Liipaisinherkkä Suomikuva

Bangkok, Thaimaa
  

”Ai olet Suomesta, eikös siellä juuri joku poika ampunut ihmisiä koulussa?” kysyy minulta thaiksi bangkokilainen taksikuski. Mies ei puhu sanaakaan englantia, minä onneksi olen vuosia opiskellut thaita, joten keskustelu sujuu mukavasti, lukuunottamatta sitä, että aihe on vakava.
Kun toisella puolella planeettaa, kadunmies ja kielitaidoton taksikuskikin tietää Suomen liipasinherkästä viikosta voi todeta 2 asiaa.

1. Median antama välitön, maailmanlaajuinen julkisuus on yksi peruskimmoke poikkeustapauksien hulluihin tekoihin.
2. Mitä enemmän tämäntyyppisiä juttuja uutisoidaan sen todennäköisempää, että hulluille teoille saadaan kopiokäyttäytyjiä.

Mistä moinen outo käyttäytyminen on lähtöisin? Jokainen pikkulapsikin näkee televisiossa monta murhaa päivittäin. Käyttäytymismallin voi hioa loppuun pelaamalla pelejä, joissa pääsee itse tappamaan ihmisiä.
Tämä ei ole nyt mikään setämielipide. Teknobeduiini on itsekin hakannut jonkun viikon urakan jälkeen Grand Theft Auto Vice Cityn läpi (sekä tietty muita GTA –episodeja) ja toki pelannut kymmeniä, jos ei satoja muita sota-, taistelu- ja mätkimispelejä.
Teepä testi: Pelaa Grand Theft Autoa kahdeksan tuntia putkeen. Varasta pelissä muutama sataa loistoautoa. Kävele sitten aamyöstä lopettaesasi pelin tokkurassa kadulle. Kun huomaat hienon auton menevän ohi, saatat huomata, että alitajunnasta tuleva ensimmäinen mieleen juolahtava käsky on sormien liikautus siihen asentoon, jolla auto pelissä pysäytetään, kuljettaja mätkäistään maahan verta roiskuen ja itse hypätään kuskin tilalle.
Tietty tällaisen impulssin normaali ihminen blokkaa ja naurahtaa ajatuksilleen, mutta isossa populaatiossa löytyy aina yksi sadasta miljoonasta, jolla ko. blokki aivoista puuttuu.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Minkäänlaisessa lehdistösensuurissa on se haaste, että kuka vetää rajan mitä pitää sensuroida. Käy helposti niin, että kun sensuurille antaa pikkusormen se vie koko käden.
Medialla on oikeus ja jopa vastuu tiedottaa ihmisille vaaroista joita on olemassa peittelemättä, eli jospa vaikka juttuja, joissa henkilö on ajanut poliiseja karkkuun yli kahtasataa kylätiellä ei saisi enää julkaista, kylätien mummot eivät osaisi olla varuillaan maantiellä kesäpotkukelkalla lykkiessään.
Voisiko tiettyihin juttukategorioihin ottaa metrimitan ja sekuntikellon käyttöön: jutuista saa tehdä vain tietyn kokoisen ilmoituksen, joka täyttää tiedon saamisen tarpeet, mutta jättää tekemättä väkivallan tekijät kuuluisaksi, jonka parhaiten sensaatiohakuiset lööpit saavuttavat?
Niin jännittäviä pelejä Grand Theft Autot ja muut ovatkin, pitäisikö peleihin kuitenkin saada tietyt nykyistä tiukemmat rajat, myös aikuisille? Ikärajat eivät selvästikään toimi, koska kuka tahansa kiivaasti pelaamaan haluava natiainen löytää kyllä jostain jonkun keinon päästä pelaamaan himoitsemaansa peliä.  Ja vinksahtaa voi täysi-ikäiselläkin. 

Yleisön pyynnöstä teknobeduiinin tarinat jatkuvat täällä! ( http://elisa.net/teknobeduiini/ )

Julkaistu 12:30  /  Kommentoi