Lapsille lahjaksi läppärit

- Vili Lehdonvirta

Tieto- ja sittemmin ubiyhteiskunnasta puhuttaessa on hyvä muistaa, että verkostumisen edut ovat varakkaiden kansakuntien etuoikeus. Maailmassa vallitsee digital divide, kuilu tietotekniikkaa hyödyntävien ja hyödyntämättömien välillä, joka edesauttaa vaurauden kasautumista ja köyhyyden jatkumista. Aidosti ubiikki eli kaikkialla hyödynnettävä tietotekniikka olisi kaikkien etu niin talouden, kulttuurin kuin poliittisen vakauden näkökulmasta.

HIITissä vieraili viime viikolla MIT Media Labin entinen johtaja Walter Bender. Hän vetää nykyisin hanketta nimeltä One Laptop Per Child. Hankkeen vaatimaton tavoite on hankkia läppärit ja nettiyhteys noin miljardille kehitysmaissa asuvalle lapselle ja opettajalle. Ensi vuonna kannettavan saa viisi miljoonaa lasta.

Tavallinen MacBook tai ThinkPad eivät oikein sovellu tehtävään, koska koneita toimitetaan Nigerian ja Uruguayn kaltaisiin paikkoihin. Verkkovirtaa ei ole, olosuhteet ovat karut ja huolto puuttuu. Benderin mukaan Nigerian pääkaupungin Abujan kuudesta koulusta yhdessä on sähköpistoke. Moni koulu kokoontuu puun alla.

Haasteena on tietysti myös hinta. Suomessa yhteen peruskoululaiseen satsataan vuodessa yli 5 000 euroa, joten kouluihin on varaa hankkia tietokoneita. Maassa jossa budjetti on 100 euroa, on tietokoneista turha edes puhua. Ensimmäinen asia johon OLPC-hanke ryhtyi onkin sadan taalan läppärin kehittäminen. Läppäriä on nyt kehitetty pari vuotta. Kehitystyöhön on uponnut 20 miljoonaa taalaa ja sen ovat rahoittaneet teknologiayritykset kuten RedHat ja Google.

Benderillä oli HIITissä mukanaan kaksi kappaletta koneen tuoreinta beta-versiota. Pienen läppärin sisältä löytyy 333 MHz AMD Geode prosessori, 512 MB flash tallennusmuisti ja 128 MB DRAM käyttömuisti. Laitteen kuori on umpinainen ja sen sisällä ei ole lainkaan liikkuvia osia. Virrankulutus on 2 wattia verrattuna tavallisen läppärin 20-40 wattiin. Akku on kestävä ja voidaan ladata virtalähteeseen kiinnitettävällä poljin- tai kampigeneraattorilla. Läppäri on suunniteltu kestämään viisi vuotta Libyan autiomaassa tai Brasilian viidakossa.

Koneen oletuskäyttöjärjestelmä on riisuttu versio Fedora Core Linuxista, jossa on erityinen OLPC-hankkeelle suunniteltu käyttöliittymä. Mukana toimitetaan sadan megan softapaketti, joka sisältää mm. selaimen, tekstinkäsittelyohjelman, chat- ja VOIP- ohjelmat, median tuottamiseen tarkoitettuja ohjelmia sekä kehitysympäristön useille ohjelmointikielille, mukaanlukien Python ja JavaScript.

Kaikki koneen mukana tuleva on käyttäjän muokattavissa. Ajattelutapaa kuvastaa se, että näppäimistöstä löytyy erillinen “View source”-nappi, joka tuo esille sillä hetkellä näytettävän ohjelman, verkkosivun tai jopa musiikkitiedoston koodin (formaatista riippuen). Taustalla on toisaalta se ajatus, että olisi arveluttavaa pakottaa lapset seuraamaan pelkästään valmiita länsimaisia toimintamalleja, ja toisaalta se käytännön realiteetti, että esim. ohjelmien lokalisointi voi tällä tavalla onnistua. Benderin mukaan Nigeriassa puhutaan 320 eri kieltä.

Vihreän kannettavan uusinta tekniikkaa edustavat sen näyttö ja langaton verkkokortti. Näytössä on kaksi moodia, tavallinen taustavalaistu moodi sekä mustavalkoinen auringonvalomoodi. Muistan kuinka turhaa oli yrittää Singaporessa tehdä töitä uima-altaan äärellä, Powerbookin näyttöä ei pystynyt lukemaan edes aurinkovarjon alla. Benderin läppärillä onnistuu, ja näyttö on vieläpä hyvin tarkka. Näytön voi myös kieräyttää näppäimistön päälle tabletiksi, jolloin sillä voi lukea netistä ladattuja e-kirjoja päivätolkulla erittäin alhaisella virrankulutuksella.

Langaton verkkokortti toimii tavanomaisten protokollien lisäksi uudella 802.11s-protokollalla, joka ei ole vielä standardi. Kylän läppärit muodostavat keskenään itsestään ns. ad hoc -verkon, niin että jokainen läppärilapsi on langattomasti yhteydessä toisiin lapsiin ja opettajaansa. Käyttöliittymässä on näkymä, jossa esitetään visuaalisesti ketä muita lähistöllä on ja minkä (tietoteknisen ryhmätyö-)aktiviteetin ympärillä he puuhastelevat. Verkkokortilla on oma matalavirtainen rinnakkaisprosessori, jonka ansiosta myös kiinni oleva läppäri välittää paketteja verkossa. Jos yhdellä läppärillä on yhteys toiseen kylään tai nettiin, niin laitteet jakavat sen automaattisesti. Kouluihin on tarkoitus saada “sadan taalan servereitä”, jotka muodostavat nettiyhteyden esim. satelliitin tai GPRS:n avulla ja ottavat langattomasti varmuuskopioita lasten koneista.

Ensimmäiset koneet valmistaa Taiwanilainen Quanta, joka valmistaa noin kolmasosan kaikista maailman kannettavista tietokoneista. Tällä hetkellä sadan taalan läppäri maksaa vielä noin 150 taalaa ja niitä myydään miljoonan kappaleen erissä. Itse koneiden ostamiseen tarvittavaa rahoitusta sekä niiden jakelua ja käyttöönottoa OLPC-hanke ei tarjoa. Opetusministeriöt lähestyvät OLPC-hanketta ja neuvottelevat laitteiden ostamisesta. Thaimaalla ja Libyalla on varaa ostaa itse lapsilleen edukkaat läppärit, mutta monella muulla maalla ei. Tähän liittynee se, että OLPC-hanke on neuvotellut mm. Suomen kanssa.

Mitä vehkeellä on sitten tarkoitus tehdä? OLPC-projekti jättää sen pääosin opetusministeriöiden huoleksi ja keskittyy infrastruktuuriin. Tietokoneella on kuitenkin paljon sovelluksia opetuksessa. Benderin mainitsemassa nigerialaiskoulussa oli kourallinen kirjoja satoja oppilaita kohden. Koneen mukana tulee e-kirjoja ja lisää voi ladata naapurin koneesta tai netistä. Konetta voi käyttää myös vaikka kielten, fysiikan, maatalouden ja yhteiskuntaopin opiskeluun. OLPC-hanke on tehnyt pilotteja aiheesta, mutta emme kuulleet niistä tarkemmin.

Lisäksi kone on viestintäväline. Sähköpostin, sisäänrakennetun mikrofonin ja videokameran avulla lapset voivat viestiä keskenään ja muiden kylien kanssa ilmaiseksi, millä saattaa olla jännittäviä seurauksia, toisaalta tuottavuuden ja toisaalta poliittisen sananvapauden kannalta. Benderin mukaan tietyt valtiot eivät jälkimmäisestä syystä ole hankkeesta juuri innostuneet. Libya on ensimmäisiä maita, joissa läppärit hankitaan kaikille lapsille, mutta “Gaddafin vihreä kirja varmasti löytyy joka koneesta”, arvioi Bender. Hän kenties edustaa sitä ajattelutapaa, että teknologian tuomisella on joka tapauksessa pitkällä tähtäimellä sananvapautta edistävä vaikutus (minusta asia välttämättä ei ole ihan niin yksinkertainen).

Nettiyhteyden ansiosta mekin saatamme saada pilkahduksia sellaisista maailman kolkista, joihin perinteinen media ei yllä. Miljardi videobloggeria saattaa muuttaa maailmankuvaamme niin, että kaukaisimmat nurkat ovatkin yhtäkkiä lähempänä. YouTubessa on toistaiseksi niukasti teiniangstia Indonesiasta tai pieruhuumoria Saharasta.

Toki pistää miettimään, onko läppäri tosiaan se, mitä johonkin puhtaan veden puutteesta kärsivään afrikkalaiskylään pitäisi viedä. Mutta kun tietää minkälaisia odottamattomia verkostovaikutuksia informaatiolla, tiedonvälityksellä ja vapaalla ohjelmoitavuudella saattaa yhteisössä olla, niin ei voi muuta kuin toivottaa hankkeelle onnea. Ja kyseessähän ei ole mikään teoreettinen visiointihanke: Walter Bender ja kumppanit yrittävät parhaillaan hankkia mahdollisimman paljon läppäreitä mahdollisimman monelle lapselle mahdollisimman nopeasti.

Hyvää joulua,
– Vili

Julkaistu 16:39  /  5 vastausta

Repo raportoi

- Vili Lehdonvirta

Kuluttajatutkimuskeskuksen Petteri Repo on parhaillaan tutkijavierailulla Keion yliopistossa. Hän hake inspiraatiota Tokion maisemista ja pohtii ubiikin olemusta blogissaan.

Julkaistu 21:01  /  Kommentoi

Jokapaikan maksutapa ei maksa vaivaa

- Vili Lehdonvirta

Niin mobiili/ubipalveluissa kuin perinteisemmissäkin verkkopalveluissa yksi kompastuskivi on usein maksaminen. Jos käyttäjän kokema arvo palvelusta on esimerkiksi 60 senttiä ja palvelun hinta 50 senttiä, mutta maksutapahtuma aiheuttaa transaktiokustannuksia eli tuskaa ja vaivannäköä vaikkapa kolmen euron edestä, niin ostamatta jää.

Jenkkilässä sähköistä kaupankäyntiä ovat tunnetusti siivittäneet luottokortit ja Suomessa SMS-maksaminen. Vuoden 2008 alussa Euroopassa otetaan käyttöön yhtenäinen maksuliikennealue SEPA, joka laajentaa pankkikorttien kelpoisuuden Euroopan laajuiseksi. Ratkaisut ovat silti kaukana halvasta, vaivattomasta ja turvallisesta jokapaikan maksutavasta. Korttien ongelma on se, että ne edellyttävät fyysistä lukulaitetta, mitä näkymätön ubitekniikka ei välttämättä tarjoa. SMS-maksaminen taas on suhteellisen kallista, turvatonta ja vaivalloista.

Uusia ratkaisuja kehitetään jatkuvasti, mutta ne ovat lyöneet läpi heikosti. Maksujärjestelmältä edellytetään skaalaa sekä palveluntarjoajapuolella että kuluttajapuolella, mikä aiheuttaa muna-ja-kana-ongelman. Nettipokerin suosio lienee auttanut jaloilleen monta uutta viritystä, kun uhkapelilainsäädäntö pitää amerikkalaiset luottokorttiyhtiöt poissa pelistä. Myös oikeaksi rahaksi vaihdettavissa olevaa virtuaalirahaa on “väärinkäytetty” maksuvälineenä kolmansien tahojen palveluissa.

Japanilaisilla lompakko kapulassa

Paljon odotuksia on ladattu kännykän varaan. Kännykkä on aina mukana, yhteydessä verkkoon ja ohjelmoitavissa, joten siinä on potentiaalia jokapaikan maksutavan komponentiksi. Kännykkämaksaminen on kuitenkin Suomessa rajoittunut lähinnä tekstiviestillä ostettaviin yksittäisiin palveluihin. Mitään yleistä kännykkään pohjautuvaa maksutapaa siinä mielessä kuin pankkikortti tai PayPal ei ole Suomessa käytössä.

Mikä on tilanne Japanissa? Hallitseva operaattori DoCoMo lanseerasi tänä keväänä Osaifu-keitain, lompakkokännykän. Sen toteutus perustuu Sonyn FeliCa-siruun, jota käytetään sähköisen rahan ladattavissa sirukorteissa. Keskeinen ero sirukortteihin verrattuna on se, että DoCoMo jätti sirun avoimeksi: yhden tietyn maksujärjestelmän sijasta siihen voidaan asentaa mitä tahansa kolmansien osapuolten ohjelmistoja. Käyttäjä voi asentaa puhelimen sisältä löytyvälle sirulle esimerkiksi luottokortiyhtiön tarjoaman luottokortin, pankin tarjoaman ladattavan sähköisen rahan pieniä ostoksia varten, pari supermarkettien bonuskorttia ja metroyhtiön matkakortin.

FeliCa-sirulle asennetut sovellukset keskustelevat ulkopuolisten palveluiden kanssa kolmen rajapinnan kautta: 1) etäluettava radiotaajuusprotokolla (kantama sentin-pari); 2) puhelimen Internet-yhteys; ja 3) puhelimessä pyörivien iMode-sovellusten käytettävissä oleva Java-ohjelmointirajapinta. Ensimmäistä hyödyntävät esimerkiksi kauppojen maksupäätteet ja metrojen sisäänkäynneillä olevat portit. Nettirajapinnan ansiosta kännykkää voidaan käyttää paikasta riippumattomien palveluiden (navigaatio, informaatio, yms.) maksamiseen sekä perinteisiin verkkokauppoihin. Java-rajapintaa käytetään iMode-sovelluksissa, joilla käyttäjä voi olla suoraan vuorovaikutuksessa sirun sisällön kanssa, esim. tarkistaa sirurahan saldon tai ladata lisää aikaa matkakorttiin.

Japanin toiseksi suurin operaattori KDDI lanseerasi kilpailevan konseptin nimeltä Mobile Suica, joka on Suica-älykortin kännykkään upotettu versio. Sitä voi käyttää mm. tiettyjen metrolinjojen matkakorttina ja maksuvälineenä tietyissä kaupoissa ja automaateissa. Hetken näytti siltä, että syntyy klassinen verkostojen kamppailu Mobile Suican ja Osaifu-Keitain välillä. KDDI kuitenkin lisensoi Osaifu-keitai-konseptin omiin puhelimiinsa. Mobile Suicasta tuli yksi mahdollinen sirulle asennettava sovellus.

Rahoistaan ei pääse huomaamatta (vielä)

Ainakin teoriassa Japanissa on nyt saatavilla tulevaisuusyhteensopiva maksujärjestelmä. Mitä vaivattomammaksi maksaminen tehdään, sitä pienemmistä asioista voi ryhtyä laskuttamaan. On mahdollista, että todella pienten summien laskuttamisesta tulee suorastaan huomaamatonta – aktiivisesti tiedostamatonta mutta luonnollista kuin bensan kuluminen autolla ajaessa. Kännykkä voisi hyväksyä radioteitse tulevia maksupyyntöjä käyttäjän puolesta ennalta asetettujen ehtojen puitteissa (kuka laskuttaa ja kuinka paljon).

Käytäntö on silti vielä ihan toista. Yleisin maksuväline on käteinen jeni. Alkusyksystä kukaan kavereistani ei ollut edes kokeillut kännykän lompakko-ominaisuuksia. Katsotaan mikä tilanne on, kun palaan Tokioon ensi kuussa.

Entä Suomessa? Keskiviikkona 20.12. Helsingin kauppakorkeakoulussa pidetään väitöstilaisuus aiheesta “Consumer and Merchant Adoption of Mobile Payments”. Väitöskirjaa ei ikävä kyllä ole saatavilla sähköisessä muodossa, edes maksusta. Päivitys 11.12.: Niina vastasi tiedusteluuni, että väikkäri tulee myöhemmin verkkoon. Mm. kännykkälippua käsittelevä paperi löytyy jo verkosta.

Julkaistu 15:26  /  4 vastausta