Ubicom tulee, oletko valmis?

- Vili Lehdonvirta

Tekes järjestää huomenna Ubicom-verkottumisseminaarin. Ubiquitous computing tai “jokapaikan tietotekniikka” on ollut Suomessa paljon esillä siitä lähtien, kun liikenne- ja viestintäministeriö lausui aiheesta viime syksynä. Ennen kuin blogaan ubicomista enempää, käyn lyhyesti läpi mitä termillä tarkoitetaan ja mitä Kaukoidässä ja Suomessa on tällä rintamalla tapahtumassa.

Ubiquitous computing -käsitteen kehitti alun perin Mark Weiser PARC-tutkimuskeskuksessa 1980-luvulla. Weiserin mukaan tietokone on parhaimmillaan silloin, kun se auttaa ihmistä tehtävien suorittamisessa tekemättä numeroa itsestään, intuitiivisesti. Pääosaan nousee ihminen ja tietokone häipyy taustalle, sulautuu ympäristöön ja alitajuntaan.

Laboratoriosta kadulle

Ubicom-ajattelutapaan liitetään tänään sellaisia teknologioita kuin sulautetut järjestelmät, kaikkialle ylettyvä langaton verkkoyhteys, sensoriverkot ja “älykkäät” ohjelmistoagentit. Nämä teknologiat ovat itsenäisesti olleet olemassa jo pitkään, joten joidenkin mielestä ubicom on vain trendikäs nimitys pussilliselle vanhoja kikkoja. Ubicom-ajattelutavassa kuitenkin oletetaan, että kyseiset teknologiat on otettu käyttöön laajassa mittakaavassa, jolloin niiden yhdisteleminen avaakin ihan uusia mahdollisuuksia palveluiden luontiin.

Ubicom-tutkimus on ainakin Japanissa käynyt läpi kehityspolun, jossa aluksi rakennettiin “täydellisen ubiympäristön” prototyyppejä, lattiasta kattoon sensoreilla ja näytöillä viritettyjä koteja ja toimistoja. Keion yliopiston Ubilab on merkittävä esimerkki. Tiloissa voidaan tutkia, miten kaikkialla läsnä oleva tietotekniikkainfrastruktuuri tukee ihmistä viestinnässä ja askareissa. Ajattelutavan ongelma on kuitenkin käyttöönotossa. Täydelliset ubitilat ovat liian raskaita, kalliita ja monimutkaisia voidakseen levitä tutkimuslaboratoriosta olemassaolevaan rakennettuun ympäristöön.

Nykyinen tutkimus keskittyy enemmän teknologioihin ja palveluihin, jotka hyödyntävät olemassaolevaa infrastruktuuria ja lisäävät toiminnallisuutta ympäristöön ja arkeen vähä vähältä. Kännykästä on tullut monen ubipalvelun käyttöliittymä. Ubicom ei ole enää jotain mikä tapahtuu tulevaisuudessa, vaan meneillään olevaa kehitystä: kännykkälippu, mobiilisähköposti, videopuhelu ja GPS-navigaattori. Todelliset yllätykset ovat silti vasta tulossa (blogaan myöhemmin japanilaisesta osaifu keitai -lompakkokännykkäjärjestelmästä).

Teknologiasta arkeen

Nyttemmin on ryhdytty käyttämään myös termiä ubiquitous society: tulevaisuuden skenaario, jossa ubipalvelut on otettu niin laajalti käyttöön päivittäisessä elämässä, että ne “läpäisevät” yhteiskunnan. Palveluiden tuottamien välittömien hyötyjen lisäksi “läpiverkottuneessa yhteiskunnassa” uskotaan syntyvän myös odottamattomia verkostovaikutuksia, jotka ovat verrattavissa Internetin käyttöönoton seurauksiin. Ne paitsi lisäävät tuottavuutta, myös muokkaavat kulttuurin ja yhteiskunnan malleja ja käytäntöjä (esimerkiksi suhteessa mediaan ja yksityisyyteen).

Japanissa ja Koreassa ubisoc on nostettu osaksi kansallista strategiaa. Suomessa liikenne- ja viestintäministeriö ajaa ajatusta nimellä uusi arjen tietoyhteiskunta. Taustaselvitys laadittiin HIITissä ja oivan nimen keksi tietääkseni prof. Martti Mäntylä.

Tekesin huominen seminaari liittyy valmisteilla olevaan Ubicom – Jokapaikan tietotekniikka -rahoitusohjelmaan. Ainakin valmisteluvaiheessa näyttäisi siltä, että ohjelmasta olisi tuossa hyvin teknologialähtöinen. Ohjelman kuvauksessa puhutaan sensoriverkoista ja liikenneprotokollista, mutta ei mainita sanallakaan käyttäjää. Weiserin mallin hyöty oli ihmisläheisyydessä, mikä vaatii toteutuakseen tutkimusta ja tuotekehitystä siinä missä taustateknologiatkin.

Aihealueen suomenkielinen sanasto on oma ongelmakenttänsä, enkä viitsinyt tarttua siihen nyt. Puolustan sanavalintojani, jos joku niistä närkästyy.

Julkaistu 14:42  /  2 vastausta

Movie 2.0

- Vili Lehdonvirta

Terveisiä Open Mind -konferenssista Tampereelta. Meneillään on iltasessio, jonka keskeisenä kysymyksenä on what is open media business? Magnatunen primus motor John Buckman kertoi ryhtyneensä avoimen musiikin airueeksi vaurastuttuaan ensin muilla bisneksillä. Star Wreck – In the Pirkinningin ohjaaja Timo Vuorensola taasen paukautti, että Star Wreck on työttömien tekemä elokuva.

Timo myös lanseerasi juuri käsitteen Movie 2.0 – leffantekoprosessi, jossa yhteisöllä on näppinsä pelissä. Star Wreck -tiimi onkin hyödyntänyt fanien panosta 3D-mallien suunnittelun lisäksi myös mm. leffan nimen kekkaamisessa. Kehitteillä oleva Korpinpesä-yhteisöalusta tukee toimintatapaa. Timo itse tosin skippasi Movie 2.0 -slaidin yli, vaatimattomuutta vai uskon puutetta?

Free software -mies Henri Sihvonen stalkkasi Johnia Helsingistä Tampereelle ja kysyi tiukkoja kysymyksiä: Open source -lisenssit sallivat tuotteen kaupallisen käytön, mutta Creative Commons -lisenssi yleensä kieltää sen. Mediatuotteista harvemmin myöskään julkaistaan “lähdekoodia”, jos leiskoja, sampleja ja midi-tiedostoja pidetään sellaisena. Onko siis mielekästä puhua ikään kuin saman ilmiön kahdesta puolesta?

Ranskan Wikimedian edustaja Florence Nibart-Devouard arvioi, että kun Afrikkalaiset ryhtyvät tosissaan kontribuoimaan Wikipediaan, niin “olemme pulassa”. Hän kehottaa eurokeskeisestä maailmankuvasta kiinni pitäviä tarraamaan Britannicaan.

Julkaistu 19:46  /  Kommentoi

Ubimedia tulee, muuttuvatko normit?

- Vili Lehdonvirta

Minun piti keskiviikkona keskustella TV2:n A-talk-ohjelmassa Ylen Mikael Jungnerin, tuottaja Markus Selinin ja kansanedustaja Jyrki Kasvin kanssa YouTubesta, nettikulttuurista ja tekijänoikeuksista. Tiistaina toimittaja kuitenkin soitti ja kertoi, että aihetta päätettiin viime hetkellä vaihtaa. Uutena aiheena ministerit ja TV-lupamaksut.

Lööppitoimittajia mahtaa harmittaa, että Vanhasen poppoo selvisi hommasta puhtain paperein. Onneksi eivät kysyneet minulta, maksamatta ovat. Ei ole tosin ollut televisiotakaan kolmeen vuoteen. Jos ei YouTubea sitten lasketa.

Sanalla ubimedia voidaan tarkoittaa mediasisältöjä, jotka metatiedon kautta linkittyvät semanttisesti toisiin mediasisältöihin sekä fyysiseen ympäristöön (paikkoihin, esineisiin ja ihmisiin). Metatieto tarkoittaa “tietoa koskevaa tietoa”, eli esimerkiksi missä joku videopätkä on otettu ja kuka siinä esiintyy. Kaikelta ubi-alkuiselta odotetaan lisäksi yleensä sitä, että se on “jatkuvasti läsnä”, eli että siihen on pääsy helposti ja nopeasti mistä tahansa.

Ylen TV2:a en kutsuisi ubimediaksi, mutta YouTube on ehkä jotain sinnepäin. Parhaimmissa skenaarioissa ubimedia, kuten muutkin ubipalvelut, on upotettu niin saumattomasti jokapäiväiseen elämään, että ne toimivat melkein ajatuksen jatkeena.

Teknobeduiini pohti tällaisen kehityksen varjopuolia. Jatkan uudella esimerkillä:

Mika Raento et al. kehittivät HIITin Context-hankkeessa softan, joka lisää kamerakännykällä otettuun kuvaan metatietona lähistöllä olevien Bluetooth-laitteiden (esim. kännykän tai läppärin) tunnukset. Sen jälkeen softa lähettää kuvan metatietoineen nettiin, esimerkiksi Flickr-kuvapankkiin. Jos nyt suoritan Flickrissä haun oman kännykkäni Bluetooth-tunnuksella, niin saan tulokseksi useita valokuvia, joista en itse ole ottanut ensimmäistäkään. Olen kuitenkin ollut lähistöllä kuvan ottamisen hetkellä, kenties poseeraamassa kameralle tai kävelemässä taustalla.

Ei tarvitse olla EFFIläinen nähdäkseen tällaisessa tiettyjä ongelmia yksityisyyden suojan kannalta. Softaa käytetäänkin tällä hetkellä hajautettua valvontaa tarkastelevassa kokeilussa.

Bluetooth-valvonnalta voi tietysti välttyä helposti säätämällä kännykän BT-lähettimen näkymättömään moodiin. Hankalammaksi menee, jos kuvahakuun onnistutaan soveltamaan kasvojentunnistusta. Isoveljeä tehokkaampia ovat kymmenen miljardia pikkuveljeä, jotka kamerakännyköillä sohiessaan tulevat tahattomasti dokumentoineeksi jokaisen ihmisen liikkeet ja tekemiset.

Toisaalta ubimedia myös lupaa paljon. Microsoft Live Labsin PhotoSynth-hankkeessa (kts. vaikuttava demovideo) visiona on yhdistää kaikki maailman valokuvat ja rekonstruoida siten kolmiulotteinen kuva maailmasta. Kuvitelkaa sama reaaliaikaiselle videolle, käytettävissä lähes ajatuksen voimalla. Mitä olemme valmiita maksamaan käsityskyvyn laajentumisesta? Muuttuvatko normit, kuten Teknobeduiini ounastelee?

Oikeus yksityisyyteen on verrattaen tuore idea, hahmoteltu ensimmäisen kerran 1800-luvun lopulla. Onko seuraavaksi kollektivistisemman ubiyhteiskunnan vuoro? Eipä ainakaan tarvitsisi lukea lööppejä ministerien lupa-asioista, kun asian voisi kätevästi tarkistaa itse.

Julkaistu 15:47  /  3 vastausta