| Digitoday Mobile Uutiskirje digitoday Uutisvinkit Mediakortti Uutisotsikot omalle sivulle RSS | |||||
![]() |
Arkisto: Tammikuu 2007Sakea, seksiä ja soittoäänä- Vili Lehdonvirta Seuraava merkintä pohjautuu toivottavasti jälleen omakohtaisiin havaintoihin Tokion maisemista. Shinjukun sateen ja neonvalojen pitäisi näin talvisaikaan muistuttaa Blade Runnerin kasari-kyberromanttista kuvastoa, mikä on tietysti plussaa. Toisaalta opin juuri, että toisen lempielokuvani Ghost in the Shellin märkä asfaltti kuvaakin itäisen pääkaupungin sijasta Hong Kongia. Syyksi ohjaaja ilmoittaa, että Tokiossa ei ole riittävästi kylttejä ja valomainoksia…
Pieni varoitus on ehkä paikallaan. Nämä luettuaan voi jäädä siihen käsitykseen, että japanilaiset nuoret (aikuiset) ovat pätkätöillä ja vanhempien rahoilla eläviä bilettäjiä, jotka viis veisaavat vanhemman sukupolvien arvoista. Kolme tärkeintä asiaa elämässä ovat sake, seksi ja soittoäänet. Mutta todellisuudessa monet nuoret ovat aika konservatiivisia. Miehet luovat uraa suuryrityksissä ja naiset jäävät yliopistosta valmistuttuaan kotiäideiksi. Toki myös erilaisia elämänvalintoja tekeviä nuoria löytyy joukoittain, erityisesti Tokion alueelta. Kirjat keskittyvät näihin irrottelijoihin muutoksen airueina, mutta keskivertoa he eivät luullakseni edusta. Hyviä kemuja he kyllä järkkäävät. Sayonara! P.s. tsekatkaa myös juristiystävieni uunituore kirja: Community Created Content: Law, Business and Policy Skenaarioita- Vili Lehdonvirta Palaan Tokioon 30. päivä kuluvaa kuuta. Sitä odotellessa ajattelin kirjoittaa muutamasta kirjasta.
Toisaalta nyt kun olen viimeisen vuoden ajan kokenut hidasta muodonmuutosta sosiologiksi, olen saanut havaita, että myös tietokirjallisuuden puolella on paljon fiktiota. Kuten urbaanin legendan, kyseisen fiktion teho perustuu siihen, että se esitetään vakavissaan. Sitten on vielä sellaisten teosten kategoria, jotka ovat nimellisesti kaunokirjallisuutta ja mielikuvituksen tuotetta, mutta todellisuudessa pakattu täyteen insinööritiedettä ja pitkälle kehitettyjä skenaarioita. Matemaatikko ja tietojenkäsittelytieteilijä Vernor Vingen Rainbows End kuuluu tähän joukkoon. Wearable computing, lisätty todellisuus ja ad-hoc sensoriverkot ovat olemassaolevia teknologioita, mutta minkälaisia palveluita, sosiaalisia normeja ja käyttökulttuuria niiden varaan syntyy, jos ne otetaan käyttöön ubiikissa mittakaavassa? Jos verkkoyhteydet, identiteetti, (virtuaali)omaisuus ja jopa DRM-sisäänrakennetun hardwaren toiminta perustuvat sähköisiin varmenteisiin, mitä tapahtuu jos merkittävä juurivarmenne revokoidaan? Miten talouden ja tuotekehityksen sykleihin vaikuttaa se, jos jokaisella on kyky markkinoilla, tietoverkoissa ja sensoreissa syntyvien datamassojen tosiaikaiseen louhimiseen? [S]choolchildren in Algiers claimed that a respiratory epidemic was spreading across the Mediterranean. The claim was based on clever analysis of antibody data from the mass-transit systems of Algiers and Naples. He blew off the top of the house and looked across West Fallbrook. Un-enhanced, the place was very dark, more like an abandoned town than a living suburb. The real San Diego had less skyglow than he remembered from the 1970’s. But behind that real view were unending alternatives, all the cyberspace fun Bob’s generation could have ever imagined. Hundreds of millions were playing out there tonight. […] They looked up and said hi, but Robert could tell they weren’t seeing much more than his icon hovering in the room. “I have Hurd boxes.” Lisää SF Reviews.netissä. |
||||
digitoday.fi, Töölönlahdenkatu 2, 00089 Sanomat. Puhelin +358 9 1221, faksi +358 9 122 4179 Päätoimittaja: Juhani Pekkala, toimituspäällikkö Mari Flink Myynti: verkkomedia.myynti@sanoma.fi, +358 9 122 2863. Sähköposti: toimitus@digitoday.fi Copyright 2006 Taloussanomat Oy. Our Privacy Policy |
|
||||