Sakea, seksiä ja soittoäänä

- Vili Lehdonvirta

Seuraava merkintä pohjautuu toivottavasti jälleen omakohtaisiin havaintoihin Tokion maisemista. Shinjukun sateen ja neonvalojen pitäisi näin talvisaikaan muistuttaa Blade Runnerin kasari-kyberromanttista kuvastoa, mikä on tietysti plussaa. Toisaalta opin juuri, että toisen lempielokuvani Ghost in the Shellin märkä asfaltti kuvaakin itäisen pääkaupungin sijasta Hong Kongia. Syyksi ohjaaja ilmoittaa, että Tokiossa ei ole riittävästi kylttejä ja valomainoksia…

Halusin vielä esitellä kaksi kirjaa: Teppo Turkin Kahdeksan pilven takaa (2005) ja Katja Valaskiven toimittama Vaurauden lapset (2006). Kummassakin käsitellään japanilaisen yhteiskunnan ja erityisesti nuorten elinolojen, arvojen ja (kulutus)tapojen muutosta helposti lähestyttävällä tavalla. Puhetta on niin teknologiasta kuin pukeutumisesta. Valaskivi on muotoiltu tieteellisemmäksi (lähteet löytyvät tarvittaessa), mutta Turkilla on paljon hienoja kuvia.

Pieni varoitus on ehkä paikallaan. Nämä luettuaan voi jäädä siihen käsitykseen, että japanilaiset nuoret (aikuiset) ovat pätkätöillä ja vanhempien rahoilla eläviä bilettäjiä, jotka viis veisaavat vanhemman sukupolvien arvoista. Kolme tärkeintä asiaa elämässä ovat sake, seksi ja soittoäänet. Mutta todellisuudessa monet nuoret ovat aika konservatiivisia. Miehet luovat uraa suuryrityksissä ja naiset jäävät yliopistosta valmistuttuaan kotiäideiksi.

Toki myös erilaisia elämänvalintoja tekeviä nuoria löytyy joukoittain, erityisesti Tokion alueelta. Kirjat keskittyvät näihin irrottelijoihin muutoksen airueina, mutta keskivertoa he eivät luullakseni edusta.

Hyviä kemuja he kyllä järkkäävät. Sayonara!

P.s. tsekatkaa myös juristiystävieni uunituore kirja: Community Created Content: Law, Business and Policy

Julkaistu 02:12  /  Kommentoi

Skenaarioita

- Vili Lehdonvirta

Palaan Tokioon 30. päivä kuluvaa kuuta. Sitä odotellessa ajattelin kirjoittaa muutamasta kirjasta.

Tutkijan työssä joutuu lukemaan hirveästi, mutta kaunokirjallisuuden lukeminen on jäänyt valitettavan vähäiseksi. Tämä tulee esille erityisesti aina kun juttelen vanhemman tieteenharjoittajan Jukka Kemppisen kanssa, koska hän lukee kovaa ja paljon. Hänen blogissaan on todennäköisesti tälläkin hetkellä etummaisena juttu, jossa päiväntapahtumista päädytään väistämättä kaunokirjallisuuteen.

Toisaalta nyt kun olen viimeisen vuoden ajan kokenut hidasta muodonmuutosta sosiologiksi, olen saanut havaita, että myös tietokirjallisuuden puolella on paljon fiktiota. Kuten urbaanin legendan, kyseisen fiktion teho perustuu siihen, että se esitetään vakavissaan.

Sitten on vielä sellaisten teosten kategoria, jotka ovat nimellisesti kaunokirjallisuutta ja mielikuvituksen tuotetta, mutta todellisuudessa pakattu täyteen insinööritiedettä ja pitkälle kehitettyjä skenaarioita. Matemaatikko ja tietojenkäsittelytieteilijä Vernor Vingen Rainbows End kuuluu tähän joukkoon.

Wearable computing, lisätty todellisuus ja ad-hoc sensoriverkot ovat olemassaolevia teknologioita, mutta minkälaisia palveluita, sosiaalisia normeja ja käyttökulttuuria niiden varaan syntyy, jos ne otetaan käyttöön ubiikissa mittakaavassa? Jos verkkoyhteydet, identiteetti, (virtuaali)omaisuus ja jopa DRM-sisäänrakennetun hardwaren toiminta perustuvat sähköisiin varmenteisiin, mitä tapahtuu jos merkittävä juurivarmenne revokoidaan? Miten talouden ja tuotekehityksen sykleihin vaikuttaa se, jos jokaisella on kyky markkinoilla, tietoverkoissa ja sensoreissa syntyvien datamassojen tosiaikaiseen louhimiseen?

[S]choolchildren in Algiers claimed that a respiratory epidemic was spreading across the Mediterranean. The claim was based on clever analysis of antibody data from the mass-transit systems of Algiers and Naples.

He blew off the top of the house and looked across West Fallbrook. Un-enhanced, the place was very dark, more like an abandoned town than a living suburb. The real San Diego had less skyglow than he remembered from the 1970’s. But behind that real view were unending alternatives, all the cyberspace fun Bob’s generation could have ever imagined. Hundreds of millions were playing out there tonight. […] They looked up and said hi, but Robert could tell they weren’t seeing much more than his icon hovering in the room.

“I have Hurd boxes.”
“Oh! Hurd OS! But isn’t that obsolete?”
“Not obsolete. Just illegal…. Ah, here they are. Genuine Hecho en Paraguay.“

Lisää SF Reviews.netissä.

Julkaistu 13:20  /  3 vastausta