http://media.keskisuomalainen.fi/tvopas/antenni.shtml

Lisäksi hänen olisi vielä pitänyt ostaa sound-track, jota kuunnella autossa. Tämän jälkeen tulevat aikanaan HD-DVD/Blueray -versiot, jotka pitää ostaa myös, kun kuvanlaatukin siitä paranee.

Mikäs siinä, kyllähän maailmaa noinkin voidaan pyörittää. Markon viihdekustannukset vaan räjähtävät totaalisesti käsiin, sillä nykyinen viihteen hinnoittelu ei oikein sovi yhteen tämän vision kanssa.

Palataksemme banaaneihin - niihin vertauskuvallisiin esineisiin, joiden kaupasta varastamiseen p2p-waretusta niin innokkaasti vertailtiin. Onko kukaan laskenut paljonko yksittäinen banaani kaupassa maksaa? Ei kovin paljon. Mikä tietenkin oikein onkin, sillä banaanin käyttöarvo on aika rajallinen. Senhän voi syödä ainoastaan kertaalleen ja se pilaantuu suhteellisen nopeasti.

Entäpä paljonko maksettaisiin (tässä kylläkin hypoteettisesta) banaanista, jonka voi syödä aina uudelleen? Lisäksi siitä voi tietenkin ottaa myös täydellisen kopion niin auto-, työ- kuin kotibanaaniksikin?

Banaanikauppiaiden elinkeinon säästämiseksi kopiobanaanien yksityinen edelleenmyynti on tosin kiellettyä. Vaikka ei banaanikauppiailla toisaalta niin huonosti mene, voivathan he laillisesti myydä määrättömästi kopioita poimimastaan banaanista. Kiinteät kustannukset koostuvat lähinnä siis kauppapaikasta, mainostamisesta ja logistiikasta.

Joitakin kustannuksia tosin tulee myös siitä, että asiakkaat kyllästyvät hypoteettisiin banaaneihin, ja haluavatkin tilalle hypoteettisen omenan tai appelsiinin. Markkinatilanteen muuttuessa pitää siis jatkuvasti etsiä uusia hedelmiä kopioitavaksi.

Tämäntyyppinen totaalisen erilaisten asioiden vertailu keskenään on tietenkin naurettavaa. Sen verran siitä voi kuitenkin oppia, että reaalimaailman banaanin käyttöarvo, ja siten myös käypä hinta, on paaaaljon alempi kuin kopioitavissa ja uudelleenkäytettävissä olevan banaanin. Tämä asia tuntuu olevan levy-yhtiöille se vaikeasti käsitettävä asia.

Ja mitäkö maksaisin hypoteettisesta uudelleenkäytettävästä banaanista? 100 euron hinta ei olisi vielä liikaa, vaikka en ylin banaanien ystävä olekaan. Kun tästä lasketaan hintojen suhde tavalliseen marketti-banaaniin verrattuna, niin samaa suhdelukua voisi mielestäni käyttää myös suojatun ja suojaamattoman viihteen hintojen suhteena.

Dodih… tämän jälkeen lupaan käyttää yöni nukkumiseen, niin kuin normaalit ihmiset tekevät.

TV-kriitikko Marko Ahonen ruotii uutta tekijänoikeuslakia tämän päivän Keskisuomalaisessa “Megaskandaali: kriminaalikriitikko!” (5.1.2006.Sivu 31). Ahonen toteaa rikkoneensa kylmäverisesti lakia, kun oli siirtänyt ostamansa kopiosuojatun elokuvan käsikonsolille, Sony PSP:lle. Sitten hän jatkaa, että on sittenkin ehkä mahdollista, että hän on syytön - hän viittaa surullisen kuuluisaan suojauksen heikkouteen/vahvuuteen. Ahonen kysyy, että missä on suojauksen heikkouden ja vahvuuden raja.

Ahonen sanoo valitseneensa Disneyn elokuvan suorittamaansa rikokseen, koska tietää Disneyn olevan tarkka oikeuksistaan, jolloin haaste on todennäköisempi. Poliisille hän jätti viestin: “Poliisi löytää yhteystietoni tämän sivun ylälaidasta. Säästäkää vaivojanne, älkää tulko turhaan käymään. Puhelinsoitto riittää. Tulen kuulusteluun sitten, kun teille sopii. Teillä on varmasti ihan oikeitakin rikoksia selvitettävänä.”

Sisältö on jo kerran maksettu. On aivan yhdentekevää, kuinka monta kopiota tuotteesta tehdään omaan käyttöön. On myös erittäin todennäköistä, ettei kyseinen käyttäjä tule hankkimaan toista täsmälleen samansisältöistä teosta. Tosin levy-yhtiöiden tulevaisuuden ansaintalogiikan mukaan käyttäjä toimii juuri päinvastoin, täysin irrationaalisesti.

Ei kai kukaan tilaa samaa lehteäkään kahtena kappaleena kotiinsa? Elleivät sitten kustantajat levittäjänoikeuslain innoittamana ala vaatia erillistä tilausta kotiin ja kesämökille…

Teoksen ensimmäinen kappale syntyy ko. käyttäjälle vasta siinä vaiheessa kun hän sen ensi kertaa kuuntelee mp3-soittimensa kautta. Samoin, jos cd-soitin hyppii suojatun levyn vuoksi, niin ensimmäinen teoksen kappale syntyy vasta siinä vaiheessa kun ensimmäinen toimiva kopio on käytössä. Sillä ei ole merkitystä miten tämä ensimmäinen teoksen kappale saadaan kuuluville.

Tällainen metafyysinen katsantokanta voisi myös selittää osan Liedeksen taannoisista omalaatuisista cd-radio/autosoitin -lausumista.

En väitä, että tässä katsantokannassa on sinänsä mitään järkeä, tulipahan vain mieleen näin iltamyöhällä…

…Samaa kyytiä päätelmiä tosin pitäisi jatkaa edelleen siihen pisteeseen, että teoksen kopioita ei ole olemassa muille kuin jo mainitulle käyttäjälle, ellei kopioita ala levitä pitkin maailmaa. Eli looginen päätepiste on täten se, että se ei kuulu kellekään kuinka monta kopiota käyttäjä ottaa ja mihin tarkoitukseen, kunhan ei levitä niitä muiden näkyville/kuuluville.

Yllä mainittu looginen päätelmä taas sanoo täsmälleen saman asian kuin vanha versio tekijänoikeuslaista. Uusi laki yrittää sanoa jotain sekin, mutta sen tarkoitusperistä ei saa mitään selkoa.

Ehkäpä Liedeksen uusi tekijänoikeustoimikunta aloittaakin työnsä tällaisten kiireessä tehtyjen lipsahdusten tukkimisesta.

- aiheeseen -

“…tekninen suojaus saattaa estää tallenteen soittamisen jossain soittimissa, saako teknisen suojauksen kiertää teoksen saamiseksi kuultaville tai nähtäville?

Teoksen kappaleen (tallenteen) laillisesti hankkinut tai haltuunsa saanut saa kiertää siinä olevan teknisen suojauksen teoksen saamiseksi kuultaville tai nähtäville, jollei käytettävissä oleva toistolaite muuten toista tallennetta. Teknistä suojausta ei saa kiertää tai purkaa kopion tekemiseksi.”

Onko tämä nyt kyllä vai ei mp3-soittimille? CD-soittimien tapaanhan nekin ovat soittimia, joissa kopiosuojaukset eivät (kaikissa) toimi. Toisaalta taas joudutaanhan niissä pakostikin tekemään kopio teoksesta, jotta saadaan teos soittimeen.

Esimerkki tällaisesta levystä _saattaa_ olla Ajattaran Kuolema. Siinä sisällysluettelo oli muistaakseni jotenkin rikottu.
Täällä lienee myös myös liittyvää asiaa.

Vanhanen taas muistaakseni kiitteli uutta lakia jossakin (jonkin iltapäivälehden?) nettihaastattelussa. Linkki on jossakin täällä blogissa..

Minulla ei kauhean paljon omakohtaisia kokemuksia kopiosuojatuista levyistä ole, kun niiden ostoa aktiivisesti vältän (ja uuden tekijänoikeuslain voimaantulon jälkeen myös kaikkia muitakin uusia tekijänoikeusmafian suojeluksessa tehtyjä tallenteita). Se, mitä kirjoitin perustui nettijuttuhin ja pariin omaan kokemukseen kirjastosta kiinnostuksesta lainaamiini. Esim. pari kuukautta sitten tutkimani “Anna-Mari Kähärä Orkesteri”, jossa ilmeisesti on “CDS-300″ tyyppinen rampautus, ei soinut Linux/KDE yhdistelmän normaalissa soitto-ohjelmassa (kscd), vaikka se ei taatusti hämäänny Windowsin autorunista ja datasessiosta. Ohjelma näki vain muutamia tyhjiä dummyääniraitoja. Sensijaan klassinen rippausohjelma “cdparanoia” (joka muuten on jo näitä kopiosuojausviritelmiä vanhempi) löysi ääniraidat, mutta varoitteli lukuvirheistä vaikka levy oli lähes naarmuton (tulos kuitenkin kuullosti hyvältä). Tästä päättelin ainakin CDS-300:n soveltavan sekä CD-hakemistorakenteen kanssa temppuilua että tahallisten virheiden lisäämistä varsinaiseen äänidataan siinä toivossa, että tyhmempi rippausohjelma hylkäisi ne tai tuottaisi kelvotonta ääntä. (Sääli Kähärää, olin hänen konsertissa ja olisin saattanut osaakin levyn jos se ei olisi ollut kopiosuojattu).