| Digitoday Mobile Uutiskirje digitoday Uutisvinkit Mediakortti Uutisotsikot omalle sivulle RSS | |||||
![]() |
7.12.2005Mediateollisuus pani haisemaan Ranskassa- Jaakko Kuivalainen Ranskalaisen tuomioistuimen päätös kieltää kopiosuojaukset dvd-levyissä oli esillä useaan otteeseen Suomen tekijänoikeuslain eduskuntakäsittelyn aikana. Mediateollisuus on nähtävästi kevään takaiskusta suivaantuneena päättänyt näyttää todenteolla, kenen toiveiden mukaan lainsäädäntöä tehdään. EU:n tietoyhteiskuntadirektiiviä toteutetaan Ranskassa nyt poikkeuksellisen nopealla aikataululla. Laki pyritään hyväksymään jo joulukuun aikana. Jopa Suomen tiukennettu versio tietoyhteiskuntadirektiivistä jää toiseksi tämän tekeleen rinnalla, jos tiedot laista pitävät edes puoliksi paikkansa. Paikalliset masinoijat ovat kääntäneet osan teksteistään myös englanniksi. Ensinnäkin kopiosuojauksen kiertämisen mahdollistavat ohjelmistot tulisivat Ranskassa laittomiksi riippumatta siitä, mikä niiden pääasiallinen käyttötarkoitus on. Ehdotuksen mukaan ilmeisesti kaikissa tiedostojen siirtämiseen ja vaihtamiseen soveltuvissa ohjelmissa pitää olla jonkin sortin valvontaominaisuus sekä tietysti tuki DRM:lle. Myöskään suojauksen kiertoa teoksen katselemiseksi tai kuuntelemiseksi ei sallita, masinoijien eucd.info kertoo. Free Software Foundation France pelkää, että lain myötä avoimille ohjelmistoille käy huonosti. Normaalikäytäntöä on tietysti se, että Ranskassa kopiointioikeutta kavennetaan ja tyhjien tallennusmedioiden hyvitysmaksut jäävät silti vähintäänkin ennalleen. Mistä tulikin mieleeni, että opetusministeriö on luvannut joulukuun puoliväliin mennessä kertoa Suomen ensi vuoden kasettimaksuista. Lex Karpelan mukaiset kasettikustannukset otetaan käyttöön vasta vuonna 2007. (Via ButtUgly) 41 vastaustaKirjoita vastaus |
||||
digitoday.fi, Töölönlahdenkatu 2, 00089 Sanomat. Puhelin +358 9 1221, faksi +358 9 122 4179 Päätoimittaja: Juhani Pekkala, toimituspäällikkö Mari Flink Myynti: verkkomedia.myynti@sanoma.fi, +358 9 122 2863. Sähköposti: toimitus@digitoday.fi Copyright 2006 Taloussanomat Oy. Our Privacy Policy |
|
||||
Tuolta pääsee myös allekirjottamaan addressin - muutama päivä sitten nimiä oli reilut 2000, nyt reilut 20 000.
Teksti vain on ranskaksi, mutta gallien kieltä tavaamaan pystyvät voivat toki täältäkin liittyä metakkaan.
Mutta eihän tuossa nyt ole mitään tolkkua. Miten kummassa mitään teosta voi käyttää, jos sen kuuntelemiseksi/katselemiseksi ei saa suojausta kiertää?
Toivottavasti kieltolistalla on vain tietokoneohjelmat tai muuten euroopan sydänmailla ollaan matkalla takaisin pronssikauteen. All Rights Reserved -teoksen kopiosuojauksen murtamiseen itse teosta rikkomatta tarvitaan jokin metalliin pystyvä työkalu. Tästä seuraa, että jos kyseinen hengentuote vietäisiin Ranskaan, niin kaikki lukkometallia leikkaavat työkalut pitäisi kieltää.
“French Department of Culture. SNEP and SCPP have told Free Software authors: “You will be required to change your licenses.” SACEM add: “You shall stop publishing free software,” and warn they are ready “to sue free software authors who will keep on publishing source code” should the “VU/SACEM/BSA/FA Contents Department”[1] bill proposal pass in the Parliament.”
Minäkö tyhmä? Nyt en ymmärrä?
Eihän tämä VOI olla totta?
Sanokaa että en ymmärtänyt tai että kyseessä on jokin käännösvirhe.
Eli myös kaikki GPL-lisenssin alaiset ohjelmat laittomiksi jatkossa? Tuollaista ei Microsoftkaan olisi koskaan kehdannut itse ääneen ehdottaa.
Onko EU-maiden kulttuuriministereillä jokin erityinen kuluttajavihamielinen geeni? Tai sitten rajun lobbauksen lisäksi on harjoitettu jo raskaampiakin metodeja?
Sattaa olla aivan oikea teoria tuo Jaakon arvelu vastaiskusta. Saattoivat saada myös pientä lisärohkaisua seuratessaan miten ja missä aikataulussa Suomessa Lex Karpela saatettiin voimaan.
Onhan myös olemassa periaate, että kun pyytää täysin mahdottomia(?), niin saattaa saadakin kohtuuttoman paljon.
Jos tuo menee Ranskassa läpi, niin siitä voi seurata kaamea dominoefekti.
Pertti, Teoksen käyttäminen onnistuu tietysti sillä teoksen mukana rahdattavalla drm-soittimella. Tai jos oikein on lykästänyt, on oikeudenhaltija saanut lisenssiasiat sovittua juuri sinun laitteidesi valmistajan kanssa, eikä onglmia ole kuin vähän.
VU/SACEM/BSA/FA
BSA= 90% Microsoft
Aika rankkaa kehityksen ampumista jalkaan. Mitenkäs käy ranskalaiselle Mandrivalle? Joutuvatko kenties kehittämään uuden ytimen itse, kun eivät voi Linuxia käyttää?
Ei tuollainen roska voi mennä millään läpi.
Loppujen lopuksi tässä käynee niin, että kaikki kansalaiset pistetään linnaan ja heidän kaikki varat annetaan “hyvityksenä” levy-yhtiöille.
Ellei kansa tee jotain ajoissa.
Tai paremminkin, että ensin lailla säädetään kaikki kansalaiset linnaan ja sitten lailla säädetään heidän kaikki varat “hyvityksenä” levy-yhtiöille.
Olen alusta asti seurannut tätä blogia ja sen myötä “tekijänoikeuksia” ja jokaisen uuden järjettömyyden jälkeen ole vakuuttanut itselleni mielessäni, ettei tämä nyt enää voi järjettömämmäksi mennä, ja silti se menee.
Hieman arveluttaa ostaa enää mitään viihde elektroniikkaa mikäli tuotteet muutaman vuoden päästä ovat laitekohtaisia. Eivät kuitenkaan ole mitään halpoja kapistuksia.
Lopuksi lisään lainauksen Petteri Järviseltä, joka mielestäni sanoo asian hyvin:
“Ilman kotien av-laitteita artistit kiertäisivät edelleen trubaduureina kylästä toiseen tai esiintyisivät tanssilavoilla keikkapalkkiota vastaan. Juuri tekniikan ansiosta sisältöteollisuudesta on tullut miljardibisnes ja parhaat artistit ovat rikastuneet miljonääreiksi.
Me asiakkaat olemme maksaneet kiltisti kaiken.
Ja tässä on kiitos, jonka saamme.”
Kuinkahan mahtaa käydä ranskalaisen VLC mediasoittimen, tahi koko Videolan -projektin. Sisältäähän tuo projekti niin DeCss:t kuin dvd-jonin drm-purkukooditkin… Kuten Videolan -projektin sivuilla mainitaan: “VideoLAN might disappear due to new French/European legislation“.
Ja tuo sama kohtalo taitaa odottaa myös aikanaan MPLayer sekä Xine ohjelmistoja, ja lukuisia muita vapaankoodin ohjelmistoja/kirjastoja.
Sony on taas tänään hyvin edustuttuna maailman lehdistössä.
New security threat by Sony CDs
all 71 related »
http://news.google.com/news?hl=en&ned=us&q=sony
they want to impose mandatory DRM on every software that can handle multimedia (including streaming). Of course, this does automatically exclude any open source program from the game. It also includes P2P software, IRC and instant messaging, too, since they can be used to transmit copyrighted material in a peer-to-peer fashion.
Eiköhän tuohon kuulu mukaan myös FTP-palvelimet, WWW-palvelimet, Newsgroupit..melkeinpä mikä tahansa palvelu mitä internetissä on käytössä?
Olettekos muuten lukeneen tämän päivän Metron kolumnin? Tuota lukiessa ei oikein tiennyt, että itkeäkö vaiko nauraa, vai mitä mieltä te muut “näppärät nörtit” olette?
Surffatkaa: http://www.metrolehti.fi/ . Siinä etusivulla on linkki siihen pdf versioon ja sieltä sivulle 6 Kolumni “Pirtelöä ja kopiosuojausta”.
eucd.info:n sivuilta:
“All software permitting downloads is concerned, such as certain instant messaging software (chat) and all server software (P2P, HTTP, FTP, SSH).”
Eli juu, ei tässä tosiaan ole mitään järkeä. Ehkä tämä on klassinen “tehdään jotain tosi järjettömän pahaa, niin sitten ne on tyytyväisiä kun ne saa tapeltua sen johonkin, mikä vain on pahaa.”
Jos tuo menisi läpi Ranskassa, niin ei se kyllä myyntiä lisäisi ja Ranskalaiset nousevat “barrikaadeille” meitä Suomalaisia helpommin mitä tulee kaikenlaisiin boikotteihin etc.
Noh, se on vasta “esitys” …
Se mitä kaikesta tästä jää lopulta käteen, on kansalaisten laskeva lainkunnioitus ja mediateollisuus tulee vielä karvaasti oppimaan, mitä se vanha sananlasku “sitä niittää, mitä kylvää” merkitsee …
J-P Laine: Veit sanat suustani… ranskalaiset osaavat osoittaa mieltään meitä finskejä paremmin ja he nuossevat barrikaadeille helpommin, toivottavasti.
Lukaisin Metrolehdestä häyryn jutun ja laitoin palautetta. Pyysin herra häyryä lukemaan tietokonelehdessä olevan kolumnin, jonka kirjoittaja havainnollistaa kuinka perheenisä syyllistyy rikoksiin tavallisissa päivän toiminnoissaan uuden lain myötä. (ei valitettavasti ole linkkejä)
Nadel: Jutun kirjoittajahan ei ollut Häyry, vaan Heinimäki. Nähtävästi teit saman virheen kuin minä aluksi, ja lukaisit kohdan, jossa kerrotaan huomisen lehden kolumnisti.
Itsekin kirjoittelin tuossa juuri postia Heinimäelle, saas nähdä mitä sieltä vastataan.
Teemu,
Kiitos linkistä (vaikka sen lukeminen alkoikin v..ttaa todella pahasti). Kyseisestä asiavirheitä ja huonoja vertauksia sisältävästä kolumnista voi lähettää palautetta osoitteeseen lukijat@metrolehti.fi.
Kirjoittajan osoite on jaakko.heinimaki@saunalahti.fi
Itse en asialliseen palautteeseen tällä hetkellä kykene. Kirjoittajan voisi tietysti myös kutsua ottamaan osaa keskusteluun tällä kanavalla.
Metrolehti on tavoittava mediakanava; sitä luetaan päivittäin paljon enemmän kuin blogeja ja sitä lukee myös ns. suuri yleisö, eikä vain “nuoriso/näppärät nörtit”. Minulla on jo yli 40 mittarissa; tuntuu hienolta tulla mukaanluetuksi näppärien nuorisonörttien joukkoon.
Ranskan lakiesitys (en vieläkään voi uskoa sen olevan totta tuossa muodossa) ja sen vauhdikas läpiajotavoite on ajoitettu sikäli sopivasti, että esim. huhti-toukokuussa esille tuotuna se voisi todellakin saada kansan Pariisin ja Brysselin kaduille barrikadeille.
Nyt on märkää/kylmää/pimeää, ja ainakin osa potentiaalisista mielenosoittajista valmistautuu mieluummin jouluun ja uuteen vuoteen.
Vai oliko se kirjoittaja mahdollisesti
JAAKKO
HEINIMÄKI
Kirjailija ja teologi
jaakko.heinimaki@saunalahti.fi ???
ooops, hitsi varoke ylikuumeni… kiitokset korjaajille…
Jos tuo on todellakin niin kuin eucd.info sanoo niin tuollahan voisi haastaa oikeuteen käytännössä kenet tahansa joka tekee, levittää tai käyttää mitä tahansa ohjelmia.
Tuota vartenhan pitäisi kaikki pelitkin päivittää niin että kentissä ei voisi käyttää mitään tekijänoikeudella suojattua, siitä vain Vivendi Universalille pähkinä purtavaksi. Tehdään FEARiin modi jossa seinistä löytyy Aku Ankan kuvia ja haastetaan Vivendi oikeuteen. :D
Odotan mielenkiinnolla sitä hetkeä kun Notepadiin tulee valvontaominaisuus joka estää minua kopioimasta kirjoja käsin tietokoneelle.
Eiköhän tehdä Suomesta jälleen kerran EU:n mallimaa, ja kielletään täällä kaikki digitaalisuuteen perustuva teknologia. Digitaalisuushan se on kaiken tämän ylenmääräisen kopioinnin mahdollistanut.
Astetta tehokkaampi keino olisi tosin sähkön kieltäminen. Vaikka se ei varmaan käy päinsä kun useimmat analogiset soittimetkin toimivat sähköllä.
Laitteiston asettamat esteet eivät kuitenkaan olisi ylitsekäymättömiä. Elektroniikkavalmistajat ovat varmasti innokkaasti vaihtamassa kotien digi-sovittimet analogia-sovittimiksi. Laitekannan päivityksellähän sitä liikevaihtoa kertyy.
Tuohan mahdollistaisi sisältöteollisuuden haluaman täydellisen kontrollin: Ujutetaan vaan kaikki DRM:n sisälle niin sen murtaminen muuttuu laittomaksi. Sinnehän voisi piilottaa vaikka mitä laitonta ja se, joka ottaisi selville mitä siellä on, saisi pahimmillaan 300 000e sakot ja 3v vankeutta.
Jos DRM on sitä mieltä että kappaletta saa kuunnella levyltä ainoastaan täydenkuun aikaan Windows Vistalla samalla kun kuuntelija laulaa Light My Firea mikrofoniin falsetissa ja taputtaa rytmiä välilyönnillä, on toteltava deeärämmää tai ei saa kuunnella. Samalla kuuntelijan Light My Fire -tulkinta latautuisi levy-yhtiön palvelimelle ja kuluttaja luovuttaisi EULAn mukaisesti esityksensä kaikki oikeudet levy-yhtiölle. Tietenkin tästä huvista tulisi vielä erillinen maksu joka kuuntelua kohden.
Tai sitten voisi julkaista online-kirjan ROT13-suojattuna niin että sen murtaminen, murtovälineet ja murtamistavan neuvominen olisivat laittomia.
Elämme kovia aikoja, ystävät hyvät.
Janne osuu ytimeen.
Eli mediamafian mielestä digitaalisuus ja tekninen kehitys on asia, josta kuluttajalla ei ole oikeutta hyötyä ja nauttia. Kaikki hyöty on suunnattava sisältöteollisuudelle, ja kuluttajaa on pikemminkin rangaistava (ainakin rahallisesti) teknologian kehityksestä.
Jos tekninen kehitys mahdollistaa kuluttajalle helpomman ja laadukkaamman tavan siirtää ostamansa levyn musiikki myös esim. autosoittimeen (verrattuna vinyyliaikaan), niin eihän se voi olla oikein? Se, että suojauksella rikottu levy ei tyypillisesti ensiasennetussa autosoittimessa toimi, ei ilmeisesti myöskään ole relevanttia.
Saman logiikan mukaan voisi löytää vertauksia lukemattomasti.
Muistan ajan, jolloin autoon vaihdettin öljyt ja rasvattiin nivelet 5000km välein. Auto- ja öljyteollisuus voisi vaatia, että nykyään kuluttajien on edelleen maksettava uudehkon auton jokaista öljynvaihtoa kohden viidestä muusta tekemättömästä öljynvaihdosta ja kuudesta tekemättömästä alustan nivelten voitelusta. Ja omatoiminen tekemätön eli virtuaalinen öljynvaihto tai nivelten voitelu (josta autoteollisuus ei voisi veloittaa) vähintäänkin lopettaisi takuun tai säädettäisiin rikolliseksi.
Ja mitä sähköön tulee, niin tultiinhan sitä ennenkin toimeen pärevalkealla?
Tuohon Metro juttuun…
Mielestäni levyihin pitäisi laittaa varoitus, että jos esim. ostatte lapsille levyjä joululahjaksi, niin lapsenne voivat joutua vuodeksi heti linnaan kun täyttävät 15v, mikäli kopioivat levyn esim. mp3 soittimelle kopisuojauksen kiertäen.
Sitten ostaja tietäisi olennaiset tiedot ostokohteesta. Niin olennaista tietoa ei pitäisi pimitellä. Sitten jos ostaja haluaa ostaa levyn, niin ok.
Mielestäni uusi “mene vankilaan” juttu on niin uusi, ottaen huomioon, että kuinka moni normaalisti kopioi musan mp3 soittimelle, että siitä pitäisi erikseen olla selvä maininta.
Ei vaikuta kohtuulliselta, jos joku päivä poliisit tekee vaan rynnäkön kotiin ja vie lapset vuodeksi vankilaan, eikä lapset edes tienneet tehneensä väärin.
Rationaaliset rikoksen tekijätkin voisivat sitten miettiä, että kumpi on kannattavampaa, ostaa seksiä alaikäisiltä vai kopioida ostettua musaa mp3 soittimeen, niistä kun on samat rangaistus maksimit.
Itse asiassa tuo Metron kolumni ei ollut niin kovin paha, ja kirjoittajan perustelut voi jopa ymmärtää. Nimittäin jos olisi tosiaan kyse juuri siitä, että haluaisimme säilyttää juuri kopiointi”oikeuden”. Mutta siitähän tässä ei ole kyse, vaan paljon syvemmistä asioista, kuten sananvapaudesta, kuluttajanoikeuksista, yksilönvapaudesta ja vastaavista, jotka Heinimäeltäkin näyttävät jääneen kokonaan huomiotta.
Näyttää siis siltä, että Heinimäki on tämän kolumninsa kirjoittanut ainoastaan pintapuolisten vaikutelmien pohjalta. Mahdollisesti hän kuuluu niihin, jotka ovat tietonsa saaneet suoraan valtiovallalta, tai sen suurimmalta “ei kritisoida, ei kyseenalaisteta”-nyökyttelijältä, Helsingin Sanomilta. Eikä hän ole sitten välittänyt asiaa tarkemmin tutkia, mikä tosin on kolumnistilta/journalistilta se suurin synti minkä voi tehdä.
Mutta valitettava totuus on, että kaiken _valtiovallan_ masinoinnin jäljiltä Heinimäenkin omaksuma “totuus” on se kuva, jonka suurin osa kansalaisistamme on asiasta saanut: piraattinörtit kauhistelevat sitä, että enää ei saa kopioida musiikkia.
Milloin oikein menimme vikaan? Milloin kovaäänisin/vaurain ääni sai kaiken huomion? Milloin pienten ääni (”lasten/pienten suusta kuulet totuuden”) hukkui kaiken “isojen” älämölön, epätotuuksien ja suoranaisten valheiden alle?
Tohon Metron artikkeliin:
Jos joku lukitsee _minun_ pyöräni johonkin kiinni, voi olla varma, että pyörä ei ole enään seuraavana päivänä siinä lukittuna. Lukkokin löytyy vähintään jostain niin kaukaa kuin jaksan sen heittää.
Omaisuutemme on peruslaissa turvattu. Jos esim. säädettäisiin laki, jonka mukaan emme enää saa asua talossamme, niin se pitäisi säätää perustuslain mukaisessa järjestyksessä (2/3 kannatus )
Jos se säädettäisiin normaalissa lainsäätämisjärjestyksessä ( 50% kannattaa ), niin sitä voisi yrittää saada kumoon mm. Euroopan ihmisoikeussopimuksen nojalla, jossa on myös säädetty muistaakseni oikeusdesta omaisuuteen.
Onkohan kys. laki säädetty oikeassa järjestyksessä ? Siltä osin kuin se rajoittaa omistamamme omaisuuden käyttöä ?
Sen ymmärrän että jos ostaja ja myyjä sopivat että sitä ei saa käyttää tietyllä tavalla, silloin se on sopimusrikkomus, mutta jos lailla estetään jotain, niin se saattaisi loukata oikeuttamme omaisuuteemme.
Euroopan Neuvoston ihmisoikeussopimus
Ensimmäinen lisäpöytäkirja
1 artikla.
Jokaisella luonnollisella tai oikeushenkilöllä on oikeus nauttia rauhassa omaisuudestaan. Keneltäkään ei saa riistää hänen omaisuuttaan paitsi julkisen edun nimissä ja laissa määrättyjen ehtojen sekä kansainvälisen oikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti.
Edellä olevat määräykset eivät kuitenkaan saa millään tavoin heikentää valtioiden oikeutta saattaa voimaan lakeja, jotka ne katsovat välttämättömiksi omaisuuden käytön valvomiseksi yleisen edun nimissä tai taatakseen verojen tai muiden maksujen tai sakkojen maksamisen.
http://www.ihmisoikeudet.net/Lakijaturva/lakijaturva_4_3_a.html
Jotta perustuslain vastainen laki ( esim. oikeus nauttia rauhassa omaisuudesta ) voitaisiin laatia normaalissa lainsäätämisjärjestyksessä, sen täytyy täyttää tietyt kriteerit.
Kuten suhteellisuusperiaate ja välttämättömyyden periaate.
Onko kriteerit täyttynyt:
Omaisuuden normaalin, kohtuullisen ja järkevän käytön kriteeri toteutunut ?
Vähän sekavasti sanon, mutta vähän kiire…
Jos täällä on lakimiehiä niin he voivat jatkaa ;)
—
Katso esim.
Omaisuudensuoja, käyttörajoitus, terveys, elinkeinovapaus, turvaamisvelvollisuus HM 12 § HM 15 a 3 §, 14 a 2 § ja 6.1§. Käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä 82/1998 laiksi toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain muuttamisesta. Esityksen mukaan ravitsemusliikkeiden ja majoitusliikkeiden asiakkaille tuli varata määräsuuruinen tila tupakansavuttomana alueena.Kysymys oli HM 15 a 2 §:n mukaisesta turvaamisvelvollisuuden toteutuksesta lainsäädäntötoimin.Esitys saattoi merkitä rajoituksia omaisuudensuojaan ja elinkeinovapauteen (savuton alue saattaa kaventaa omistajan vapautta päättää omaisuuden käytöstä, minkä lisäksi asiasta aiheutui kustannuksia). Valiokunta arvioi tapausta suhteellisuusperiaatteen ja välttämättömyyskriteerin näkökulmasta.Rajoituksen taustalla oli muiden perusoikeuksien edistäminen. Tarkoitus perustui merkittävään yhteiskunnalliseen intressiin. Omaisuuden normaalin, kohtuullisen ja järkevän käytön kriteeri toteutui. Kyseessä ei ollut liian ankara keino, jonka tarkoitus olisi saavutettu lievemminkin menetelmin. PeVL 24/1998
http://64.233.183.104/search?q=cache:_VPwg3Gn_WcJ:personal.inet.fi/tiede/ilkka.saraviita/perusoikeuspaivitys3.htm+omaisuudensuoja&hl=fi
Omasta mielestäni kohtuullisen käytön vaatimus ei toteudu. Siten laki olisi pitänyt säätää perustuslain mukaisessa järjestyksessä, koska se rikkoo perustulain mukaista oikeutta, oikeutta nauttia vapaasti omaisuudestamme.
Laki on siten mielestäni säädetty väärässä järjestyksessä.
Lähes poikkeuksettahan porukka on kopioinut levyt johinkin toiseen laitteeseen, autoon tai mp3 soittimelle. Enää kohtuullista käyttöä ei sallita…
Digitodayhan voisi kysästä joltain oikeustieteen proffalta, onko tekijänoikeuslaki säädetty oikeassa järjestyksessä siltä osin kuin se rajoittaa omaisuuden kohtuullista käyttöä (ottaa kopioita omaan käyttöön, kuten lähes poikkeuksetta on käytännössä tehty ).
Omasta mielestäni se olisi pitänyt säätää perustuslain mukaisessa järjestyksessä (2/3) kannatus koska rajoittaa perusoikeuttamme, oikeutta nauttia rauhassa omaisuudestamme.
Suomeen pitäisi säätää perustuslakituomioistuin ennenkuin kansanedustajat alkavat sikailla ihan täysillä.
Ties vaikka joku alkaisi pian kauppamaan perusoikeuksiamme. Niistä saisi varmaan ihan kivan hinnan.
Miten niin “alkaisi”?
Taitavat vaan olla niin tyhmiä etteivät älyä pyytää tekemisistään rahaa..
ut, tuollaisia asioita voi kuka tahansa kysyä EY- tai Euroopan ihmisoikeustuomioistuimilta. Huono puoli on se, että vastauksen saaminen kestää. Hyvä puoli taas se, että vastaus on suhteellisen sitova.
Testasin ylläpitosivua eilen Opera Minillä. Muuten toimi hyvin, mutta tämän merkinnän “salli kommentit” kohdasta katosi ruksi joko epähuomiossa tai kännykkäselaimen vuoksi. Pahoittelut. Tahaton sensuuri muuten iski, kun olin palaamassa EFFIin Big Brother -gaalasta =).
blobster:
“Jos joku lukitsee _minun_ pyöräni johonkin kiinni, voi olla varma, että pyörä ei ole enään seuraavana päivänä siinä lukittuna. Lukkokin löytyy vähintään jostain niin kaukaa kuin jaksan sen heittää.”
Kannattaa muistaa kuinka suuresta rikoksesta on tällöin kyse. Linnaa tulee ja ihan vertailukohdaksi teon suuruudesta otetaan esimerkiksi juttu tämänpäivän Iltalehdestä, “Hyväksikäytöstä yhdyskuntapalvelua”.
Avataanpa silmät: ei kyse ole enää tekijänoikeuksista. Nämä ovat levittäjänoikeuksia.
Informaation levittäjät haluavat varmistaa totaalisen sisällönkontollin itselleen. Kohta ei voi luottaa uutisiinkaan..
Miksi ohjelmien tekijöillä ei olisi oikeutta julkaista ja levittää tuotostaan haluamallaan tavalla? Tätähän Tommi Lindellkin teoksellaan yritti ilmeisesti kertoa?
Kuten J2 totesi, kyse on levitysteollisuuden oikeuksista, jotka tässä lakiesityksessä rikkovat törkeästi nimenomaan Tekijän Oikeuksia.
Epäloogisuuden ja härskiyden tähänastiset pohjat!