etusivu
kaikki uutiset
data
finanssi
media
tele
työ & ura
tietoturva
it-myynti
tuotteet ja palvelut
kolumnit
pörssit
blogit
videot
fakta
shop
22.9.2006
Vantaan tapaus
- Jaakko Kuivalainen
Julkaisen nimimerkki Red_Bluen kirjoituksen, joka käsittelee 15.9. Vantaan käräjäoikeuden antamaa tuomiota. Kirjoitus julkaistiin aiemmin tänään kommenttina merkintään Tuusula vs. Lahti.
Kommentoidaan nyt tähän vielä Vantaan tapausta (R 06/1049), ensinnäkin tuomion selostuksessa olevista lukuisista asiavirheistä käy ilmi että tuomari ei ole ollut ollenkaan asiasta perillä, sotkenut tiedostot ja kansiot/hakemistot, tiedostojen koot ja määrät jne. Käsittämätön on myös päätös, että ?koko tietokoneen? tuomitseminen valtiolle ei olisi kohtuullista, mutta kuitenkin tuomitaan ?keskusyksikkö?!?! Näytöllä, näppiksellä ja hiirellähän tekee sitten paljonkin, jolloi niitä on oikeuden mukaan mahdollista ?käyttää pääasiallisesti muuhun kuin rikolliseen toimintaan??
Hyvitystä tuli maksettavaksi n. 4150 €uroa 3727,5-4970 musiikkitiedostosta, 49 elokuvasta ja 15 TV-sarjasta. Yksittäishyvitykseksi oikeus arvioi 0,12 € per MP3, 6 € per elokuva ja 3 € per TV-sarja. Tuo 3727,5-4970 € musiikkikappaletta viittaa siihen, ettei oikeudelle esitetty mitään selvitystä siitä, kenelle asianomistajista kuuluu tekijänoikeudet yhdestäkään poliisin koneelta löytämästä 4970 MP3-tiedostosta. Vastaaja on kiistänyt että yksikään tiedosto olisi ollut vastaajien tekijänoikeuden suojaama ja että koneella on ollut vapaassa levityksessä olleita tiedostoja. Oikeus on sen sijaan laskenut korvaukset sen mukaan, että Teosto on itse ilmoittanut sen vaatimusten koskevan kaikkia 4970 musiikkitiedostoa, mutta täysin ristiriitaisesti ÄKT on vaatinut vain 75% tiedostojen määrästä, perustellen että tilastollisesti se edustaa 81% kaikista Suomessa julkaistavistä äänitteistä (josta tulee tuo ihme luku 3727,5 tiedostoa).
Oikeus toteaa, ettei ole esitetty mitään selvitystä siitäkään mitä tekijänoikeuden alaisia kappaleita koneelta on kopioitu (vastaaja vastusti hyvityksiä silläkin perusteella että koneelta on voitu kopioida vapaasti levitettäviä tiedostoja, joita oikeuskin toteaa sieltä löytyneen) ja sitten lausuu selvittämisen puutteesta ?Tämä ei ilmeisesti ole ollut järkevääkään siitä aiheutuvien kustannusten vuoksi?.
Aivan käsittämätöntä! Siis otetaan uudestaan. Ei ole edes todistettu että kantajilla edes on tekijänoikeus tiedostoihin. Toinen väittää että kaikki ovat sen ja toinen että ?tilastollisesti? sille kuuluu ?ainakin 75%?. Toiselle tuomitaan hyvitykset 100%, toiselle 75% määrästä. Kummallekin täysin ristiriitaisen mihinkään perustumattoman vaatimuksen mukaisesti. En voi uskoa mitenkään, että tämmöinen aivan hatusta revitty arviointi menisi hovissa mitenkään läpi.
Loppukaneettina vielä todettakoon, että oikeuden mukaan eräänä hyvityksiä alentavana tekijänä oli se, että poliisi oli vienyt koneen ?muusta syystä? johtuneen kotietsinnän yhteydessä, joten kiinnijäämisen taloudelliset seuraamukset olivat olleet vastaajalle ennalta arvaamattomia ja ?varsin suuri sattuma?. Siis poliisi on taas kalastellut ja jollain muulla perusteella tehnyt kotietsinnän, koska tekijänoikeusrikkomuksen perusteella sitä ei saa tehdä, ja tästä sitten lasketaan vaan hyvitystä, muuten täysin järjettömästi laskettuihin todistamattomiin väitteisiin nojaten.
Kokonaisuudessaan etten sanoisi hullunkurinen tuomio.
Kysykää lisää. Toivottavasti Red_Blue vastaa. Minä voisin aloittaa kysymällä, sattuisiko löytymään linkkiä tuomioon.
22 vastausta
Kirjoita vastaus
digitoday.fi, Töölönlahdenkatu 2, 00089 Sanomat.
Puhelin +358 9 1221, faksi +358 9 122 4179
Päätoimittaja: Juhani Pekkala, toimituspäällikkö Mari Flink
Myynti: verkkomedia.myynti@sanoma.fi, +358 9 122 2863.
Sähköposti: toimitus@digitoday.fi
Copyright 2006 Taloussanomat Oy.
Our Privacy Policy
Hullunkurinen ja hullunkurinen, joku kärsii tuhansia euroja vaikka ei edes ole todistettu mitä biisejä siellä on? Entä jos ne todella ovat CC-tiedostoja, vaikkapa Mikseri.netistä? Eikö se silloin olisi täysin arvostelun alapuolella oleva oikeusmurha? Tuomion ja korvaukset saa siis epäilystä ja pyynnöstä?
Huhhuh. Olen kyllä kuullut kritiikkiä Suomen oikeusjärjestelmää kohtaan, mutta en ole aiemmin uskonut ollenkaan.
Oikeus voi muun selvityksen puuttuessa arvioida vahingon kohtuuden mukaan (oikeudenkäymiskaaressa pykala siita).
Mielestani se monta kappaletta on jaossa ei ole mikaan vahingonkorvauksen mittari. Joku voi pitaa sekunnin 10 000 kappaletta jaossa eika kukaan kerkia edes imppaamaan sita. Aiheutunut vahinko 0 euroa.Toinen taas voi pitaa jaossa yhta kappeletta vuoden. Vahinko 200?. Tuosta nakokulmasta katsottuna tuomioistuimen arviot vahingonmaarasta ovat lahes sattumanvaraiset. Ainakin siita etta jos kansiossa sattuu olemaan vaikka 10 000 kappaletta, pitaisi olla myos nayttoa etta joku on impannut niita. Jos ei ole nayttoa siita, niin saattaa olla etta vahinkoa ei ole lainkaan sattunut.
Ja lakien esitoiden mukaan hyvityksen maaaralla ja vahingonkorvauksella on suora suhde…
Lisaksi kasittaakseni suomen lakia ei edes sovelleta jos vahinko aiheutuu ulkomailla. Se merkitsee sita, etta jos vahinko aiheutuu nigeriassa, niin talloin pitaisi soveltaa nigerian lakia,ei lex karpelaa. Ja pitaisi selvittaa onko kantajalla oikeus edustaa nigerialaisia vahingonkarsijoita. Siita kun ei aiheudu mitaan vahinkoa suomalaisille tekijanoikeusjarjestoille.
Ja kun sovelletaan nigerian lakia niin pitaisi katsoa etta sanotaanko siella hyvityksista mitaan.
Ei juma, jos tää on aivan totta tälläisenään niin ei voi sanoa muuta, kuin että suomen oikeuslaitos tekee itsestään pellen. Tuostahan kannattas johkin EU:n päin vähän vihjaista miten täällä toimitaan. Alkaa vähän pelottaa, että toimiiko oikeuslaitos myös muissakin tapauksissa samaan tyyliin, että tuomiota tekemään laitetaan mahdollisimman epäammattimaiset ihmiset, jotka eivät ymmärrä mistä tuomitsevat ja ilmeisesti kuuntelevat vain toista osapuolta, jolla on ollut aikaa miettiä mitä sanoa.
Eli tällä kaverilla olisi voinnut olla yksi MP3 tiedosto, josta olisi ollut tuo rapiat 4000 kopiota. Huh huh kyllä menee naurettavaksi.
Tämä on kyllä huvittava juttu:
Sillähän ei ole väliä mitä kustannuksia tästä tulee tuomitulle. Eli suoraan sanoen esim. teosto olisi voinnut katsoa: Hitto eihän täällä ole, kuin pari kappaletta mistä voi valittaa. Noh laitetaan kaikki listalle ja sanotaan, että näitä ei olisi ollut järkevä selvittää kustannusten takia.
Kyllä kait nyt noi olisi voinnut tiedostonimistä helposti tarkistaa jollain yksinkertaisella scriptillä, jos oletetaan teoston tietävän mistä kaikesta se perii korvausta.
Eli joku ryöstää pankin ja saa 2e. Noh oikeudessa pankki sanoo säiliöstä kadonneen 2000e. Eihän tätä kannata tarkistaa kustannus syistä. Mutta veikkaisin, että tämmöisessä tapauksessa juttu tutkittas hieman tarkemmin.
En ole törmännyt tämän tuomion kopioon verkossa enkä ole itsekään saanut siitä sähköistä kopiota. En minäkään lupaa mitään, mutta saatan ehtiessäni skannata sen ja laittaa jonnekin näkyville.
Tässä tapauksessa ei tuomittu senttiäkään vahingonkorvausta. Tuomitut määrät ovat tekijänoikeuslain 57 § 1 mom. mukaisia “kohtuullisia hyvityksiä”.
Niitä tuomittaessa ei ole tarve näyttää mitään vahinkoa, mutta tuomioistuimet ovat hyvin kirjavasti arvioineet hyvityksen perustetta ja hakeneet sille tukea melkeinpä teelehdistä. Tässä Vantaan KO on laskenut hyvityksen täysin asianomistajan vaatimuksen mukaan ja sitten vähentäen sitä erilaisilla kohtuullistamisperusteilla 1/8 asianomistajien kokonaisvaatimuksesta. Peruste on kuitenkin kiistetty, eikä oikeus ole lausunut mitään analyysiä siitä, miksi se on uskonut Teostoa ja ÄKT:tä, vaikka niiden vaatimukset ovat jopa keskenään ristiriidassa, siitä huolimatta, että kummatkin väittävät edustavansa käytännössä samoja kappaleita (ÄKT 92 % korvauksesta ja Teosto 8% samoista kappeleista).
Minustakaan ei ole mikään hyväksyttävä syy tuomita siksi, ettei ole todisteita. Jos Teosto ei pysty osoittamaan että kaikki 5000 MP3:sta on sen oikeuksia loukkaava, niin silloin Teoston ei tule vaatia niin monesta hyvitystä laisinkaan vaan vain siitä määrästä jonka se pystyy osoittamaan pitävästi oikeudelle.
Itse jos olisin syytettynä niin vaatisin kyllä ihan jenkkityylisesti että biisit kuunnellaan oikeudessa tai vaihtoehtoisesti, syyttäjä tai asianomistajat tuovat kuultavaksi todistajia, jotka ovat ne leffat katsoneet ja biisit kuunnelleet. Pelkkiin tiedostonimiin perustuva tuomitseminen on sekin täysin kelvotonta huomioiden etteivät tiedostonimet osoita riittävän vahvasti sisältöä (monia tapauksia tunnetaan ulkomailta, jossa jonkun kellaribändin coveri jostain hittibiisistä tai biisi jonka nimessä on ollut pari samaa sanaa jonkun hittibiisin kanssa on poikinut oikeudenhaltijoilta kiristysyrityksiä).
Hyvitysten laskeminen toki perustuu yksittäistä kappaletta koskevan arvon ja kokonaismäärän osalta arviointiin. Hyvityksen on kuitenkin perustuttava johonkin todistettavissa olevaan ja normaalin todistelun näyttökynnyksen ylittävästi todistettuun faktaan, eikä pelkkiin väitteisiin ja “tilastollisiin arvioihin”. Jo ÄKT:n väite että heille kuuluu vähintään 75% mistä tahansa koneesta löytyvistä MP3-tiedostoista ihan sillä perusteella, että he edustavat niin ja niin suurta osaa kaikista Suomessa julkaistavista kappaleista, on mielestäni täysin kelvoton minkään hyvityksen laskemiseen. Tämä olisi verrattavissa vaikka siihen, että Microsoft haastaa Linuksen oikeuteen patenttiloukkauksesta sillä perusteella, että se on omasta mielestään patentoinut x % kaikista käyttöjärjestelmään liittyvistä teknologioista ja pelkällä olemassaolollaan Linux rikkoo varmasti ainakin x - 6 % näistä patenteista.
Tätä tarkoitan siis “jenkkityylillä”, jossa todella vaaditaan väitetyt MP3-tiedostot liitettäväksi todistusaineistoon, jotta ne on tarvittaessa oikeudessa tarkasteltavissa. Ja ne kappaleet joista on esitetty vain väitteitä, mutta ei ole itse tiedostoja liitetty tarkasteltavaksi, vaaditaan poistamaan kokonaan asian käsittelystä. Muutenkin USA:ssa vaaditaan jo oikeuskäytännössä jokaisesta teoksesta selvitys (esim. TO-rekisteröintitoimiston tietokantaote) mihin perustuu väite, että kantajalla mukamas olisi siihen tekijänoikeus yleensäkään.
Nämähän olisivat ihan täälläkin perusasioita joita ilman koko juttu pitäisi heittää oikeudesta pihalle jo valmistelussa. Epäilen että tällä tasolla kumileimasimena toimivat alioikeudet tulevat sössimään aivan järkyttävästi ensimmäisen tapauksen, jossa ei ole sitä poliisin takavarikoimaa konetta ollenkaan (tai sen tiedot on salattu) ja syytetty kiistää olleensa asian kanssa missään tekemisissä (Tuusulan hylkäyspäätöshän ei ollut sellainen, koska siinä ei ollut näyttää IP-osoitetta).
Tuomioistuimen pitaa lakia tulkittaessa selvittää lainsäätäjän tahtoa. Suomen laki perustuu direktiiviin ja siellä on sanottu että vahingonkorvauksilla ja hyvityksillä on suora suhde:
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta (HE 28/2004)
14 artikla.
3.1.3. Sopiva hyvitys
Myöskään hyvityksen suuruutta tai määräytymisperusteita ei direktiivi tarkasti määrittele. Johdantokappaleessa 35 todetaan, että sopivan hyvityksen muotoa, yksityiskohtaisia järjestelyjä ja mahdollista tasoa määritettäessä olisi otettava huomioon kunkin tapauksen erityisolosuhteet. Johdantokappaleen mukaan näitä olosuhteita arvioitaessa käyttökelpoinen peruste voi olla kyseisestä toimesta oikeudenhaltijoille mahdollisesti aiheutuva haitta.
http://72.14.203.104/search?q=cache:EP0fvUXF_WkJ:www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/he2004.html+hyvityksen+m
Mielestäni olennaista vahingonkorvausta (ja siten hyvitystä) aiheuttaessa olennaista on se paljonko vahinkoa on aiheutunut. Jos kukaan ei ole imuronut kappaleita, niin vahinkoa ei ole syntynyt. Kantajalla pitää olla näyttöä siitä että imppaamisia on myös tapahtunut. Käytännössä luulen että “näyttö” on sitä että kantaja on sanonut että imppaamisia on tapahtunut ja syytetty myöntänyt sen (olemalla hiljaa siinä vaiheessa, siis kiistämättä asiaa). Jos syytetty kiistäisi ja sanoisi ettei kappaleita ole kukaan impannut, niin sitten alkaisi “uusi peli”. Jossa kantajan pitäisi näyttää toteeen että imppaamisia on myös tapahtunut. Luulen että sellaista näyttöä ei ole…
Sinänsä huvittavan perustelut tuomioistuin on valinnut; kuinka monta kappaletta “share” tiedostossa on.
Ajatellaan kahta tapausta:
1. Henkilön share tiedostossa on 10 kappaletta ja hänen aiheuttamansa vahinko on todellisuudessa 10 euroa.
Tuomioistuin tuomitsee 100 euron korvauksiin.
2. Henkilö on copy pastannut, syystä tai toisesta 10 000 kappaletta “share” tiedostoon. Hänelta on kuintekin todellisuudessa impattu kappaleita vain siten että hän on aiheuttanut 10 euron vahingon.
Tuomioistuin tuomitsee 10 000 euron korvaukset.
———-
Jatketaas eilista juttua ( kaipaan uutta palstaa Jaakolta, jonne juttuja voisi kirjoittaa pitkästi).
okkei…
Lähtökohtaisesti Suomen lakia sovelletaan Suomesssa.
Mutta jos vahinko on tapahtunut muualla kuin Suomessa, niin täytyy pohtia sovelletaanko silloin Suomen lakia vai sen maan lakia jossa vahinko on tapahtunut.
Mika Hemmon mukaan deliktivastuussa (sopimuksenulkoiseen vastuuseen ) lähtökohta on vahingon aiheutumispaikan laki.
http://64.233.179.104/search?q=cache:m_IUiqtPMhMJ:www.helsinki.fi/oik/tdk/hemmo/vahingonkorvausluennot2003.pdf+lainvalintas%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6t&hl=fi&ct=clnk&cd=23
Se merkitsee sitä, että jos joku p2p-verkkoa käyttämällä aiheuttaa vahinkoa vaikkapa Nigerissa, niin lähtökohta on, että vahingonkorvaukseen sovelletaan Nigerian lakia. Ei esim. Lex Karpelaa. Lex Karpelassa on määrätty, että luvatta materiaalia levittänyt on velvollineen maksamaan vahingonkärsineelle sekä vahingonkorvausta että hyvitystä. Nigerian laista, jota tällöin pitäisi soveltaa, en osaa sanoa mitä se sanoo hyvityksistä ja vahingonkorvauksista.
On huomattava että maailmassa on 400 miljoonaa p2p-käyttäjää. Suomessa vain 150 000 eli 99,9% imppaajista on todennäköisesti ulkomaalaisia.
Eli
Ensinnäkin pitäisi selvittää missä maassa imppaaja on.
Sen jälkeen.
1.Pitäisi selvittää että jos imppaaja on Nigerialainen, niin onko suomalaisella tekijänoikeusjärjestöllä valtuutusta vaatia Nigerialaisen tekijänoikeusjärjestön puolesta korvauksia. Valtakirja jne.
2. Sitten pitäisi selvittää mitä Nigerian laki sanoo vahingonkorvauksista ja hyvityksestä. Onko sellaisista ensinnäkään määrätty. Siihen ei riitä pelkkä laki, vaan pitäisi katsoa myös Nigerialainen oikeuskäytäntö vahingon korvauksien suuruudesta.
3. Pitäisi selvittää missä suhteessa on vahinko aiheutettu jakajan, imppaajan ja p2p-softan tekijän välillä. Se pitää selvittää, koska esimerkiksi usassa p2p softa yrityksiä on tuomittu 30 miljoonan korvauksiin. Ei voida ajatella, että p2p jakaja aiheuttaa maksaa kaiken aiheutuneen vahingon, koska p2p softa yrityksiä pidetään osa syyllisenä. Samoin jossain maassa imppaajaa.
Esim. Edonkey 30 miljoonaa:
http://www.betanews.com/article/eDonkey_Firm_to_Pay_RIAA_30_Million/1158093147
Eli jos imppaaja on ollut usassa, niin pitäisi selvittää missä suhteessa vahingonkorvaus jakautuu imppaajan, jakajan ja p2p-softan tekijän kesken. Sitä varten pitäisi tutustua mm. oikeuskäytäntöön.
Kyseinen operaatio pitäisi käydä läpi kaikkien maiden kohdalta jossa imppaajia on ollut.
Ongelmaksi tietty tulee jos ei tiedetä, missä maassa imppaaja on ensinnäkään ollut. Mielestäni syytteistä pitäisi luopua jos ei ensinnäkään tiedetä missä maassa imppaaja on ollut, koska tälläöin ei edes tiedetä minkä maan lakia sovelletaan. Eikä sitäkään missä suhteessa vahingonkorvaus pitäisi jakaa imppaajan, jakajan ja p2p-softa firman kanssa. Eikä itse asiassa edes sitä onko suomalaisella tekijänoikeusjärjestöllä valtakirjaa vaatia korvauksia esim. nigerialaisen tekijänoikeusjärjestön puolesta.
Rikosoikeudellisesti juttu on vielä mielenkiintoisempi. Yleinen periaate maailmalla on että rikosoikeutta tulkitaan suppeaammin kuin vahingonkorvausoikeutta. Rikosoikeus ja vahingonkorvaus oikeus ovat “sukulaisia” toisilleen. Tulkintaperiatteet ovat samoja. Se merkitsee sitä, että myös sen maan rikosoikeutta sovelletaan, jonka vahingonkorvauslakiakin. Eli jos imppaaja on Nigerialinen, niin Nigerian rikosoikeutta sovelletaan.
Erona rikosoikeudessa ja vahingonkorvausoikeudessa on se, että vahingonkorvausoikeudessa jos vahingon tarkkaa määrää ei tiedetä, niin vahinko voidaan arvioida kohtuuden mukaan. Rikosoikeudessa taas rikosoikeutta ei voida soveltaa “kohtuuden” mukaan. Tarkoittaen sillä sitä, että rikosoikeudessa ennenkuin rikosoikeutta voidaan soveltaa, pitää tietää varmasti, minkä maan rikosoikeutta sovelletaan. Oikeus ei voi sitä arvioida, vaan siitä pitää olla täysi näyttö.
Se merkitsee sitä, että koska 99,9% imppaajista on todennäköisesti ulkomailla, niin ensin pitää olla täysi näyttö siitä, että missä maassa imppaaja on ollut. Suomen rikosoikeutta ei voida soveltaa, jos ei ole täyttä näyttöä siitä, että imppaaja on ollut suomalainen. Jos sellaista ei ole niin mielestäni suomen rikosoikeutta ei voi soveltaa.
Samoin jos imppaaja on nigerialainen, niin tuomioistuimella pitää ensin olla täysi näyttö että imppaaja on nigerialainen ennenkuin nigerian rikosoikeutta voidaan alkaa soveltamaan.
Mielestäni mitä olen seurannut (finnreactor tapausta lukuuottatta) ei ole mitään näyttöä missä maassa imppaaja on ollut. Täten ei ensinnäkään tiedetä sitä minkä maan vahingonkorvausoikeutta pitää soveltaa. Ja ennenkaikkea sitä, että minkä maan rikosoikeutta pitää soveltaa. Täten mielestäni syytteet pitäis hylätä siihen asti kunnes imppaajien kansalaisuudesta on näyttöä.
Jostain syystä tuomioistuimet näyttävät soveltavan Suomen rikosoikeutta, riipputta lainkaa siitä missä maassa imppaajat ovat olleet. Mielestäni suomen rikosoikeutta pitää soveltaa vain jos on täysi näyttö siitä, että imppaaja on suomalainen. Ja vain siltä osin kuin imppaaja on ollut suomalainen.
Eipä tuossa ole mitään uutta. Suomessa ilmeisesti kuvitellaan amerikkalaissarjojen takia, että meidänkin oikeudet olisivat suurin piirtein samanlaisia. Tuo oli kuitenkin aivan normaalia suomalaista oikeuskäytäntöä. Suomessa kyllä jaksetaan esittää julkisuudessa niitä kansainvälisiä vertailuja, jotka mairittelee meitä. Mutta sellaiset missä me ollaan roskaluokkaa jätetään huomioimatta, näihin kuuluu vaikkapa vertailut eri maiden kansalaisten oikeusturvasta. Toinen mistä ei ole kauheasti jaksettu välittää on noiden tuomioistuimien taso. Pari vuotta sitten juristit koittivat saada asiaa esille, mutta eipä se hirveästi ketään kiinnostanut. Käräjäoikeuksista tulee nimittäin ihan mitä sattuu tuomioita, eli ne muuttuvat hovioikeudessa lähes poikkeuksetta. Eikä Suomessa myöskään tietenkään perustella tuomioita jne.
Hyvityksistä on paljon vanhempi oikeusohje joka perustuu käytännössä lähinnä kappaleiden valmistamiseen, ts. oletukseen todennäköisyydestä jolla tuomittu olisi kyseisiä kaupallisia tuotteita ostanut. Hyvitys on Suomen laissa direktiviistä poiketen selkeästi erotettu vahingonkorvauksesta siten, että hyvityksen perustetta ei tarvitse todistaa, se voidaan arvioida, mutta vahingonkorvauksen peruste pitää todistaa (tässä mielessä se on lähellä mainitsemaasi jakoa siviilivahingonkorvausoikeuden ja rikosvahingonkorvausoikeuden välillä, mutta kysehän ei tällä hetkellä ole ollenkaan siviilijutuista, koska IPRED2 on vielä “vaiheessa”).
Vahingonkorvauksen perustetta ei ole todistettu yhdessäkään P2P-tapauksessa, mutta parissa se on tuomittu myöntämisen perusteella (ts. asiasta on sovittu syytetyn ja asianomistajien kesken ja oikeus on sopimuksen vain vahvistanut, lähinnä tukien sitä tekijänoikeusmafian taktiikkaa, että vahingonkorvauksesta saadaan edes jotain alioikeuden oikeuskäytäntöä, vaikka yksittäistapauksessa sitten tingitään vastaavasti hyvityksen osuudesta).
Olen täysin samaa mieltä, mutta valitettavasti se ei ole oikeuskäytäntö Suomen tapauksissa, vaan hyvityksellä ja vahingolla on selkeä todistustaakkaa koskeva ero.
Jos luet Lex Karpelan HE:tä (28/2004) oikeasta kohdasta, eli kappale 1.1. 57 § 2 mom. kohdalta, niin vahingonkorvausta (ja siten hyvityksen ja vahingonkorvauksen suhdetta) koskevan pykälän sisältöä ei siinä ehdoteta muutettavaksi direktiivin sisällöstä huolimatta vaan todetaan muutosten olevan kosmeettisia:
Puh-Nalle jatkaa:
Mutta kun vahinkoa ei ole yhdessäkään Suomen tapauksessa todistettu millään, vaikka olisi väitetty imuroidun vaikka mitä, siitä on ainoastaan sovittu. Vahinkoa ei voida myöskään normaalin näyttökynnyksen ylittävästi mitenkään todistaa, ainoa näyttö on tieteellisesti kelvottomia kyselytutkimuksia, aidot P2P-jakelua ja levymyyntiä vertaavat tutkimukset eivät ole löytäneet mitään vahinkoa tilastollisesti merkittävässä laajuudessa.
Hyvitys ei siis perustu vahinkoon kuten jo todettua vaan siihen, että lain rikkominen pitää hyvittää (riippumatta siitä onko lain rikkomisesta ollut asianomistajalle hyötyä vai haittaa), siten hyvitys on yleisestävä rangaistus, eikä vahingon korvaus.
Tämä on jokseenkin akateemista koska vahinkoa ei ole aiheutunut eikä sitä siten voi todistaa muuten kuin virattomin tai väärennetyin todistein. Rikosvahingosta kuitenkin vahingonkorvaus säädetään rikoslain soveltamisalan laajuudessa, eli ts. jos rikos on pantu täytäntöön Suomessa (eli Suomessa on tehty teko, esim. Suomessa ollut henkilö on muuttanut missä tahansa sijaitsevassa palvelimessa tai tietokoneessa ajetun ohjelman jakoasetuksia), silloin vahingonkorvauksiakin voi ulkomainen yhteisö hakea Suomessa tekijänoikeusrikoksesta tai -rikkomuksesta.
RL 1:10.1:
Hyvityksen osalta vahinkoahan hakevat nimenomaan enimmäkseen ulkomaiset yritykset, mutta perusteena on yleensä Suomessa kyseisessä verkossa olleiden käyttäjien väitetyt määrät sikäli kun toiminnan laajuudesta esitetään väitteitä (joita niitäkään ei ole vielä tietääkseni todistettu missään tapauksessa), jolloin rikoksen tunnusmerkistön mukaisen seurauksen ilmenemistä tarkastellaan vain Suomessa tapahtuneena. Tähän tosin voi olla syynä DC++:n ja Finreactorin tapaisten varsin alueellisesti rajoittuineiden palveluiden oleminen syytteiden pääosassa.
Entäpä kuinka vahvasti voi puolustautua sillä että biisit voivat olla myös laillisesti hankittuja?
Minulla on nyt levylläni 5138 soitettavaa kappaletta, ja jotka ovat laillisia. En osaa sanoa mistä mahdolliset laittomat teoskappaleet olisivat tulleet, kaikki ovat joko omilta tai lainaamiltani CD:ltäni ripattuja tai esim Mikseri.net:istä haettuja. Vahvoja suojauksia ei ole rikottu (joitain heikkoja kai kyllä on, mutta esim iTunes ei moisista edes ilmoittele). Seassa saattaa (?) olla YKSI piraatti-CD joka on ostettu vanhan lain aikana…
Ehkä jotain hieman arveluttavaa saattaisivat olla Lordin Sonyn serveriltä haetuissa kappaleissa - tätähän käsiteltiin täällä aiemmin, mutta julkisesti ja salaamatta Internetissä oleva, laillinen oikeuksienomistajien materiaali ei kai olisi laitonta?
Nyt jos menen vertaisverkkoihin hakemaan uudempia Linux-versioita, niin voiko poliisi ratsata koneeni ja tuomita minut 30 000? “kohtuullisiin hyvityksiin”?
Kuinka siis kukaan “voi osoittaa” ettei materiaali olisi tullut laillisesti koneelleni? En minä voi muistaa mistä kaikkialta esim olen CD-levyä lainannut, ja joka on saatettu ripata siinä ohessa. Eikä minusta minullä vielä tämän Lex Karpelan yhteydessä ole velvollisuutta sitä muistaa.
Noh jos menet sen linuxin sieltä vertaisverkosta hakemaan eihän sinua mistään voi edes saada kiinni, oletuksena ettet jaa näitä musiikkikappaleita. Tosin tässäkin on hauska juttu kuten puhi sanoi, eli jos laittaa ns. jakoon nämä kappaleet ja latasee sen linuxin, kukaan ei kumminkaan kerkeä sinulta lataamaan mitään. Rikoitko tekijänoikeutta? Vai sanotaanko, että pari kappaletta ladataan, niin oletko silloin rikkonut kaikkien kappaleiden tekijöiden oikeuksia?
Eli pitäisi pystyä todistamaan, että onko kappaleet ladattu koneelle ja toisekseen oletko oikeasti jakanut niitä kenellekkään vai ovatko ne lojunneet vaan siellä jakokansiossa? Siis näillä perusteilla periaatteessa oikeudella ei pitäisi mitään aihetta antavia todisteita tuomioon olla, sillä kaikki on vain oletusta, eikä mitään ole todistettu oikeasti tapahtuneen.
Eli näiden oikeusjuttujen pitäisi kaatua jo pelkästään todisteiden puutteeseen.
Itseänikin on mietityttänyt toi, että miten hitossa voin todistaa koneella olevan median lailliseksi? Vai onko esim. Teosto joku ylempi taho, joka sanoo mikä koneellani on laitonta ja mikä ei? Luulisi nyt oikeudessa tarvittavan todisteita.
Itsekkin aloin samaa myöhemmin sitten miettimään. Olisi kyllä aika leet olo, kun istuis muutaman viikon tuomioistuimessa katselemassa leffoja ja kuuntelemassa musiikkia. Mutta totuushan on Teosto ym. ei pysty mitenkään todistamaan ilman median läpikäyntiä yhtäkään kappaletta ns. omakseen.
Nythän on niin, että Voimassa olevan tekijänoikeuslain 2 § 1 mom. käsittää yksinoikeuden “saattaa yleisön saataviin”, eli esim. USA:sta poiketen ei tarvita yhdenkään kopion tosiasiallista toisintamista toisen osapuolen koneessa. Pelkkä mahdollisuus riittää ja sillä perusteella on tuomittu jo Suomen ensimmäinen P2P-tapaus (Jyväskylä RD 01/104, jossa ei ollut näyttöä yhdenkään tiedoston kopioimisesta, ainoastaan ohjelman käytössä olosta yhden tunnin ajan, kuten ei ole yhdenkään nimetyn tiedoston osalta yhdessäkään sen jälkeen 5 vuoden aikana tulleessa tapauksessa siltä osin kun varsinaisia tuomioita on ollut verkossa julkisesti luettavina). Tämä on tarkasti ottaen selvennetty Lex Karpelassa (TL 2 § 2 mom. kohta 1):
Tämäkin on käsitelty Lex Karpelan vastustuksen yhteydessä jokseenkin tyhjentävästi niin pitkälle kuin se on mahdollista ilman varsinaista oikeuskäytäntöä eli lainvoimaista KKO:n tuomiota asiasta.
Lainaan tässä erään Lex Karpelaa koskeneen suuren valiokunnan jäsenille lähetetyn “masinointikirjeen” sisältöä:
Selvä, eli siis oikeudessa vain arvaillaan vahinkoja ja arvailujen perusteella annetaan sakkoja. Ja kaiken lisäksi laki tukee tämmöistä? Loistavaa… ei hel. Minusta olisi huomattavasti oikeuden mukaisempaa, jos tuomiot tulisivat oikeista luvuista/asioista, eikä mistään arvailuista.
Hauskaa tässä ainakin tähän tapaukseen liittyen on se, että kun tämä on huomattu kotiratsiassa “muista syistä” Miten Teosto voi todistaa materiaalin olleen netissä jaossa? Noh tähän on selvä ratkaisu! Koska olisi ollut rahan tuhlausta tutkia asiaa tarkemmin, kun kumminkin kaikki oli yleisölle avoimena. Eli tällä kaverillahan tämä kaikki olisi voinnut olla myös ihan ostettunakin?
Ei oikeastaan tiedä pitäisikö itkeä/hakata päätään seinään vai tuhota kaikki tiedostot koneeltansa, tuon luettuaan.
“(eihän perunoita lähikaupasta ostettaessakaan kysytä kauppiaalta todistetta siitä, ettei niitä ole anastettu)” Enkä usko myöskään kotietsinnässä, että poliisi vie perunoita jääkaapista koska ne voivat olla varastettuja. Jonka jälkeen oikeudessa ne todetaan varastetuiksi, koska ne olivat jääkapin vasemmanpuoleisessa lokerossa, sekä tuomitaan maksamaan hyvitystä perunan viljeliälle, koska perunat ovat olleet asunnossa vierailijoiden “yleisön” syötävissä.
Joo pitänee yrittää pitää pää kylmänä ja toivoa, että tähän asiaan tulisi edes hitusen positiivisia käänteitä.
Löysin sittenkin tästä tuomiosta kopion verkosta.
Huh huh! Teosto ja ÄKT sanovat siis: asia on varmaankin niin kuin väitämme. Oikeus toteaa päätöksessään: asian tutkiminen saattaisi maksaa, joten kai se sitten suunnilleen niin on.
Korkeammissa oikeusasteissa saatetaan ehkä hieman ihmetellä.
Hmm öö siis siis…. Tässä on varmaan tarkoitettu, että jaossa on ollut 350gigatavua? Tämä luku esiintyy myöhemminkin tuomiossa.. Olisi hauska tietää millä he todistavat, että on kopioitu 350gt?
Jännä, eli siis kaikki kappaleet eivät varmana olleet tekijänoikeuksien alla.
Mihkäs ne ei tekijänoikeuksien alla olevat kappaleet on unohdettu? Tässä käsittääkseni verrataan, että he edustavat 81% myytävistä kappaleita.
Tämäkin tuomio on vanhan tekijänoikeuslain mukanen.. Miksi sitä piti uudistaa?
Toivottavasti nyt menee linkkaus oikein…
Välillä toisinkin päin. Limewire vs RIAA
ja eihän se mennyt… Mitenkäs tuo linkkaus pitäisi tehdä??? nuo html tägit ei näköjään ainakaan toiminut vaikka noissa ohjeissa niin sanotaan :(
Mutta linkki siis:
http://recordingindustryvspeople.blogspot.com/2006/09/lime-wire-sues-riaa-for-antitrust.html
ElWili, ikävä sanoa, mutta vika taitaa olla käyttäjässä. =)
Toimii jos toimit ohjeen mukaan.
Btw, virtuaalinen ilkeäkielisen piraattipapukaijan merkki sille joka ensimmäisenä bongaa verkkomedian, jolla on toimittaja paikanpäällä Turun käräjäoikeudessa raportoimassa Finreactor-jutusta heti tuoreeltaan!
Erityisesti kaivataan kunnollista blogipituista syväraporttia, eikä mitään STT:n alle satasanaista (”kunhan nyt kerrotaan että siellä on semmoinen käynnissä” -juttua).
“Tämäkin tuomio on vanhan tekijänoikeuslain mukanen.. Miksi sitä piti uudistaa?”
Olisiko se, että uuden lain avulla voidaan haastaa enemmän käyttäjiä. Vanhan lain mukaan voitiin rahastaa ainoastaan jaetusta materiaalista, jolloin DC++san tapaiset ohjelmat (joissa on jako pakko)ovat helppo kohde (kuten edellä mainitussa tapauksessa). Luetellaan vaan jaetut hakemistot ja niiden koko/sisältö. Sitten vaan kerrotaan jaetun datan määrä harrastuksen ajalla ja jaetaan potti halukkaiden kesken:
(((jaettu data x käyttö aika)x keksitty arvo):TO-omistajien määrä = korvaussumma)
…jotenkin noin.
Nyt uuden lain avulla, helpottuu muiden P2P-ohjelmien (joissa ei ole jakopakkoa) käyttäjien rahastaminen. Nyt kun ei tarvita todistella jakoja, voidaan vaan katsoa sisään päin tulleen datan määrä ja jakaa se koneelta löytyvien “laittomien” tiedostojen määrällä… =/
Tuossa tuleekin hyvä kysymys vielä koko pottiin, kun jaettavat tiedostothan näkee, ja niiden jakoa on helpompi todistaa. Mutta mites tälläisessa tapauksessa uudessa TO sitten todistetaan ne kappaleet, jotka on ladattu sisään päin? Laittaako teosto kenties kaikki omat kappaleensa jakoon verkkoon ja alkaa kalastelemaan?
Eli, jos jakaa vain esim. linux distroja, joilla saa dc hubien jakorajat hyvin ylitettyä ja lataa kappaleet johkin muuhun, kuin jako kansioon. Kone viedään, mutta millä todistetaan, että kaikki kappaleet on ladattu, koska ne eivät ole mitenkään “yleisön” saatavissa. Tietenkin jokin yksittäinen kappale voidaan todistaa ladatuksi, jos sitä on käytetty syöttinä… Valaiskaa ne, jotka paremmin tämän uuden TO lain tuntevat sillä, itse en siitä mitään logiikkaa löytänyt.