Yökukkujat

Argentiinalainen päiväaikataulu on aika erilainen. Työpäivä käynnistyy kyllä aamupäivästä, joskin silloin tällöin ihmiset valuvat toimistoille todella myöhässä. Lounaalle lähdetään puolilta päivin ja sehän kestää: Monesti kaksi, kolmekin tuntia. Henkilökohtaisesti alkaa olla jo vaikeuksia istua paikallaan, kun haluaisi päästä takaisin suorittamaan, kun paikalliset vielä tilaavat jälkiruokaa ja kahvia. Sitä ennen on mutusteltu alkupaloja ja pääruokaa jo yleensä tunnin verran. Asiakkaan kanssa lounastaessa toki on kiitollinen saamistaan useista tunneista, mutta muussa seurassa, ystävä tai kolleegaporukassa silloin tällöin tekee mieli paeta porukkaa ja käydä yksin vetäsemässä nopea pasta naamariin alle puolen tunnin.

Ilta lähtee liikkeelle myöhään, päivällisravintolat eivät edes monet avaa oviaan ennen kahdeksaa, yleisin päivällisaika on kymmenen yhdentoista välillä, eikä puoleltaöin tai yhdeltä aamuyöstä ole ollenkaan ennenkuulumatonta syödä päivällistä.

Päivällisen jälkeen voi sitten mennä elokuviin, vaikkapa 1.15 a.m. alkaviin näytöksiin tai ottaa pari drinkkiä jossain pubissa tai baarissa, koska varsinaiset discot ja klubit vasta rupevat täyttymään puoli kolmelta aamuyöstä.

Sitten kukutaan jojo pomppien jopa puoli seitsemään aamulla, jos siltä tuntuu.

Jotenkin ihmiset tokenevat töihin silti aamuksi ja sama meno jatkuu seuraavana päivänä. Selittää varmaankin miksi sitä kahvia on pakko saada lounaan jälkeen.

Julkaistu 08:00  /  Kommentoi

Teknobeduiinitörmäämisiä

Oli kuin filminauhaa katsoisi silmieni edessä. Törmäsin sattumalta vanhaan singaporelaiseen työkaveriini Argentiinassa, joka nykyään työskentelee Meksikossa (huh, mikä lause). Viimeksi filmi oli katkennut aamuneljältä Helsingissä viime vuonna, jolloin hän oli lähtenyt nakkikioskille ja minä nukkumaan. Sitten yhtäkkiä ovi aukeaa Argentiinassa ja sama henkilö istuu tuolilla ikkunan ääressä. Jotain välillä on sattunut, mutta hetken oli tunne kuin olisimme juuri kymmenen sekuntia sitten sanoneet “Moi” ja sitten filmiä on vedetty pikakelaukselle nopeimmalla vauhdilla pingispalloina pitkin planeettaa. Tulee mieleen epätodenäköisyysmoottori kirjasta Linnunrajan Käsikirjasta Liftareille. Rupean myös pohtimaan suhteellisuusteoriaa, ajan lineeaarinen käsitehän on enemmänkin koettu kuin todellinen. Ehkäpä tämä tapaaminen jossain aika-avaruusjatkumossa tosiaan tapahtuu heti sekunti eroamisen jälkeen. Tulipa sekavaa tekstiä. Yrittäkää ottaa tolkkua. Hyvää lauantaita.

Julkaistu 09:00  /  Kommentoi

Kovaa menoa

Olipa hurja päivä. Vastatuulta niin paljon, että olisi voinut levittää ison purjeen Recoletan mäelle ja surffata ilman lautaa pitkin Rioooooo de Plataaaaa Uruguayhin asti. Ei toiminut printterit, laajakaista tukkoili, lentovaraukset tökkivät, oli ihanan pölyisen kostean kuuma ja sähköpostista tuli pommeja, kuten heipähei tässä ystävällinen ja aina avulias pankkisi: olemme vaihtaneet kokeneen asiakaspalveluhenkilösi saamattomaan tunariin.

Nyt tämä poika syö illallista ja mököttää. Huomenna päivä on uus.

Julkaistu 01:22  /  Kommentoi

Paperiraha on vain paperia

Takaisin Hyvässä Ilmassa (=Buenos Aires). Joskin yskittää kyllä enemmän kuin automatkalla keskellä pampaa eli Argentiinan ja Uruguayn loputtomiin jatkuvaa aroa, jossa näki korkeintaan muutaman gauchon, eli etelän cowboyn hevosellaan ratsastamassa. Silti mieleni pyöri typerissä bisnesasioissa, kuten kullan hinnassa. Miksi teknobeduiini välittää mikä on kullan hinta?

Kun toimii kansainvälisesti on suuri merkitys taloudellisesti sillä, missä valuutassa tulot tulevat ja menot syntyvät, sekä missä valuutassa niitä muutamia pennosiaan säilyttää, jos jotain pääsee kertymään.

Tämä ajatus on pyörinyt päässä pitempään, mutta todella tulikuumaksi perunaksi se muodostui päässäni, kun katsoin 1895 perustetun montevideolaisen baarin seinää (jossa kuuluisa tangolaulaja Carlos Cardeiro joi uvitapaukkuja, niin minäkin), johon oli teipattu seteleitä baarin yli satavuotisen historian aikana. Miljoonan argentiinalaisen peson seteli, tuhansia brasilian cruzeroita ja valuuttoja, joista en ollut kuullutkaan. Seteleiden arvo tänä päivänä oli alhaisempi kuin paperin, joille ne oli painettu.

Maailmanmarkkinoilla on sellainen tilanne tällä hetkellä, että USA painaa vessapaperia dollareiksi. Sitä tahtia, että ovat lopettivat julkaisemasta tilastoja liikkeellelaskettavan rahan määrästä. Jos dollaria työnnetään maailmalla kuin jätepaperia, vaikuttaa se eittämättä kaikkien valuuttojen arvoon, koska kahvikuppi nyt vaan ei voi mm. poliittisista syistä ykskaks maksaa edelleen 2 euroa, mutta 100 dollaria, vaikka sen kaiken makrotalous oppien mukaan kohta pitäisi. Joten kaikki valuutat heikkenevät hyödykkeisiin nähden ja ei ole ollenkaan mahdottomuus, että kahvikuppi voisi kohta maksaa 10 euroa (tai 4o-50 dollaria).

Seurauksena on se, että kaikki valuutat menettävät voimakkaasti arvoa kultaan ja muihin raaka-aineisiin. Niille mitkä asiaa eivät ole seuranneet, pikku herätys, kullan hinta on korkeimmillaan 25 vuoteen ja on noussut pelkästään tänä vuonna dollariin nähden 24% ja euroon nähden 18%.

Voiko saksan sodanjälkeinen tai Latinalaisen Amerikan hyperinflaatio toteutua maailman mittakaavassa? Mielestäni voi ja en ole ainoa, joka asiasta on huolissaan.

Julkaistu 03:27  /  1 vastaus

Small town blues

Colon, Argentina. Kaikkien tyypillisten ja epätyypillisten Latinalaisen Amerikan hidasteiden jälkeen oli turha yrittää illaksi Buenos Airekseen, vaan vetäytyä lepoon Colonissa, Argentiinan rajakaupungissa (ei pidä sekoittaa Colonia del Sacramentoon, joka on sijaitsee Uruguayssa ja jossa olin muutama päivä sitten). Tästä on vielä 3-4 tunnin matka Bs.As:seen.

Piskuisesta pikkukaupungin hotellissa oli kuin olikin kunnon sauna. Suomalaisen saunan kyltit kylläkin osoittivat turkkilaiseen saunaan ja se oikea suomalainen sauna on vain sauna. Joku on sotkenut nimet Argentiinassa vuosia sitten ja nyt olen monessa paikassa Buenos Aireksessakin nähnyt turkkilaisen saunaa kutsuttavan suomalaiseksi ja suomalaista saunaa vain saunaksi.

Joka tapauksessa reissu oli vaivansa väärtti. Uruguayssa on suomalaisille yrityksille hyviä mahdollisuuksia tietoliikenteen saralla ja syytä käydä Montevideossa toistekin tulee olemaan.

Julkaistu 02:09  /  Kommentoi

Mielenosoittajat Suomea ja sellua vastaan tukkivat sillan

Matkalla kohti Argentiinaa Uruguaysta. 6 tunnin automatka on muuttunut kahdeksaksi, koska lyhin reitti on poissa käytöstä: Sen ovat tukkineet vihaiset Suomea ja sellutehdashanketta vastustavat mielenosoittajat. Tilanne on muuttunut tosiaan kärjistyneeksi. Isojen sanomalehtien etusivuilla toitotetaan huhua, että Suomi aikoo vetää suurlähetystön pois Argentiinasta. Isompia mielenosoituksia kaavaillaan tällä viikolla mahdollisesti pääkaupungissa Buenos Aireksessa, sekä ainakin argentiinalaisessa Gualeguaychun kaupungissa, joka on Uruguaylaisen sellutehdashankkeen, Fray Bentosin lähettyvillä rajajoen toisella puolella.

Julkaistu 11:30  /  3 vastausta

Vihatuin kansakunta Argentiinassa: SUOMI

Montevideo, Uruguay. Nyt eivät ole maailmalla vihattuja vain tanskalaiset, vaan me suomalaiset. Etenkin Argentiinassa, jossa olemme komeilleet lähes lehden kuin lehden etusivulla viime päivät kuin pahimmatkin ympäristoterroristit. Nyt ei puhuta enää pikkukeskustelusta, vaan olemme isolla momentilla kansakunnan huulilla. Niin, että Argentiinan presidenttikin kritisoi meitä mediassa. Ohessa yksi Babelfish -ohjelman kääntämä artikkeli.

Konflikti lähtee Metsä-Botnian sellutehdashankkeesta täällä Uruguayssa. Tehdashanke on Argentiinan rajan tuntumassa ja sitä ei katsota suopeasti toiselta puolelta jokea.

Mielenkiintoinen dilemma Pohjoismaiden valtioille: Omassa yhteiskunnassamme valtiolla ei ole oikeutta tai vastuuta (tai se on vahvasti rajoittunut) puuttua kansalaistensa, median sananvapauden ja yritysten tekemisiin.

Useassa maassa, etenkin Euroopan ulkopuolella sen sijaan nähdään valtiolla tärkeämpi isällinen rooli kansalaistensa, median ja yritysten tekemisissä.

Julkaistu 09:59  /  1 vastaus

Montevideo elää viikonloppuisin Sydneyn aikaa

Montevideo, Uruguay. Täällä eletään Sydneyn aikaa. Ainakin viikonloppuisin. Vielä aamukahdeksalta katu hotellin edessä oli täynnä kännisiä juhlijoita. Aamuyhdeksältä päästään nukkumaan, jolloin Sydneyssä kello on iltayhdeksän.

Heräsin aamuvarhain konemaiseen huutoon: “Heeeeeeeeei, Samurai!”. Sitä jatkui oikeasti ainakin 2 tuntia aamuviidestä aamuseitsemään. Ihmettelin, että jo on sitkeä jamppa. Vaisiko se olla joku koneääni? Kuuntelin miekkosen mylvintää ja siinä oli sen verran taukoja ja variaatiota, että kyllä kyseessä on oltava ihminen.

Kun hommasta ei tullut loppua avasin oven parvekkeelle. Siellähän se miekkonen huusi sämpylälaatikon vieressä Hei, Samurain -tapaista. Sämpylä on kai Uruguan espanjaksi Samura tai jotain sellaista. Teki mieli huutaa, että turpa kiinni, mutta pienten tsäänssien miehenä olen tottunut siihen, että minulle sattuu aina uskomattomimpia asioita. Eli jos huudan tuolle miehelle parvekkeelta, pahimmassa tapauksessa se hermostuu niin paljon, että jatkaa piruuttaan puolille päivin. Tai tulee vetään lättyyn.

Korvatulpat! Missä ne ovat. Vain yksi laukussa. Kun on kaksi korvaa, niin toisenhan voi Niksi-Pirkkamaisesti väsätä vessapaperista, aah! hiljaisuus. Lukekoon se joka luulee, että ulkomailla reissaaminen on kuohuviiniä ja jetsettäilyä tämän.

Iltapäivällä yhdeltä kaupunki on vielä kuin atomipommin jäljiltä. Kirjaimellisesti. Monet talot ovat raunioita, jotkut keskeneräisiä, toiset murtumassa osiin. Ja ei juuri ristin sielua missään. Maailmanennätys: McDonald´s on kiinni. Iltapäivästä, sunnuntaina, vilkkaimmalla kaupungin kävelykadulla.

5 kilometrin lenkin jälkeen tuli selväksi se, että kaikki, todellakin ihan kaikki, yhtä kahvilaa lukuunottamatta on kiinni. Siitä kahvilasta lounas. Ja nyt tässä hyvät lukijat, kirjoittelen hotellin bisnescentterissä blogia teille. Kun ei tuo hiaaaaano WiFi tietenkään huoneen parvekkeella, tai missään muuallakaan toiminut.

Huomenna kiireinen päivä täynnä tapaamisia Montevideossa. Maan tietoliikennemarkkinat ovat jaloillaan ja kasvussa. Hyvää loppusunnuntaita!

Julkaistu 20:44  /  1 vastaus

Aikamatka

Colonia del Sacramento, Uruguay. Saavuin juuri kantosiipialuksella Uruguayn ja Argentiinan erottavan joen yli. Tuntuu kuin olisin matkannut aikakoneella. Pieni hotelli on mukulakivitien varressa, historiaa henkivä tiilitönö. Mutta vastaanottohuoneen pöydällä alla pyörii WLAN verkkoyhteys. Mihin olemme maailmassa tulleet? Olen juuri matkustanut 30 vuotta ajassa taaksepäin ja ensimmäisiä asioita, joita vastaanottovirkailija kertoo, että meillä on WLAN puutarhassakin. Ja sitten minä: Kitisen keskenäni kun se WLAN ei heti suostu toimimaan.

Toinen tämän päivän pohdinta oli matkanjärjestäjän ilmaisessa bussikuljetuksessa. Olin juuri saapunut lopen uupuneena ja ryytyneenä, ryysännyt jonossa ja poukkoilut merellä ja istahdin bussiin ensimmäisten joukossa. Puolen tunnin päästä emme olleet liikahtaneet minnekään. Täytyy myöntää, että tuli laskettua päässä, että mikä on tämä odottamisen tuntipalkka. Totesin, että menee alle torihintojen, hyppäsin bussista kamoineni ja otin vierestä pirssin. Matka kesti taksilla alle 10 minuuttia, hintaa tuli kokonaista 60 Uruguayn pesoa, eli vähän yli 2 euroa. Tunsin itseni vähän hölmöksi. Kai siinä oli enemmän sitä, ettei halunnut näyttää paikallisten silmissä rikkaalta kopealta gringolta, joka karauttaa taksilla heti kun homma vähän kestää. Mutta oikeasti…kyllä oli hyvä ratkaisu, ajankäytössä mielestäni mieluiten käytän sen vähän ajan mitä elämässä on johonkin tuottavaan tai sitten johonkin mukavaan. Toivottavasti johonkin missä yhdistyy nuo kaksi. Bussissa ihmettely argentiinojen kälättäessä ja yhden jampan haistessa savupiipulle vieressä ei nyt ihan kumpikaan yhdistynyt.

Nyt tämä jamppa lähtee ihmettelemään sitä ilmaista illallista. Toivottavasti siinä on enemmän tolkkua kuin ilmaisessa bussiodottelussa.

Julkaistu 02:50  /  Kommentoi

Soutamalla Suomeen?

Lentopaikkatilanne on muuttunut aivan älyttömäksi Etelä-Amerikasta Eurooppaan, kahdesta syystä: VARIGin odotetaan menevän konkurssiin lähipäivinä (tai viikkoina) ja kukaan ei uskalla ostaa yhtiön lentolippuja. Toisekseen jalkapallon maailmanmestaruuskisojen vuoksi lentäjiä riittää. Jos olisi ylimääräistä hilloa vähän yli miljoona dollaria, tässä olisi pysyvä ratkaisu ongelmaan, oma pikku suihkari. Saahan sitä aina unelmoida. Voin vain kuvitella kuinka paljon maksaa oman suihkukoneen parkkeeraaminen, laskeutumismaksut ja pilotin palkat, jos ei itse halua istua ohjaajan pukille…niitä yhtiön varsin hyvin esitetyssä investointilaskelmassa ei otettu huomioon…

Julkaistu 08:00  /  Kommentoi