioinnin, niin ei tarvitse maahantuonnista ihmetellä. Tuskin lienee hirveän suuri yllätys, että Internetin myötä Suomesta saa yhteyden muuallekin maailmaan ja että 99% maailman ihmisistä ja ehkä musiikkikaupoistakin nimenomaan toimii Suomen digi-rajojenkin ulkopuolella.
Unohtui maahantuonnin epäselvyyksistä vielä broadcast/unicast-lähetykset ja mahd. niiden kustannustehokkuutta parantamaan tehdyt p2p-verkkoratkaisut. Samoin p2p:n tai jonkin muun välitysmuodon toiminta “puskurina”. Tai kotitallenteiden ajan- tai paikansiirto.
Nämä eivät yksinkertaisesti vaan sovi vanhoihin raameihin ja niitä on mahdoton valvoa. Tietenkään vielä ei ole ihan kaikkea keksitty. Pointtini on se, että miksi pitää kaikki uusi sovittaa vaikka sitten väkisin kymmeniä vuosia vanhaan muottiin siitäkin huolimatta, että näin tehtäessä asioida monimutkaistetaan täysin keinotekoisesti ja aiheettomasti. Vieläkin ollaan kiinni varastamis-ideologiassa, vaikka aineetonta ei voi varastaa. Vieläkin uudet tekniikat tapetaan heti suunnittelupyödälle tiukoilla ennakkoasenteilla.
Kun ulkomaiselta palvelimelta siirretään tietoverkon kautta tiedosto, ei tapahdu maahantuontia, vaan tiedoston lataaja valmistaa neitseellisesti uuden teoskappaleen omalle koneelleen. Olen antanut itselleni kertoa, että tämä olisi aika “vakiintunut” tulkinta (mitä se sitten tarkoittakaan).
Tulkinta on järkevä siitäkin syystä, että tieto teoksestahan tulee maahan sähkömagneettisena säteilynä - ihan valona, jos rajan yli on vedetty valokaapeli. (Toki useassa välivaiheessa reitittimissä ja vastaavissa tiedosta tehdään lisäksi myös väliaikainen teoskappale.)
Jos joku pitää kirjaa auki Vaalimaan raja-asemalla Venäjän puolella ja Suomen puolella oleva tekee kirjasta kiikaria apuna käyttäen kopion, ei tapahdu teoskappaleen maahantuontia (kirja pysyy Venäjällä), vaan suomalainen valmistaa uuden teoskappaleen.
Se, että tällaista tarvitsee ylipäätään pohtia on osoitus siitä, kuinka huonosti viime vuosituhannen tarpeisiin suunnitellut tekijänoikeuslain käsitteet (teos, teoskappale, kopioiminen jne.) sopivat digitaaliseen aikaan…
Finreactor kuulumisia:
Syyttäjä ja osa asianomistajista pyysi lisäaikaa valituksen tekemiselle Turun käräjäoikeuden ylläpitotuomiosta. Lisäaikaa annettiin 22.12.2006 asti
http://www.turre.com/blog/?p=59
Toivotaan, että lakimiehet ei tyri yhtä pahasti hovissa kuin käräjäoikeudessa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000255&posting=22000000021758395
Uudistan ja tiivistän lausuntoni digitaaliajan teoskappaleista:
ainettomien teoskappaleiden määrällä tai lisääntymisprosessilla ei ole merkitystä. Jotenkin ymmärrettävä tekijänoikeus saadaan kun ajatellaan toistolaitteen avulla tapahtuvaa teoskappaleen _realisointioikeutta_. Eli jos omistan teoskappaleen, niin saan soittaa sitä, riippumatta miten ja mistä, menetelmällä X,Y tai Z.
Lähemmäs perinteistä kuluttajakäsitystä päästään kun ei yritetä mitoittaa tätä kuulijoihin, vaan toistoon, ja toisto-oikeuteen, jolloin omistamani CD ja sieltä MP3 soittimeen ripattu teoskappale ovat samanarvoisia. Myöskään vuokraus ei ole sama asia kuin oikeus toistaa kappaletta jatkuvasti.
Kuulijoiden lukumäärä vaikuttaisi vain kaupallisessa käytössä (josta riidellään muualla, ei liity suoraan teoskappaleisiin), esim baareissa valikoidun musiikin osalta.
Usassa on meneillään oikeudenkäynti jossa pohditaan onko p2p edes tekijänoikeudellisessa mielessä “levittämistä”:
Defendant Tenise Barker moved to dismiss the complaint on the ground that neither downloading nor uploading had been alleged sufficiently to give her notice of what she was being accused of, and on the further ground that merely “making available for distribution” was not a copyright infringement at all. The RIAA and MPAA argued that merely “making available” was indeed a copyright infringement.
http://yro.slashdot.org/article.pl?sid=06/12/04/127206
Myös Kanadassa tuomiostuin katsoi että p2p käyttö ei ole tekijänoikeudellisessa mielessä “levittämistä”:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000255&posting=22000000013944738
Suomen osalta pohdin asiaa täällä (Lex Karpelan jälkeen 1.1.2006 se tosin muuttui selvästi rikokseksi):
Sitä ennen asianlaita oli epäselvä, mielestäni se ei ollut “levittämistä” eikä siten rikos ennen 1.1.2006 lainkaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000255&posting=22000000013944624
Eli tässä vielä Kanadan tuomioistuimen ratkaisun perusteet:
entä jos jakaminen on passiivista, henkilö vain käyttää p2p-verkkoa ja hänen ?share?-kansiossa ?vain on? tiedostoja. Levittämisestä tekijänoikeudellisessa mielessä tarkoittaa sitä, että henkilö täytää täyttää kaksi edellytystä
1. Authorizing
Ja
2. ?give approval to, sanction, permit, favour, encourage?: see The New Shorter Oxford English Dictionary (1993), vol. 1, at p. 526.
?
Passiivisesta levittämisestä eli siitä että vain käyttää p2p verkkoa, puuttuu ?Authorizing?. Siten sitä ei voida pitää levityksenä, jota tekijänoikeuslaissa tarkoitetaan. Siten ne jotka ovat vain käyttäneet p2p verkkoa ei voitu tuomita ennen 1.1.2006. Ellei osoiteta että he ovat aktiivisesti mainostaneet tai muuten osoittaneet aktiivisuutta levittämisessä. Pelkkä verkon käyttö ei osoita ?Authorizing?. Mielestäni ne jotka ?vain? ovat käyttäneet p2p-verkkoa ennen 1.1.2006 ei voida tuomita siitä, elleivät he jollain tapaan ole aktiivisesti toimineet markkinoidakseen, että juuri he jakavat jotain tiedostoa tms. Samaan ratkaisuun päättyi kanadan liittovaltion tuomioistuin, laki siellä taisi olla samantapainen kuin suomessa.
?
As far as authorization is concerned, the case of CCH Canada Ltd v. Law Society of Canada, 2004 SCC 13, established that setting up the facilities that allow copying does not amount to authorizing infringement. I cannot see a real difference between a library that places a photocopy machine in a room full of copyrighted material and a computer user that places a personal copy on a shared directory linked to a P2P service. In either case the preconditions to copying and infringement are set up but the element of authorization is missing. As Chief Justice McLachlin said in CCH, supra:
?Authorize? means to ?sanction, approve and countenance?:
Countenance in the context of authorizing copyright infringement must be understood in its strongest dictionary meaning, namely, ?give approval to, sanction, permit, favour, encourage?: see The New Shorter Oxford English Dictionary (1993), vol. 1, at p. 526. Authorization is a question of fact that depends on the circumstances of each particular case and can be inferred from acts that are less than direct and positive, including a sufficient degree of indifference: However, a person does not authorize infringement by authorizing the mere use of equipment that could be used to infringe copyright. Courts should presume that a person who authorizes an activity does so only so far as it is in accordance with the law: Muzak, supra. This presumption may be rebutted if it is shown that a certain relationship or degree of control existed between the alleged authorizer and the persons who committed the copyright infringement
[28] The mere fact of placing a copy on a shared directory in a computer where that copy can be accessed via a P2P service does not amount to distribution. Before it constitutes distribution, there must be a positive act by the owner of the shared directory, such as sending out the copies or advertising that they are available for copying. No such evidence was presented by the plaintiffs in this case. They merely presented evidence that the alleged infringers made copies available on their shared drives.
Kanadan federal court ratkaisu:
http://decisions.fct-cf.gc.ca/fct/2004/2004fc488.shtml
Tarkalleen ottaen kysymys on siitä, onko teoksen pitäminen P2P-ohjelman jakokansiossa kenenkään sitä sieltä lataamatta “levittämistä”. Tietenkään sen ei pidä olla, mutta asiaa ei ole Jenkeissä ratkaistu kunnolla edes alioikeustasolla.
Suomessa samaa asiaa ei ole pohdittu, koska meillä TL:ssa on laajempi käsite “yleisön saataville saattaminen” (”making available” jenkiksi ja WIPO-sopimuksiin perustuen), johon sisältyy tosiaan jo sekin, että tarjotaan toiselle osapuolelle pääsy aineistoon, vaikka kukaan ei todistettavasti olisi sitä koskaan hakenutkaan. Oikeuskäytännössä alioikeuksien väärät tuomiot ovat myöskin lähteneet siitä, ettei ole edes tuomion (”hyvityksen”) suuruudelle väliäkään, onko joku tämän saataville saattamisen ansiosta saanut teoskappaleita valmistettua vai ei. Näin ainakin jos on Jyväskylän KO:tta uskominen.
Mitä tulee itse kysymyksiin, niin mielestäni kohdissa 1 ja 2 on valmistettu teoskappale ja sen tekee tietokoneen käyttäjä, jonka käskystä (valinnasta) kopion luominen käynnistyy (eli kuka valitsee kopion sijoituspaikan, jolloin esim. välikopioita tekevät ISP:t, koti/taloverkon reitittimien omistajat, vertaisverkon reitittävien solmujen ajajat, jne. eivät osallistu kappaleen valmistamiseen minkään vastuuperusteen tasoisesti). Kolmoskohdassa asiasta ei ole ainakaan Suomessa hyvin vakiintunutta oikeuskäytäntöä, mutta kallistuisin kuitenkin sille kannalle, että teoskappale valmistuu äänikortin muistiin vain siinä tapauksessa, että se on sieltä kokonaisuudessaan, tai ainakin itsenäisenä teoskappaleena käytettävissä olevana osana kuultavaksi saatavissa. Ts., jos sitä voi käyttää TO:sesti merkittävällä tavalla teoskappaleena, eli musiikkikappaleen sisältö on sieltä saatavissa “kohtuullisella vaivalla” kuultaviin, kyseessä olisi teoskappale.
En tosin tiedä yhtäkää äänikorttia, jossa tämä toteutuisi käytännössä. Käsitääkseni äänikorttien muisteihin tallennetaan ääninäytteitä ja instrumentteja, yms., ei kokonaisia teoksia. Joku voi toki valistaa, jos sellaisen tietää.
Se mikä on sitten “kohtuullinen vaiva” olisi rinnastettavissa ns. “normaaliin käyttöön”, jolloin esim. keskusmuistiin väliaikaisesti jonkin ohjelman varaamalle muistialueelle tallennettu olisi itsenäisesti sen pitempiaikaisessa muistissa olevasta kopiosta eroava (HD/DVD) teoskappale vain, jos se olisi sieltä vaivatta haettavissa kuultavaksi. Näin olisi toki jos jokin soitinohjelma sitä sieltä soittaa, mutta ei ehkä enää jos kyseessä onkin editointiohjelma tai vaikka pakkausohjelma, jolloin se kopio pitäisi noukkia sieltä ns. “hakkeroimalla”, eli kohdistamalla kyseiseen muistialueeseen erikseen räätälöityjä hakukäskyjä toisesta ohjelmasta, yleensä vielä käyttöjärjestelmän muistin karsinointia toteuttavat suojaukset kiertäen (”kernel hooking”).
Kuitenkin esim. tietokoneohjelmien käytön säätely TO:lla perustuu nimenomaan tietokoneen keskusmuistiin muodostettaviin ohjelman teoskappaleisiin. Jos ei katsottaisi, että ajettaessa tietokoneohjelmaa siitä muodostuu teoskappale tietokoneen keskusmuistiin, ei tietokoneohjelman käyttö olisi laisinkaan TO:lla säädeltävissä. Silloin teoskappale olisi esim. DVD-ROM-levyllä ja ohjelmaa voisi käyttää lisenssittä ja luvatta, koska ei valmistuisi yhtäkään uutta teoskappaletta käytön aikana, eikä laki tunne sellaista tekijän yksinoikeutta kuin “tietokoneohjelman käyttö vain tekijän luvalla”.
Mitä tulee erilaisissa välimuisteissa, vertaisverkoissa ja piuhoissa liikkuviin datapaketteihin, joista yhdellä tai muutamalla ei voida vaivatta muodostaa teoksena hyödynnettävissä olevaa kappaletta, näihin käy vertaus CD-levyyn, joka on särjetty pieniksi palasiksi. Siinä kyseessä ei ole enää teoskappale vaan arvotonta ja ympäristölle haitallista muovi/väriainekemikaali/metallisilppua. Teoksen sisällön voi niistä lukea vain erikoisvarustetussa laboratoriossa hirvittävän työmäärän jälkeen, eikä lukemista hajonneen levyn siruista harrasteta kuin Ibasilla tms. kun kyseessä on erittäin arvokas tieto.
Seuraavan kerran kun annat itsellesi niin kertoa, niin pyydäpä kunnollinen lähdeviite edes yhteen tapaukseen. En ole törmännyt mihinkään uuteen sen jälkeen kun juuri tästä viimeksi keskusteltiin. Enemmistö asiaa tulkitsijoista näyttäisi kuitenkin olevan kannallasi ja sen perustelu on ihan järkevän oloinen, mutta kun asian voi myöskin tulkita yhtä järkevästi toisinkin (kopio muodostuu maahan ulkomaisesta lähteestä samalla tavalla kuin maahantuonnissa).
Niistä edellisistä keskusteluista:
Niin tämä on prof. Kemppisen kanta, sillä tuskin asia vielä “vakiintuu”, vaan tarvitaan oikeuden päätös jossa nimenomaan kyseistä asiaa on käsitelty. Jos asia olisi tosiaan “vakiintunut”, ei pitäisi olla vaikeuksia todistaa se heti viittaamalla samalla kerralla moneen eri tuomioon jossa väite on kumottu.
Olen toki Kemppisen kanssa hyvin monesta asiasta samaa mieltä (enkä tästäkään asiasta väitä että se olisi eri tavalla kuin tuossa asia esitetään, ainoa pointtini on että asian tulkinta ei ole vielä tässä, kuten monessakaan asiassa varma) ja hänen asiantuntemuksensa on tietysti kiistaton.
Kuitenkin TOM esittää jatkuvasti oikeuksissa ns. “Kemppisen linjasta” poikkeavia tulkintoja ja tällä hetkellä alioikeudet ovat hyvin pitkälle hyväksyneet “Kotilaisen/Pihlajamäen linjan” esim. juuri kappaleen valmistamista ja saataville saattamista koskevissa vastuukysymyksissä.
AllofMP3 in the Clear, For Now
Miksei lain käsitteistö voisi olla tältä vuosituhannelta? Varsinkin kun laki on niin tuore. Aika kaukana nämä maahantuonnit ja kappaleen valmistamiset ovat Internet-käyttäjän arkitodellisuudesta.
Ahti:
Sitten on vielä kolmas asia: pohtia, milloin tekijäL:ssa tarkoitetaan teoksen kappaleella vain fyysistä ja milloin taas dataa tai fyysistä. Väittäisin, että lainlaatija ei ole toiminut tässä kovin koherentisti.
Esimerkki 50 a §:
Kyselin nimittäin Jukka Liedekseltä taannoin, miksei tekijänoikeuslakiin ole sisällytetty sähköisen kaupan turvalauseketta, joka siis direktiivissä rajaa verkkokaupoista ostetut mm. musiikkitiedostot kokonaan tuon yllä mainitun poikkeuksen ulkopuolelle. Turvalauseke löytyy kyllä 50 c §:stä, joka sisältää kirjasto- ja museopoikkeukset teknisesti suojatuille teoksille.
Liedeksen vastaus oli, että turvalauseketta ei 50 a §:ssä tarvita, koska ko. pykälän sanamuodosta käy selville, että se on rajattu jo muutenkin vain fyysisiin kappaleisiin.
Liedes ei ole enää laintulkitsijan asemassa, mutta lainvalmistelijana hänen mietteillään on tietysti painoarvoa.
Pointti on siis se, että minä en tuosta yllä siteeratusta pykälästä näe, miksi se rajautuu vain fyysisiin kappaleisiin. Jotain mätää tuossa käsitteessä teoskappale, ainakin lakitekstissä, minusta on. No, en ole juristi.
Lisäys: perusteluissa vahvistetaan Liedeksen mainitsema rajaus, perustelematta:
Jos logiikka menee niin että tietoverkossa välitetty kappale ei ole “laillisesti hankittu”?
Miksi tuotetta pitäisi käsitellä eri tavalla sen mukaan olenko ostanut sen muovinpalasella tai verkon ylitse? Siinä mielessä ainakin pitäisi olla tällä vuosituhannella.
Erilaista kohtelua voi perustella sillä, ettei muovinpala ole bitti eikä päinvastoin. Muovinpalaa on helppo säännellä, koska se näkyy ja siitä voi pitää kiinni.
Eikö kannattaisi sen sijaan miettiä mikä on tuote? Olemme tottuneet ajattelemaan, että sama musiikkikappale tai elokuva on sama asia levyltä tai ruudulle imuroituna. Ei ole mikään pakko ajatella näin. Vesi kraanasta voi olla samaa tai eri vettä kuin pullossa tai lasissa myytävä vesi. Kukaan ei tule silti inttämään, että kaikesta vedestä tulisi maksaa saman perusteen mukaan samalle taholle. Tuote ei ole sama kuin kemialliselta koostumukseltaan, vaikka vesikraanaan ja vesipulloihin olisi painettu vesilaitoksen työntekijöiden kuvia ja nimiä.
Tekijänoikeus perusoletus on, että taide-elämys - ja siksi myös sen rahallinen arvo - on artistin ansiota. Lainsäädäntö voisi yhtä hyvin lähteä siitä, että taide-elämys syntyy katselijan tai kuuntelijan päässä ja että se ei siten olisi suinkaan artistin vaan yleisön aikaansaamaa.
Jaakko Kuivalainen ja Tommi Korhonen: Minustakaan ei pitäisi tehdä eroa fyysisiin/aineellisiin ja ei-fyysisiin/aineettomiin teoskappaleisiin. Kyseenalaistaisin koko jaottelun jo pelkästään siksi, että ainahan data on jollakin tavalla “kiinnittyneenä” aineeseen, silloinkin kun kyse on “vain” elektronien liikkeestä. Jos jotain ei silmällä erota, lakkaako se olemasta tekijänoikeudellisessa mielessä aineellista tai fyysistä? Niin tai näin, tekijänoikeuden ydinkin on immateriaalinen, ja sen asiaintilan kanssa on tultu toimeen.
Jouni Snellman: Kun pitää kädessään tuota muovinpalaa, ei siitä pelkästään voi tietää, onko muovinpalassa teoksia vai ei. Se tuntuu kädessä samalta, niin tai näin. Ei tarkoitus kuitenkaan ole säännellä sitä muovinpalaa, vaan kohdistaa sääntely sisältöön. Minun nähdäkseni ajatus teoskappaleen fyysisesti havainnoitavissa olevasta alustasta, kappaleesta, liittyy enemmänkin näyttöproblematiikkaan, eli on tarvittu jotakin konkreettista, jonka perusteella on eri tilanteissa voitu vastata kysymyksiin mitä, missä, milloin… Nykyään, kun noihin kysymyksiin voidaan vastata ilman muovinpalojakin, tekijänoikeudellinen ajattelu voisi mielellään kehittyä tältäkin osin.
Tuli mieleeni vielä toinenkin esimerkki teoskappeista ja tietokoneista. Saivarteluksikin joku tätä seuraavaa voisi kutsua.
Zoice.fi ja ainakin muutama maailmalla toimiva personoitava nettiradio perustuu flash-soittimeen selaimessa. Radioita ei voi toteuttaa normaalina suoratoistona, koska eri käyttäjillä soivat eri kappaleet ja käyttäjät voivat skipata tietyn kappaleen yli. Palvelut on toteutettu siten, että tietokoneelle tallennetaan tilapäisesti tiedosto, josta musiikki sitten toistetaan. Http-liikennettä seuraavat ohjelmat, mm. muutaman tietoturvapaketin mukana tulevat, näyttävät käyttäjälle liikenteen palveluntarjojalta koneelle. Ennen kappaleen alkua latautuu 4 - 6 megan tiedosto, jolla ei ole tiedostopäätettä. Kun tiedoston nimeää .mp3:ksi, sen voi suoraan avata tietokoneen mp3-soittimella. Tiedoston voi lisäksi siirtää toiseen kansioon talteen. Zoice on ainakin lisännyt sittemin jonkin sortin mekanismin palveluunsa, joka estää tiedostojen kuuntelun vain päätettä muuttamalla.
Kuten sanottu saivarteluksikin tätä voi kutsua, mutta kukas tässä valmistaa teoksesta kappaleen käyttäjän koneelle ja missä vaiheessa? Voiko käyttöehdoilla estää käyttäjää poimimasta tiedostoja? Zoicea voi ainakin kuunnella näkemättä käyttöehtoja. Onko tuossa ylipäätään kyse muusta kuin heikosti suojatusta verkkopalvelusta, jonka sisällöstä käyttäjä voi pienellä vaivalla tehdä halutessaan kopioita omaan käyttöön.
Jaakko, tuon voisi mutu-tulkita niin että soitettaessa playerillä kappale on luvallisesti käytössä. Sama teos ja jopa sama teoskappele, jos verrataan perinteisiin teoskappaleisiin, voi olla myös luvatta käytössä jos sitä soitetaan toisenlaisin konstein. (Perustuen tuohon Lex Karpelan verkosta hankitun materiaalin suojauksen suojaan?)
Tosin minusta kuluttajalla täytyy olla vapaus soittaa omilla laitteistoillaan. Minä ainakin saan omilla HTPC-systeemeilläni enemmän irti sekä musiikista että kuvasta, vaikka joskus saatan rikkoakin teoskappaleen kopiointioikeutta - mutta samaa laillisesti hankittua katselu/kuunteluoikeutta minä mielestäni käytän. Useimmiten myös vain väliaikaisesti, joten katson sen olevan osan katselua/kuuntelua.
Sääli vain että on varmasti vaikea päästä yhteisymmärrykseen milloin on lupa hetkelliseen käyttöön ja milloin lupa omilla toistokonsteilla käyttöön. Tässä tapauksessa minusta Lex Karpelan yksityisen kuuntelun (myös suojakeinojen kierto) poikkeuspykälä on hauskassa asemassa: Entä jos haluat _omaa_kuunteluun_saattamista_ varten käyttää tuota ilmoittamaasi Zoicen konstia? Sama sisältö, sama teoskappale, kuluttajan valitsema eri soitin ja mahdollisesti sitä varten suojauksen kierto. Tietoverkkoista hankitun materiaalin kiiston takia laitonta? Muutoin käyttö ei eroaisi luvaltaankaan Zoicen omasta käytöstä, eihän?
Tuo esimerkki muuten vertautuu siihen Sonyn sivulla olleeseen Lordin materiaaliin: oliko se luvallisesti saatavilla koska se oli julkisessa paikassa oikeuksienomistajien luvalla ilman kepulikonsteja saatavilla. Onko sen käyttö luvallista vai luvatonta? (eikä tarvinnut edes suojauksia kiertää!) Nythän jos käytän kyseisiä teoskappaleita, en käytä niitä WWW-sivujen soittimien kautta, mutta mielestäni levittäjän luvalla?
Taas kerran minusta tuo ei ole bitti-teoskappaleeseen sidottua, vaan siihen lupaan minun kuluttajana/käyttäjänä käyttää kyseistä musiikkia. Pandora.com:issa taitaa tavoitteena olla mainostus, joten sen käyttäminen muuten olisi ainakin levittäjän mielestä laitonta. Entä Zoicessa?
Kun jotain tietoa, kopioidaan netistä, niin ainoa informaatio mikä koneiden välillä siirtyy, on tieto kuinka toinen kone pystyy tekemään kopion siitä datasta, mitä se toiselta koneelta haluaa. Tilannetta voisi verrata vaikka siihen että saksalainen autoinsinööri, kertoo suomalaiselle automekaanikolle, kuinka tämä voi rakentaa auton ja suomalainen automekaanikko, tekee omista osista omalla ajallaan tämän saksalaisen autoinsinöörin ohjeiden mukaisen auton. Voidaanko tätä laskea maahan tuonniksi, jos ei, niin ei voida laskea myöskään minkään datan netistä lataamista maahantuonniksi.
Kun analoginen signaali menee rajan yli kaapelia pitkin, niin vastaan ottaja saa sen signaalin mikä lähetettiin. Jos taas digitaalinen signaali lähetetään rajan yli vastaan ottaja saa ainoastaan tiedon siitä, kuinka se voi kopioida alkuperäisen signaalin. Mielestäni näillä on huomattava ero, jos lähetään oikein filosofisesti asiaa miettimään.
Taisin tänään lopultakin tajuta, miksi samoista kysymyksistä joudutaan puhumaan uudelleen ja uudelleen aina yhtä epäonnistunein vertauksin.
“Immateriaalinen” tuote/palvelu ja muolilätyskä nimeltä CD-levy eivät vain ole esineinä ja objekteina toisiinsa verrattavissa.
Yritetty on. Pappiskolumnistit vertaavat digitaalista tallennetta polkupyörään ja heidät nauretaan suolle. Keksitään uusi vertaus. Vihjaistaan että datapakettien liikenteessä on pakko olla jotakin epäilyttävää, koska ne eivät kulje tullin kautta kuten rehellisten ihmisten autonosat. Keksitään uusi vertaus. Esitetään mielikuvituksellinen tilanne, jossa kirjaa luetaan kiikarilla rajan yli ja kysytään, missä on teoskappale. Kaukaa haettua? Ei se mitään, koska aina voidaan keksiä taas uusi vertaus. Seuraavaksi keksitään, että kaikki maailmassa koostuu atomeista, joten kaikki on elektronien liikettä, joten muoviläystäkkeellä, bittijonolla ja ihmisen haimalla ei ole mitään eroa.
Elektronitasolla ei tosiaan eroa olekaan. Harmi vain, että jos ripustaudutaan näkökulmaan, jossa haimalla ja radioaktiivisella poloniumilla ei ole mitään eroa, niin sellainen tarkastelutaso on tähän tarkoitukseen (ja samalla kaikkiin tarkoituksiin) melko hyödytön.
Aina uusien ja yhtä epäonnistuneiden vertausten keksimisen seurapeliä voidaan jatkaa niin kauan kunnes paikalle jäävät vain kaikkein lahjakkaimmat inttäjät, mutta asioiden luonne ei siitä sen paremmin valotu.
Tarvittaisiin aivan uutta ajattelua, jossa unohdettaisiin kokonaan kaikki vertaukset ja jaksettaisiin lopulta hyväksyä, että kysymys on tosiaan jostain ihan muusta, nimittäin datasta. Data ei ole autonosa. Data ei ole kiikarilla luettu kirja. Data ei ole polkupyörä. Jollakulla voi olla kyllä dataan omistusoikeus ja jollakulla toisella voi olla siihen käyttöoikeus.
Vielä vaaditaan paljon aikaa ja vääntöä, ennen kuin “immateriaalinen” data saa arkiajattelussa oikeuden olemassaoloon omana itsenään, ilman että sitä ryhdyttäisiin vertaamaan milloin mihinkin vinssin mutteriin.
P2p käyttö on muuten 99,95% tapauksissa laillista. Samoin torrenttien siirtäminen.
—–
Jotta teko on rikos, niin teon täytyy olla tahallinen. p2p tapauksissa se merkitsee sitä, että henkilön täytyy tietää teoksen olevan luvatta p2p verkossa. Eduskunnan perustulakivaliokunnan mielestä on usein lähes mahdotonta tietää onko teos luvatta vai luvalla p2p verkossa. Niimpä tuskin juuri kukaan tietää, onko teos siellä luvatta vai luvalla. Näin ollen juuri koskaan ei kyse voi olla rikoksesta, koska tahallisuus puuttuu. henkilöt eivät tiedä onko teos siellä luvatta vai luvalla.
Henkilö on syytön kunnes toisin todistetaan. Se merkitsee sitä, että syyttäjän täytyy näyttää toteen, että henkilö tiesi teoksen olevan luvatta p2p verkossa. Mistä syytetty sen tietäisi ? Ja vaikka syytetty haluisi tietää, niin eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan sen selvittäminen on usein lähes mahdotonta.
Eli syytetty pitäisi vapauttaa, mikäli syyttäjä ei pysty näyttämään toteen, että henkilö tiesi teoksen olevan luvatta p2p verkossa. Eli syyttäjän täytyy näyttää toteen, että syytetty tiesi asian, joka eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan on usein lähes mahdoton tietää.
Sama asia torrenttien kanssa, mikäli syytetty on vain siirtänyt torrentin paikasta toiseen, niin on varsin todennäköistä,että siirtäjä ei tiennyt, onko teos luvatta vai luvalla pistetty p2p verkkoon. Ja vaikka syytetty olisi halunnut selvittää, niin se olisi ollut mahdotonta. Ja kun henkilö on syytön kunnes toisin todistetaan…
Syyttäjän pitäisi pystyä näyttämään torrenttitapauksissakin, että syytetty tiesi teoksen olevan luvatta p2p verkossa. Sen tietäminen on eduskunnan perustuslakivalikunnankin mielestä mahdotonta.
Niimpä varsin usein pitäisi syytetyt vapauttaa.
Mielestäni suurin osa Finreactorin syytetyistäkin on syyttömiä, mikäli ovat vain siirtäneet toisesta paikasta torrentteja Finreactoriin. He eivät vaan tiedä olevansa syyttömiä ;)
——–
Tekijänoikeusrikkomus on kyseessä, mikäli teko on tehty törkeästä huolimattomuudesta. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannan mukaan sen asian selvittäminen onko teos luvatta vai luvalla p2p verkossa on usein lähes mahdotonta. Niimpä ei ole huolimattomuutta jättää selvittämättä onko teos luvatta vai luvalla p2p verkkossa. Mahdottomien asian selvittämättä jättäminen kun ei ole huolimattomuutta.
?—–
Perustuslakivaliokunnan mukaan laillisen lähteen tunnistaminen tietoverkoissa on välillä jopa mahdotonta, ja siksi valiokunta päätyikin suosittamaan myös seuraamusten poistamista kokonaan yksityiseltä kopioinnilta ja lataamiselta
—-
ps. ota Jaakko rennosti, hyvä juttu. ;)
Jaakko: Zoice-esimerkissä ei liene epäselvyyttä siitä, että käyttäjän kiintolevylle syntyy teoskappaleita, ihan riippumatta siitä, mikä on tiedostopääte tai tietääkö käyttäjä, että näin on päässyt käymään.
Kuka on kappaleen valmistamisen subjekti? Onko merkityksellistä, että käyttäjä ei (ehkä) ole tietoinen kappaleen valmistumisesta koneelleen? Tuo tietämättömyys lienee totta useammin kuin luullaan, ainakin jos kyselytutkimuksiin on uskominen. Suuri osa tietokoneen käyttäjistä ei selvästi lainkaan tiennyt koneen normaalikäytössä tallentaneensa tiedostoja koneelleen. Tietämätön käyttäjä ehkä ajattelee vain käyttävänsä/kuuntelevansa radionomaista nettipalvelua, mutta todellisuudessa koneelle syntyy teoskappaleita. Näkisin, että tietämättömyydellä ei tässä ole merkitystä, eli teoskappaleen valmistaa käyttäjä, tiesi hän tai ei. Muutenhan osa käyttäjistä (tietoiset) valmistaisi teoskappaleen ja osa (tietämättömät) ei. Palvelun tarjoajaa tuskin voitaisiin vetää mukaan, koska se on tilanteessa passiivinen.
Eero Salonen: Käsitän kyllä tilanteen ennemminkin niin, että koneiden välillä pitää siirtyä sekä raaka data että ohje siitä, miten data vastaanottajakoneessa järjestetään samanlaiseksi teoskappaleeksi, joka lähettäjäkoneella on, ellei sitten ohje jo tavalla tai toisella ole valmiiksi vastaanottajakoneella.
Hieman paluuta aiemmin keskusteltuun.
Tämän 15 §, kumoaa teoston sekä gramex perityt to-maksut sairaaloissa, kouluissa jne. eikö?
Esim1. koulun juhlat, jotka ovat tilapäistä.
Esim2. sairasvuoteilla ei ole samat henkilöt vaan ne vaihtuvat, tämäkin on siis tilapäistä.
Tekno-Kekko: Jos vertailuallergia on levinnyt laajemmallekin, ehkä pitäisi yleisesti ryhtyä käyttämään jonkinlaista varoitusta teksteissä, jotka sisältävät ärsyttäviä vertauksia tai liiallista vetoamista maalais/kaupunkilaisjärkeen.
Tuo elektronitaso ei minun ajatusmaailmassani - eikä muutenkaan - ole kuitenkaan mikään vertaus, vaan pahimmillaan täyttä totta. Pyrin sillä osoittamaan, että puhe immateriaalisesta teoskappaleesta on oikeastaan mahdottomuus.
Teos on immateriaalinen, teoskappale on teoksen ilmenemismuoto, jossa teosta voidaan tarkastella. Voin tehdä vaikkapa sävelteoksen ihan valmiiksi mielessäni, mutta kukaan ei tiedä siitä mitään, eikä tekijänoikeus kykene sitä suojaamaan, ennenkuin teen teoksen jotenkin havainnoitavaksi, teoskappaleeksi. Kaikki teoskappaleet ovat tästä syystä jollakin tavalla materiasidonnaisia, mutta teos itsessään ei ole.
Peräänkuulutan itsekin uutta ajattelua, mutta ehkä eri näkökulmasta. Tai oikeastaan peräänkuulutan ennen kaikkea ajattelua, jääköön uutuusarvon arviointi muille.
Vielä edelliseen sellainen tarkennus, että teoksen voi tietysti tehdä havainnoitavaksi ilman teoskappaleen valmistamistakin, kuten vaikkapa esittämällä teoksen.
Tekno-Kekko, kiitos tervehenkisestä kommentista.
Tämä epäselvyys johtunee siitä, että lainsäätäjä päätti luoda TO-lakiin uuden kategorian: DRM-suojatun (= tekninen toimenpide) sisällön. Se nyt vaan sattuu olemaan jonkinlainen ihmiskunnan evoluution kliimaksi - ominaisuuksiltaan erilainen kuin mikään muu ennen sitä ollut.
Mikään vertaus aiemmin olleeseen ei siis voi mitenkään kammitsoida tämän uuden olevaisen monia ulottuvuuksia. Tulevat filosofit ehkä pystyvät määrittelemään sen ontologian aikanaan ja sitten meille muillekin selviää asian moraali: mitä hyveellisyyteen pyrkivä ihminen voi tehdä ja mitä ei.
Ahti Vänttinen:
Aiheen sivusta:
Kun tietoa välitetään kuparikaapelia pitkin, kyseessä ei varsinaisesti ole elektronien liike, vaan kaapelissa oleva sähkökenttä ja siinä valon nopeudella etenevät muutokset.
Elektronit toki ajelehtivat sähkökentässä, mutta elektronien keskinopeudet ovat tyypillisessä johdossa tyypillisillä jännitteillä luokkaa metri tunnissa. Elektronin matka Moskovasta Helsinkiin kestäisi tasajännitteisessä sähköjohdossa ehkä noin vuosisadan, siinähän voisi tekijänoikeuskin jo ehtiä vanheta.
Samalla tavalla sähkömagneettisen vuorovaikutuksen välityksellä kuin kuparijohdossa tietoa voidaan välittää myös esimerkiksi valokaapelilla tai radioteitse (WLAN, radiolinkki, musiikin radiosoitto jne.).
Eli aika pitkälle kvanttifilosofian puolelle pitää mennä, jos väitetään että rajan yli kulkevaa johtoa pitkin tulee teoskappaleita tai että kun suomalainen mummo nauhoittaa Ruotsin sävelradiosta kappaleen kasetille, heittää asema jonkinlaisen teoskappaleen valtakunnanrajan yli.
Minusta on mielenkiintoista, miten yksi (1) teoston edustaja saa koko palstan kommentointiominaisuuden niin solmuun, että vaikuttaisi kuin itse Effin Kai Puolamäkikin käyttäisi merkittävästi aikaa Teoston rikinkatkuisen pikku demonin kanssa inttämiseen, vaikkapa Asian konkreettisen edistämisen sijaan. Hra. Vänttinenhän on näissä kommenttiketjuissa osoittanut olevansa juuri täsmälleen niin lipevä kuin kuka tahansa poliitikon ja ankeriaan välimuoto olisi: kysymykseen ei vastata, eikä kysymystä kritisoida vaikka siltä tuntuisi, vaan vastataan sellaiseen kysymykseen jota ei esitetty. Erona vaan on se, että Hra. Vee (merkityksessä 80-luvun scifi-televisiosarja) saa hommasta palkkaa kun taas Puolamäki ja seitsemän pientä kääpiötä lähinnä hukkaavat aikaansa.
Tehokasta toimintaa Teostolta, ei voi muuta sanoa.
Kai Puolamäki: Kiitos valaisusta. Mutta kaapelin sisällä kuitenkin…
Täysin aiheellinen huomautus, Konrad. Tässä on jo alettu vääntämään keskustelua bittitason tiedonsiirtojen sematiikasta ikään kuin se olisi kansalaisen kannalta olennainen kysymys. Noillekin keskusteluille on toki paikkansa, ja tämä blogi voi olla hyvinkin se paikka, mikäpäs siinä. Mutta tuollaisten bittisemanttisten keskustelujen vaara on siinä, että ne hämärtävät todelliset pääkysymykset kuten sen, sallitaanko to-mafian jatkaa kulttuurin privatisointia DRM:n kaltaisilla tekniikoilla ja yhä uusilla käyttörajoituksilla; suvaitsemmeko public domainin massiiviset ryöstöt suoja-aikojen toistuvien pidennyksien muodossa; kuinka kauan tavallisen kansalaisen tarvitsee vielä pelätä rikosoikeudellisia seuraamuksia kulttuurin ei-kaupallisesta nettijakamisesta; millä keinoin poliitikot saadaan kuuntelemaan kansalaisia to-mafian lobbareiden sijaan jne.
Perspektiivin pitämiseksi tässä suhteessa terveellä pohjalla on syytä katsoa silloin tällöin läntiseen naapurimaahamme, jossa asenneilmasto on huomattavasti meitä edellä, ja jossa to-mafian pelottelu ei enää pure. Siellä vinksahtaneita to-lakeja eivät kritisoi pelkästään piraatit vaan myös lehdistö ja muu media, samoin kuin monet kulttuurityöntekijät. Ja Pirate Bay palvelee jo ruotsalaisia todellisena kulttuurikirjastona, mikä ilmeni hyvin esimerkiksi tästä Faktum tv-ohjelman toimittajan äskettäisestä kommentista, jossa hän informoi katsojia ohjelman aiempien jaksojen saatavuudesta Pirate Baysta. Eihän se välttämättä laillista ole, mutta minkäs teet, kun se on ainoa kirjasto, josta kyseinenkin kulttuurimateriaali on vapaasti kansalaisten saatavilla.
Kiitos, Konrad, panoksestasi keskusteluun.
Kuten olen ymmärtääkseni tuonut esille, minulla ei ole mitään liittymäkohtaa Teostoon, lukuunottamatta sitä, että olen joskus nuoruudessa liittynyt Teoston asiakkaaksi, jos oikein muistan. Tilitykset eivät ole osuneet kohdalleni vuosikausiin tai -kymmeniin, mitä pidän lähinnä osoituksena käyttömarkkinoilla esiintyvästä terveestä arvostelukyvystä ja tyylitajusta.
Jos koet lipevänä sen, että näkemykseni (en siis esitä kenenkään muun näkemyksiä) eivät noudattele keskustelun yleistä linjaa täällä, minä puolestaan koen luonnehdintasi kannustavana. En oikein ymmärrä miksi juuri minun pitäisi toimia vastausautomaattina (vaikka niin kieltämättä välillä on ollutkin), kun kaikki muutkin kirjoittavat mistä huvittaa. Kuten ehkä olet huomannut, minä en valitse aiheita, ongelmanasetteluja tai lähestymistapoja. Olen kuitenkin parhaani mukaan yrittänyt vastata kysymyksiin, ja niitä on riittänyt.
Mitä palkkaan tulee, näin iltaisin, öisin ja viikonloppuisin kirjoittelu, eikä kyllä työaikanakaan, tuo mitään lisäansioita minulle, eikä kukaan odota minun osallistuvan tähänkään keskusteluun. Olen ymmärtänyt, että jotkut kollegat toivoisivat, etten osallistuisi. Heillä voi olla tässä kohdin myös kaukonäköisyyttä, johon en ilmeisesti itse kykene, koska kuvittelen edelleen, että avoin keskustelu on viime kädessä kaikkien etu.
Jos ilmenisi, että lähtökohtani eivät kestä lainkaan kriittistä tarkastelua tai olen jotenkin muuten täysin hakoteillä, se olisi minulle erittäin arvokas tieto. Ilmoittaisin ensi tilassa mafiaveljille, että “tää oli sitten mun viimenen keikka, keskityn jatkossa puutarhanhoitoon…” Mutta eräistä läheltä piti -tilanteista huolimatta uskoisin veneen olevan joten kuten pinnalla, toistaiseksi.
Tämä on täysin vapaaehtoista tajunnanvirtaa osaltani, jonka mahdollistaa lähinnä se käytännöllinen seikka, että kirjoitan näppäimistöllä kohtuunopeasti. Siitä myös nuo ajatuksenjuoksutukset, jotka eivät ehkä ole ihan niin kirkkaita kuin toivoisin.
Mikä olikaan kysymys, joka minulle on esitetty, johon en ole vastannut? Pahoittelen, jos en ole huomannut kaikkea. Vastaan mielelläni, jos kykenen.
Kulttuurin privatisointiako? Puhuisin mieluummin kulttuurin sosialisoinnista kansalaisilta valtiolle ja sen monopoleille.
Virallinen Valvoja: Onko sinulla jotakin sellaista tietoa siitä, mikä on lopulta olennaista, mitä meillä muilla ei ole? Vai onko kyse sittenkin vain omasta mielipiteestäsi?
Näinkin abstrakti asia kuin tekijänoikeus lepää käsitejärjestelmän varassa. Ei ole minun mielestäni kenenkään, edes kansalaisten kannalta täysin epäolennaista keskustella siitä, mitä nuo käsitteet ehkä nykyisin tarkoittavat tai eivät tarkoita. Kokonaan toinen asia on, että kaikkia kansalaisia ei tällainen keskustelu kiinnosta eikä tarvitsekaan. Juuri tämän keskustelun fokus oli alunperin kuitenkin tekijänoikeuden eräät peruskäsitteet. Kansalainen Virallinen Valvojallakin on toki oikeus ilmoittaa, ettei jokin keskustelu häntä kiinnosta tai että pitää sitä epäolennaisena. En kuitenkaan osaa sanoa, miten olennaista tietoa tuo ilmoitus on keskustelun kannalta.
Virallinen valvoja:
Perinteisesti kyllä. =)
Olen tässä jonkin aikaa ihmetellytkin keskustelun sisältöä. Minusta teoskappaleiden synty vaikkapa korvien välissä on totaalisen toisarvoista siihen verrattuna, että
a) luovat (uutta synnyttävät) artistit ovat järjestelmän lypsylehmiä
b) Gramex edustaa kohdassa a) mainitun ryhmän työllä (=siivellä) eläviä henkilöitä
c) Muusikoiden liitolla ja levy-yhtiöiööä on yhteneväiset interssit sen sijaan, että rivi/studiomuusikoille neuvoteltaisiin ammattiyhdistysmäisesti kunnolliset tulonhankintamahdollisuudet
Sori ammattimuusikoiden puolesta - arvokasta tulkintaa tuotatte, mutta tekijänoikeuslaki ei ole oikea termi sille, mitä Gramex (ja tuottajat ym. sekalainen henkilökunta) ajaa. Tekijänoikeuden pitää suojata teoksen tekijän, synnyttäjän oikeuksia. Muut tulkoot sopimuksineen ja liittoineen perässä.
Virallinen Valvoja: Ei pidä unohtaa, että tuo viittaamasi kulttuurin jakaminen koko nykyisessä laajuudessaan perustuu kuitenkin vain yhteen yksittäiseen poikkeussäännökseen tekijänoikeuslainsäädännön pääsäännöstä. Jos sen perusteella tehdään tyhjäksi kaikki muu, ei systeemi ole kovin terveellä pohjalla. Silloin jää oikeastaan kaksi vaihtoehtoa, systeemin romahtaminen tai lainsäädännön merkittävä tiukentuminen. En toivoisi kumpaakaan.
J2:
a) Olet aika lähellä asian ydintä.
b) Gramex edustaa lähes 38.000 (luku kasvaa siis koko ajan, viimeksi taisin puhua 37.000:sta) oikeudenhaltijaansa ja toimii sääntöjensä mukaan OPM:n valtuuttamana järjestönä. Jos tarkoitat väitteelläsi Gramexin tuottajapuolen oikeudenhaltijoita, saatat olla osin oikeassa, mutta käyttämäsi ilmaisu on toki omasi.
c) Muusikkojen liitolla on yleissitova työehtosopimus (päinvastoin kuin monissa muissa maissa) studiomuusikkojen työstä. Sopimuksen vastapuolena on liitto, joka edustaa äänitetuottajia. Olemme siltä osin toimineet niin ammattiyhdistysmäisesti kuin on suinkin mahdollista, mutta tekijänoikeuskysymykset eivät kovin merkittävässä määrin ratkea noissa neuvottelupöydissä. Työehtosopimustoiminta ei käytännössä valitettavasti kosketa suurta osaa alan toiminnasta, joka tapahtuu muilla mekanismeilla, halusimme me sitä tai emme.
Ahti: Olet hyvin lähellä asian ydintä. Mutta ovatko systeemin romahtaminen ja lainsäädännön merkittävä tiukentuminen toistensa vaihtoehtoja? Eikö ole niin, että jälkimmäinen itse asiassa aiheuttaa edellisen?
Ilmassa ei ole merkkiäkään siitä, että valtio tai TO-mafia suostuisivat minkäänlaiseen perestroikaan. Ehkä tarpeeksi moni ymmärtää, kuinka korjauskelvoton systeemi on.
Kulttuurin nykyinen laajamittainen nettijakaminen tuskin _perustuu_ sen enempää tekijänoikeuslain pääsääntöihin kuin poikkeuksiin vaan 1) ihmisten laajamittaiseen kiinnostukseen kulttuuria kohtaan, 2) ihmisten haluun jakaa kulttuuria keskenään ja 3) nopeaan teknologiseen kehitykseen, joka on tehnyt tällaisen jakamisen paitsi mahdolliseksi jopa edulliseksi ja yksinkertaiseksi tavallisille kansalaisille - ja vieläpä globaalissa mittakaavassa. Eli hyvin positiivisista voimista on kysymys kulttuurin kannalta, vaikka tekijänoikeuslailla onkin hiukan vaikeuksia pysyä nopean kehityksen kyydissä.
Virallinen valvoja: Kun tässä on puhe tekijänoikeuden peruskäsitteistä, niin kontekstissa lienee suotavaa keskittyä ilmiön tekijänoikeudellisiin/juridisiin perusteisiin.
Jos mennään tuolle subjektiivisten ym. motiivien alueelle, olen kanssasi pitkälti samaa mieltä. Nuo 2 ensimmäistä kohtaa kuulostavat jotenkin yleviltä noin muotoiltuina. Jos kulttuurin sijaan pannaan sana viihde (mikä on toki kulttuuria, mutta aika pieni siivu koko kulttuurin kirjosta), muotoilu kuvaa paljon eksaktimmin sitä, mitä tuolla kulttuurivaihdossa käytännössä pääosin liikkuu.
Jouni Snellman: Vaikutussuhteet eivät sulje pois vaihtoehtoisuutta, kuten tässä. Romahtaminen (tai rapautuminen) on yksi mahdollisuus, jota sääntelyn tiukentuminen voisi esittämälläsi tavalla edistää. Vastakkainen mahdollisuus olisi se, että sääntelyn rapautuminen käytännön toteutumisen tasolla voi johtaa tiukentuvaan sääntelyyn. Sitten on kai vielä niinkin, että joku (kuten näissäkin keskusteluissa) voi olla tiukasti sitä mieltä, että systeemi on jo romahtanut, kaikki eivät vain sitä huomaa. Jos pitäisi ennustaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan (mihin monet tuntuvat lähes yksinomaan keskittyvän), en kyllä osaa ollenkaan arvata.
Jouni Snellman: Vielä se näkökohta, joka on ehkä syytä ottaa esille tässä, että kyllä tuo tekijänoikeuslakiin liittyvä asemasota käydään nykyään edelleen tekijöiden (laajasti ymmärrettynä) ja käyttäjien (teollisuus) välillä, jotka kummatkin lobbaavat päättäjiä parhaansa mukaan. Kuluttajanäkökulma nousee tyypillisesti enemmän julkiseen poliittiseen keskusteluun mm. vaalien yhteydessä (mistähän syystä?), mutta ei sitä tämä virallinen järjestelmä ota muuten kovinkaan vakavasti, mitä pidän kiusallisena. Käyttäjät (teollisuus) yrittävät kaikissa mahdollisissa tilanteissa pelata kuluttajakortilla, mutta viime kädessä teollisuutta kiinnostaa kuluttajan rahat eikä etu.
Ahti kirjoitti:
Tämä on mielenkiintoista. Voitko kertoa tarkemmin, mitä asioita tekijät ajavat vastoin teollisuuden intressejä?
Tommi Korhonen: Viihteen ammentaminen ilmaiseksi ei ole mikään kulttuurinen tai muukaan perustarve, vaikka se on varmaan monen mielestä ihan kivaa. Kulttuurin saatavuus yläkäsitteenä taas voi hyvinkin olla.
Mainitsemasi 95 vuoden osalta en pysty esittämään enkä edes halua yrittää esittää mitään moraalisia perusteita.
Ahti Vänttinen:
Tätä en ymmärrä. Mikä on viihteen ja kulttuurin ero?
Edustat musiikkialaa. Voisitko esimerkinomaisesti luetella muutaman musiikkikappaleen, jotka (i) ovat viihdettä ja toisaalta (ii) jotka eivät ole viihdettä, vaan vain kulttuuria.
Onko ei-viihdemusiikin jakaminen verkossa mielestäsi jotenkin hyväksyttävämpää kuin viihdemusiikin?
Tuossa blogitekstissä oli viittaus Allofmp3, joten kaitpa nämä Amriikan mallin RIIAukset sopii tähän
http://fin.afterdawn.com/uutiset/arkisto/8277.cfm
Afterdawnin uutinen viestii minulle, että RIAA olisi siirtynyt uuteen bisnes -malliin jossa kaikki tarvittavat rahat saadaan oikeusjuttujen kautta ja miksipä ei, 1.65 biljoonaa dollaria olisi ihan kiva.
Paljonkos tuosta tulisi Suomalaiselle artistille jonka kappaleita on voinut ostaa saitilta?
Kai Puolamäki: Sori, luulin tämän keskustelun hiipuneen. Minulla ei liene edellytyksiä ryhtyä noita käsitteitä määrittelemään sen enempää kuin kenelläkään muullakaan. Itse ajattelen niin, että viihde on osa kulttuuria, mutta kaikki kulttuuri ei ole viihdettä. Ehkä tuota viihde-käsitettä käytetään kuvaamaan jollakin tavoin keveämpää kulttuurituotetta, ajanvietettä. En pidä viihdettä kuitenkaan mitenkään “huonompana” kulttuurina kuin ei-viihdettä. Aika yleisesti puhutaan esim. tv:n osalta viihdeohjelmista ja vaikkapa taideohjelmista tai asiaohjelmista. Siis kyse on kategorisoinnista, jota ilman ihmiskunta ei käytännössä näytä pärjäävän, vaikka se ei ehkä sittenkään olisi mitenkään välttämätöntä.
Varmaankin kaikki ymmärtävät, että poliittisessa keskustelussa, jota tämäkin on omalla tavallaan, käsitteitä käytetään tarkoitushakuisesti. “Kultturin vaihtaminen” kuulostaa jotenkin hyväksyttävämmältä kuin vaikkapa “viihteen kierrättäminen”. Olen siinä käsityksessä, että P2P-vaihdossa suurin osa tavarasta voitaisiin luokitella kuuluvan siihen kulttuurin osa-alueeseen, jota kutsutaan yleisessä kielenkäytössä viihteeksi. Jos P2P-vaihdanta halutaan saada näyttämään hyväksyttävältä, puhutaan vaikkapa kulttuurista, jos siihen suhtaudutaan kriittisesti, puhutaan esim. viihteestä. Tähän vain halusin kiinnittää huomiota.
Tiettyjen musiikkikappaleiden luokitteleminen viihteeksi tai ei-viihteeksi, vaikka se ei sinänsä olisi kovin vaikeaa, ei nähdäkseni edistä tätä keskustelua.